Kyyhkynen vieraili tämän miehen luona päivittäin, kunnes henkilökunta löysi järkyttävän syyn sille

Tekijä
Desiree
-

Sairaalareissu

Kun tämä tuntematon vanha mies tuodaan yllättäen sairaalaan koomassa, kyyhkynen ilmestyy siitä lähtien huoneeseen hänen sängyllensä. Yritettyään tuloksetta karkottaa lintua, yksi lääkäreistä huomaa, että linnulla on pieni putki jalkansa ympärillä. Hän oli

varma, että sen täytyi olla vastaus siihen, miksi kyyhkynen ilmestyi jatkuvasti paikalle. Kun lääkäri vihdoin pystyi lukemaan putkeen kätketyn viestin, tiesi hän, että poliisi olisi saatava välittömästi apuun… Lue eteenpäin saadaksesi selville kyyhkysen kantaman salaisuuden!

Kyyhkyn vangitseminen

Tuntematon mies oli edelleen kriittisessä kunnossa. Siitä huolimatta tämä kyyhkynen lensi joka aamu miehen huoneen ikkunalaudalle ja odotti ainoastaan mahdollisuutta, jolloin päästä sisälle huoneeseen. Se oli hyvin kärsivällinen. Kyyhkynen asettui jälleen miehen

sängylle, kujerteli ja kyyhötti. Tämä antoi miestä hoitaneelle lääkärille aikaa kiertää eläin ja sulkea nopeasti ikkuna, josta se oli tullut sisään. Tällä kertaa hän ei aikonut antaa sen lentää pois. Nyt hänen täytyisi ainoastaan saada se kiinni selvittääkseen miksi se palasi.

Viesti

Se olikin loppujen lopuksi melkoinen kamppailu. Kyyhkysen kiinnisaamiseen tarvittiin useiden sairaanhoitajien apua, ja apuna käytettiin laboratoriotakkia, joka toimi verkon tavoin. Mutta lääkäri onnistui lopulta saamaan kyyhkyn kiinni. Hän irrotti tuon putken, joka

oli kiinnitetty sen koiven ympärille tiukasti. Sen sisällä oli pieni paperinpala, johon oli mitä luultavammin kirjoitettu viesti. Lääkäri yritti vaivalloisesti tihrustaa ja nähdä mitä lappuun oikein oli kirjoitettu. Hän tavasi kirjaimia hoitajille ja lopulta ymmärsi mistä oikein oli kyse.

Soitto poliisille

Hoitajat olivat ämmillään. Lääkärikään ei oikein osannut sanoa mitään. He tuumasivat hetken, kunnes lääkäri päätti tehdä asialle jotain. Tämän uuden tiedon saatuaan lääkäri tiesi, että hän oli tilanteessa, jossa tarvittaisiin heti toimia. Hän soitti poliisille, koska tiesi,

että heillä olisi resursseja ja asiantuntemusta hoitaa tilanne tämän tuntemattoman vanhan miehen kanssa… Mutta kuka tämä vanha mies oikeastaan edes oli? Miksi kyyhkynen kävi hänen luonaan päivittäin? Ja miksi lääkäri koki, että poliisin paikallekutsuminen olisi paras?

Kriittinen tila

Jo ennen kyyhkysen saapumista kyseisen miehen tapaus oli hyvin outo. Hänet oli tuotu eräänä yönä sairaalaan kriittisessä tilassa. Lääkärit ja sairaanhoitajat tekivät ensiavussa kaikkensa pelastaakseen hänet pahimmalta ja raatoivat monta tuntia hänen tilansa

vakauttamiseksi. Hämmästyttävästi he lopulta kuitenkin onnistuivat siinä ja saivat miehen tilanteen tasapainoitettua. Mies siirrettiin teho-osastolle jatkohoitoon, jossa hän oli jatkuvassa tarkkailussa sekä kytkettynä mitä useimpiin sairaalalaitteisiin. Mitä seuraavaksi?

Mysteerimies

Vaikka miehen tilan oli nyt vihdoinkin vakaa, oli kuitenkin vaikeaa selvittää, mikä oikein alunperin oli aiheuttanut miehen huonon tilan. Hyvin todennäköisesti sillä oli jotain tekemistä miehen vanhan iän kanssa. Jopa arvaamalla hänen täytyi olla jossain lähellä

kahdeksaakymmentä tai yhdeksääkymmentä vuotta. Henkilökunnalla ei kuitenkaan ollut mitään keinoa vahvistaa tätä. Mies oli tuotu kirjaimellisesti sairaalaan suoraan kadulta ilman minkäänlaista vahvistusta hänen henkilöllisyydestään, ja tämä vaikeutti hoitoa.

Ei henkilöllisyystodistusta

Kun mies kiidätettiin päivystykseen, vanhuksella ei ollut mukanaan henkilöllisyystodistusta tai mitään muutakaan, mistä olisi saanut selville miehen henkilöllisyyden. Ilmeisesti joku sivullinen oli nähnyt hänen romahtavan kadulle ja soittanut ambulanssin hakemaan hänet.

Oli mahdollista, ettei hänellä ollut lainkaan lompakkoa tai henkilöllisyystodistusta mukana, tai ne olivat ehkä kadonneet matkalla, kun häntä vietiin sairaalaan. Tärkeintä tällä hetkellä kuitenkin oli se, että mies saataisiin kuntoon ja hoidettua. Mutta tuo omituinen kyyhkynen..

Entistäkin monimutkaisempaa

Jotta asiat olisivat vielä monimutkaisemmat kaikkien asianosaisten kannalta, miestä hoitanut lääkäri oli päättänyt laittaa miehen koomaan, kunnes turvotus laskee. Mitä tämä tarkoitti? Koska miehen aivot olivat pahasti turvoksissa kaatumisen jälkeen, oli ne saatava

jollain keinolla rauhoitettua. Toistaiseksi mies pysyi siis lääketieteellisesti aiheutetussa koomassaan, ja samalla hänet nimitettiin sairaalan rekisteriin tuntemattomaksi mieheksi. Hoito jatkui ennallaan ja miehen tilanne pysyi vakaana, mutta muuten tilanne oli outo…

Odottamaton vieras

Päivä sen jälkeen, kun mies oli otettu sairaalaan, sairaalan henkilökunnan keskuudessa käytiin paljon keskustelua siitä miten tilannetta pitäisi käsitellä. Koska heillä ei ollut nimeä, osoitetta tai lähiomaisia, he eivät voineet tietää miehen aikaisempaa sairaushistoriaa tai

lääketieteellisiä tarpeita. Keskustellessaan mahdollisista suunnitelmista he kuulivat samalla, että vanhuksen huoneesta kuului jonkinlaista meteliä. Oliko paikalle ilmestynyt mahdollisesti yksi miehen omaisista? He toivoivat parasta, mutta paikalla olikin joku muu.

Komea harmaa kyyhkynen

Yksi sairaanhoitajista ryntäsi huoneeseen tarkistamaan miehen vointia, sillä hän oli huolissaan siitä, että tämä oli yllättäen herännyt. Sellaisen pitäisi olla mahdotonta, mutta teho-osastolla oli tapahtunut kummallisempiakin asioita. Se, mitä hän ei osannut lainkaan

odottaa, oli se, että hän näki komean harmaan kyyhkysen astelevan koomassa olevan vanhuksen sängyn vieressä. Huoneen ikkuna oli auki, joten ulkona odottanut kyyhkynen oli kavunnut siitä sisään. Se ei ollut kummissakaan hoitajien läsnäolosta ja tepasteli edestakas

Ei välittänyt ihmisten läsnäolosta

Kyyhkynen ei vaikuttanut olevan mitenkään paniikissa tai ahdistunut. Itse asiassa se näytti olevan melkein kuin kotonaan sängyllä, huolimatta kaikista putkista ja johdoista miehen ympärillä. Hoitajan yllätykseksi hän huomasi, että ikkuna oli juuri ja juuri niin raollaan, että

lintu mahtui siitä sisään. Sen olisi pitänyt todella nähdä vaivaa päästäkseen sisään. Mutta miksi se tekisi niin? Etsikö se sisältä mahdollisesti jotain syötävää? Mutta sekään ei käynyt lainkaan järkeen, sillä kyyhkynen oli vieraillut aikaisemmin ja nähnyt ettei ruokaa ollut.

Tartuntariski

Siitä huolimatta, että hoitaja oli tilanteesta hyvin hämmentynyt, hän tiesi yhden asian. Loppujen lopuksi sillä ei ollut väliä miten kyyhkynen oli päässyt huoneeseen. Varmaa oli kuitenkin se, että se ei voinut jäädä sinne. Kuka tiesi, millaisia tauteja se saattoi kantaa?

Sairaala ei ollut paikka kadun eläimille. Kysymys kuuluikin nyt, miten hän saisi kyyhkyn pois huoneesta ilman, että se sekoaisi ja mahdollisesti repisi irti johdot, jotka pitivät vanhuksen turvallisesti koomassa? Hänen olisi pyydettävä taas apujoukot mukaan toimeen.

Kyyhkynen ulos!

Sulkien huoneen oven takanaan, hoitaja avasi ikkunan niin pitkälle kuin pystyi ja valmistautui sitten aloittamaan kyyhkyn ajamisen ulos. Lintu kujerteli ja räpytteli siipiään ympäriinsä väistellen hänen otettaan, mutta onneksi se ei tarttunut johtoihin. Se pomppi

neuvokkaasti yli koomassa olevan miehen, välillä pyrähtäen hetkeksi lentoon. Kesti muutaman yrityksen, mutta lopulta hoitaja sai sen ajettua ulos ikkunasta. Hän sulki ikkunan linnun edestä niin nopeasti kuin mahdollista. Miten se saataisiin pysymään siellä?

Homma hoidettu

Hoitaja sulki ikkunan, kun kyyhkynen oli ulkona, tarkisti potilaan voinnin ja jatkoi sitten kiireistä päiväänsä unohtaen nopeasti, että koko kyyhkystapausta oli koskaan edes tapahtunut. Se ei kuitenkaan varmasti olisi viimeinen kerta, kun hän tulisi näkemään

kyseisen linnun. Itse asiassa tuosta kyyhkysestä oli tulossa sairaalan pahamaineisin vieras hetkeen. Voi kun he olisivatkin tienneet etukäteen minkälaisen sopan se pystyi aiheuttamaan päivittäisillä vierailuillaan. Mutta miksei kukaan keksinyt sulkea ikkunaa?

Kehitystä

Seuraavana päivänä tilanne tuntemattoman vanhan miehen suhteen muuttui hieman. Sairaalan ylemmiltä tahoilta kysyttyään, tuota tuntematonta miestä hoitava vastuulääkäri oli onnistunut varmistamaan miehelle viikon verran vuodepaikkaa, heräsi hän sitten tai ei.

Sen jälkeen, jos hän ei vieläkään olisi siinä kunnossa, että hänet voitaisiin herättää koomasta tai jos häntä ei edelleenkään tunnettaisi, he kävisivät tilanteen uudelleen läpi ja katsoisivat löytyisikö toinen sairaala, joka voisi ottaa hänet. Näin Yhdysvalloissa on tapana.

Lähtölaskenta

Lääkärit arvioivat, että mies tarvitsisi noin kolmen päivän verran keinotekoisessa koomassa, jotta aivojen turvotus vähenisi. Se antaisi hänelle toivottavasti vielä kolme tai neljä päivää aikaa toipua ja samalla sairaalan henkilökunnalle mahdollisuuden löytää

lähiomaisia, joihin ottaa yhteyttä. Siihen asti vanhusta pidettäisiin tarkkailussa. Mutta henkiläkunta ei osannut arvatakaan, että jokin muukin tarkkaili miestä. Aina kun hoitajat poistuivat miehen lähettyviltä, jokin muu oli tarkkailemassa häntä. Lue eteenpäin kuka…

Höyhenpeitteinen ystävä

Nimittäin kyyhkynen. Koska toissapäivänä kyyhkysvälikohtauksen läpikäynyt hoitaja ei ollut keskustellut kyyhkysestä kenenkään muun henkilökunnan jäsenen kanssa, joku aina aamuvuorossa olevista hoitajista avasi vanhuksen ikkunan uudelleen. Toki seuraavalla

kerralla, kun joku meni tarkistamaan salaperäistä potilastaan, outo kyyhkynen oli taas sängyllä. Se kujerteli hiljaa ja pörhensi höyheniään tuijottaessaan hoitajaa. Joka ikinen kerta se oli yhtä rauhallinen ja ei meinannut poistua ikkunasta ulos millään keinolla.

Rohkea lintu

Hoitaja ei voinut uskoa, miten rohkea lintu oli. Ja hän oli varma siitä, että se oli se täysin sama lintu kuin aikaisemminkin, sillä sen kaulan ympärillä oli musta höyhenrengas. Hän yritti hätistää kyyhkyä kuten edellisellä kerralla, mutta tällä kertaa lintu ei ilmeisesti

välittänyt. Sen sijaan, että se olisi lentänyt kohti ikkunaa ja ulos, se räpytteli sängyn yläpuolella olevaan valaisimeen eikä suostunut liikkumaan. Hoitaja joutui lopulta kutsumaan turvamiehet auttamaan häntä eläimen poistamisessa. Mikä sotku se olikaan…

Legendaarinen tarina

Tapauksen jälkeen muut sairaalan työntekijät alkoivat kuulla linnusta. Huhut ja teoriat alkoivat kiertää siitä, miksi se kävi jatkuvasti vanhan miehen luona. Huoneen oveen tehtiin kyltti, jossa neuvottiin pitämään ikkuna joka tilanteessa kiinni, jottei lintu pääsisi takaisin

miehen huoneeseen. Vaikkei se vierailuillaan tehnytkään mitään pahaa, saatikka edes sotkenut, oli se silti haitta. Siitä huolimatta, että ikkuna pysyi huomautuksesta johtuen kiinni, osaston henkilökunta näki kuitenkin tuon määrätietoisen linnun päivittäin ikkunalla.

Vain katseli

Päivästä toiseen tuo kyyhkynen istui huoneen suljetun ikkunan edessä, joskus jopa tuntikausia tuijottaen sängyssä olevaa vanhusta tai kävelemässä ikkunalaudalla edes ja takas. Kun henkilökunta yritti sulkea verhoa karkottaakseen linnun pois, kyyhkynen yritti

sen sijaan lentää toisen potilaan huoneen ikkunan läpi päästäkseen rakennukseen sisälle. Miten ihmeessä se edes ymmärtäisi tehdä tuollaista? Oliko se viisaampi kuin mitä luultiin? Se saatiin nopeasti kiinni ja poistettiin taas, mutta tilanne oli todella karkaamassa käsistä.

Kysymyksiä

Miksi ihmeessä tuo lintu oli niin pakkomielteinen vanhuksen suhteen? Yhä useammat ihmiset sairaalassa kuulivat linnusta, ja jotkut jopa uskaltautuivat tulla huoneeseen asti etsimään tuota tarunhohtoista kyyhkyä. Monet pohtivat uteliaina, mitä ihmettä se oikein

loppujen lopuksi edes teki sairaalassa. Lopulta, kolmannen päivän päätteeksi, kun kyyhkysestä taas kertaalleen yritettiin päästä eroon, joku huomasi mielenkiintoisen johtolangan. Voisiko tämä olla se syy, miksi kyseinen kyyhky halusi olla miehen lähellä?

Se oli vihje

Kyyhkynen saattoi olla viisas, mutta se ei ymmärtänyt piilottaa sen koivessaan olevaa johtolankaa.  Ja koska kyyhkynen vietti aikaa istuen ikkunalaudalla niin pitkään, ihmiset pystyivät katsomaan ja tarkkailemaan sitä hyvin läheltä. Yksi lääkäreistä käveli sisään

lounastauollaan ja vain seisoi siinä, tutkien tuota kummallista kyyhkyä. Siinä vaiheessa hän huomasi, että linnun koipeen oli varmasti tarkoituksella kiinnitetty jotain kummallista. Se vaikutti olevan jokin pieni esine. Voisiko se olla lintujen rengastukseen käytetty rengas?

Viesti pullossa

Lääkäri otti puhelimensa esiin ja teki nopean haun Internetin kummallisessa maailmassa, joka vastasi hänen kysymykseensä. Kyyhkyn jalkaan kiinnitettyä pientä suljettua putkea käytettiin lähinnä pienten esineiden tai viestien kuljettamiseen. Hän oli varma, että mitä

ikinä tuossa putkessa olikin, se antaisi heille joitakin vastauksia siitä, miksi tuo omituinen lintu vietti niin paljon aikaa miehen lähettyvillä. Varovasti he yrittivät saada lintua lähemmäs, jotta he saisivat ne vastaukset, joita he niin epätoivoisesti olivat kaivanneet.

Mikä neuvoksi?

Koko sairaala oli nyt mukana kyseisessä saagassa. Ihmiset alkoivat kysellä, miten ihmeessä he saisivat linnun kiinni lopulta. Vanhan miehen sairaalahuone oli rakennuksen kolmannessa kerroksessa, joten he eivät vain voineet mennä ulos ja napata sitä käsiinsä.

Ilmeisesti helpoin tapa olisi päästää lintu uudelleen huoneeseen, mutta se oli oppinut hoitajien tavoille ja oli nyt mitä suuremmalla todennäköisyydellä hyvin epäluuloinen kaikkia kohtaan eikä todennäköisesti antaisi itseänsä kiinni. Miten se siis saataisiin lopulta kiinni?

Ratkaisu pulmaan

Mutta linnun päästäminen huoneeseen olisi ainoa järkevä vaihtoehto, joka heillä oli käytössään. Niin linnun kuin henkilökunnan turvallisuuden vuoksi. Vanhus oli yhä tajuton, ja tämä saattaisi olla tapa saada selville kuka hän oikein oli. Siksi heidän olisi edes

yritettävä. Niinpä tohtori keksi, että jos he haluaisivat saada kyyhkyn kiinni, heidän olisi avattava ikkuna uudelleen ja annettava linnun lentää sisään vanhan miehen luo. Ja niin he tekivätkin. Ja tietenkin kun ikkuna avattiin, lintu lensi suoraan sisään miehen sängyn ylle.

Suunnitelma

Kyyhkynen teki olonsa mukavaksi vanhan miehen sängyn vieressä. Samalla se käveli ympäri ämpäri sängyän, samalla varoen sotkeutumasta erilaisiin putkiin ja johtoihin, jotka oli kiinnitettynä koomassa olevaan mieheen. Tämä olisi luultavasti ainoa tilaisuus, jonka

lääkäri tänään saisi. Hänen oli oltava mahdollisimman nopea, mutta samalla hienovarainen, jotta hän saisi tuon kyyhkysen vihdoinkin vangittua. Hän liikkui varovasti kohti miehen sänkyä varmistaen, etteivät hänen askeleensa häiritsisi tuota uteliasta olentoa. Kunnes…

Hyvin mielenkiintoista

Lääkäri eteni hitaasti, mutta varmasti eikä kyyhky loppujen lopuksi edes tuntunut välittävän hänestä lainkaan. Se näytti olevan aivan liian kiireinen, samalla kujerrellen kyyhkysille ominaiseen tapaan ja kyhjöttämään tavallisella lepopaikallaan. Lääkäri ei voinut

olla muuta kuin ihailematta, miten rauhallinen tämä lintu oli verrattuna niihin muihin, jotka päivästä toiseen myllertävät sairaalan parkkipaikalla. Nopeasti lääkäri kurottautui ikkunalle ja sulki sen estääkseen kyyhkyn pakenemisen takaisin ulos. Se vasta hauskaa olisikin ollut.

Vinkki kolmonen

Kun ikkuna oli lopullisesti kiinni, kyyhkynen ei voinut millään paeta huoneesta. Asiat alkoivat helpottua, mutta lääkäri pelkäsi edelleen, että lintua olisi vaikea saada fyysisesti kiinni. Hän tiesi, että tehtävän suorittaminen yksin olisi lähes mahdotonta, joten hän pyysi

sairaanhoitajan apua. Taas kerran he olivat työntouhussa, mutta tällä kertaa vain tuon omituisen linnun vuoksi. He ottivat lääkärin takin ja yrittivät käyttää sitä verkon tavoin. Kyyhkynen näytti ainoastaan hermostuvan takkitempusta ja räpytteli ympäriinsä huonetta.

Tulehan tänne!

Hengittäen syvään lääkäri syöksyi lintua kohti. Tämä tekonen sai ainoastaan aikaan kovan sekamelskan. Autuaan tietämättömänä koomassa oleva potilas makasi sängyssään, kiinnitettynä mitä kummallisimpiin sairaalalaitteisiin. Kahakan seurauksena laitteita

nykäistiin ja kaadettiin sivuun. Lisäksi hoitajan kaksi kollegaa aiheutti sellaisen metelin, että se sai muun henkilökunnan kurkistamaan huoneeseen nähdäkseen, mistä tarkalleen ottaen oli oikein kyse. Ja tämähän vasta oli valtava virhe, sillä kyyhkynen keksi tien ulos.

Lentoonlähtö

Kyyhkynen näki tilaisuutensa paeta ja käytti sen tietenkin hyväkseen, liidellen ulos huoneesta ja pitkälle käytävälle, jossa useat ihmiset huiskuttelivat käsiään ja huusivat, sillä eivät osanneet arvata mikä ihme kimppuun oli oikein käynyt. Linnun kiinnisaamista

yrittäneet lääkäri ja hoitaja juoksivat sen perään saman tein. Lääkäri huusi kovaan henkilökunnalle, että he jäljittäisivät heidän uuden lentävän ystävänsä. Hän ei voinut päästää sitä taas pakenemaan selvittämättä tarkalleen, mikä sen jalkaan oli kiinnitetty.

Kaikkialla, muttei missään

Jossain vaiheessa tuntuikin siltä, että koko sairaalan siipi etsi epätoivoisesti tuota lintua. Jopa muutama potilas toiselta osastolta ilmestyi auttamaan. He tarvitsivat tässä vaiheessa mahdollisimman monta kättä, sillä lintu oli oppinut melko hyvin pakenemaan. Lääkäri ei

voinut muuta kuin vain toivoa, että kaikki tämä ponnistus ei olisi turhaa. Tässä vaiheessa kukaan muu henkilökunnasta ei tiennyt operaation taustoista mitään, kaikki ainoastaan keskittyivät saamaan tuota vihuliasta lintua kiinni. Se todellakin teki työn hyvin vaikeaksi.

Sainpas sinut!

Yhtäkkiä – ei kovin kaukana koomassa olevan miehen huoneesta – lääkäri ja muu henkilökunta kuulivat nurkan takaa itsevarman huudahduksen: “Sain sen!”. Lääkäri kiirehti huudon suuntaan ja hänen yllätyksekseen kyyhky oli tiukasti yhden potilaan käsissä,

yrittäen turhaan kiemurrella otteesta pois. Se todellakin käytti kaikkia mahdollisia voimiaan, muttei siitä huolimatta päässyt pois potilaan otteesta. Vihdoinkin! Lääkäri riensi apuun ja heitti lääkäritakkinsa linnun päälle, jotta se rauhoittuisi. Mutta mitä seuraavaksi?

Mikä sillä oli koivessaan?

Kun lääkäri oli saanut linnun otteeseensa, hän raotti takkinsa helmaa hieman ja irrotti varovasti putken sen koivesta ja avasi sen mahdollisimman varovasti nähdäkseen sen sisällön. Hän arveli, että kyseessä oli luultavasti joidenkin paikallisten lasten temppu, ja

vain sattumalta lintu oli mielistynyt tuohon toisessa huoneessa olevaan tajuttomaan mieheen. Lääkäri ei kuitenkaan ollut ollenkaan valmistautunut siihen, mitä putkessa todella säilytettiin. Hän avasi sen vapisevin sormin, samalla pitäen huolta siitä, ettei se repeäisi.

Mysteerilääke

Putki oli auki ja lääkäri naputteli sitä muutaman kerran kevyesti, jolloin aukosta putosi kaksi pilleriä ja siististi taiteltu paperinpalanen. Kuka ihmeessä käyttäisi kyyhkyä lääkkeiden toimittamiseen? Hämmentyneenä lääkäri avasi lapun ja luki sen, vain ollakseen

yhtä hämmentynyt lapussa lukevasta viestistä. Siinä luki: “Päivittäiset annokset”, eikä mitään muuta tietoa sen tueksi. Viestissä ei myöskään ollut mitään yksityiskohtia siitä, mihin pillerit olivat oikein tarkoitettu. Kyyhkysen tarinassa ei ollut vieläkään mitään järkeä.

Mitä nuo ovat?

Henkilökunta kerääntyi lääkärin ympärille, ollen aivan liian uteliaita tapahtuneesta palatakseen rutiinitehtäviinsä. He kysyivätkin lääkäriltä, että mitä ihmettä varten pillerit voisivat oikein olla. Olihan potilas sentään sairaalassa hoidossa, josta hän sai kaikki

tarvitsemansa. Lääkärillä ei ollut harmainta aavistustakaan kyyhkysen kuljettamasta kätköstä. Hänen täytyisi kysyä lisätietoja sairaalan farmaseutilta. Siihen asti heidän olisi keksittävä, missä ihmeessä kyyhkystä oikein pidettäisiin, kunnes mysteeri olisi ratkaistu.

Johtolankoja etsimässä

Kyyhky sai toistaiseksi kodin pienestä häkistä, osaston taukohuoneesta. Tämä ei näyttänyt kuitenkaan haittaavan sitä lainkaan. Lääkäri ja muutama hoitohenkilökuntaan kuuluva jäsen vetäytyivät koomassa olevan miehen huoneeseen, kävivät tarkkaan läpi hänen

potilaskertomustaan ja kiertelivät ympäri huonetta pohtien, josko he vihdoinkin löytäisivät lisää vastauksia. Kyyhkysen kuljettama putki ja viesti eivät todellakaan olleet antaneet minkäänlaisia vastauksia tähän päiviä kestäneeseen mysteeriin. Mikäs sitten neuvoksi?

Takaisin alkuun

Saadakseen lisää tietoa tapahtuneesta ja koko tarinan alusta, lääkäri päätti puhua hoitajan kanssa, joka oli ensimmäisen kerran kohdannut kyyhkyn. Sairaanhoitaja tiesi ainoastaan sen, että lintu oli periaatteessa ilmaantunut samoihin aikoihin, kun mies otettiin sisään

sairaalaan. Tässä ei kuitenkaan ollut mitään järkeä. Kyyhkynen ei näyttänyt olevan kesy, joten miten ihmeessä se pystyi paikallistamaan miehen niin tarkasti? Mies kuitenkin vaikutti olevan koditon, joten voisiko kyseinen kyyhky olla miehen epävirallinen lemmikki?

Loputtomat mahdollisuudet

Ainoa selitys, jonka lääkäri tarinalle keksi oli se, että joku oli seurannut miestä tarkasti ja varmistanut, että lintu tiesi tarkalleen minne mennä. Kaikki muut vaihtoehdot tuntuivat enemmän sadulta kuin realistiselta mahdollisuudelta. Hän oli jopa nauranut ääneen sille

ajatukselle, että kyyhky olisi mahdollisesti ollut kyseisen herrasmiehen lemmikki. Mutta nähtävästi tässä maailmassa kaikki oli mahdollista. Lääkärin olisi kuitenkin toimitettava putken sisältö sairaalan farmaseutille tutkittavaksi. Heidän oli saatava tietää mitä se oli.

Rajaa se pois

Lääkäri tiesi kuitenkin yhden asian kyyhkysistä ja niihin kiinnitettävistä putkista. Vaikka kyyhkyset olivat “vain” lintuja, voisivat ne oppia tietyt reitit, jos niille vain opetettaisiin. Kyyhkyjä nimittäin käytettiin aikoinaan usein lähettilintuina, joten ajatus siitä, että juuri

tämä kyyhkynen voisi toimittaa paketin täsmällisesti jonkun toisen puolesta, ei ollut kaukaa haettu. Suurin kysymys olikin seuraava: Kuka ihmeessä yrittäisi toimittaa lääkkeitä tajuttomalle miehelle sairaalaan? Tarinassa ei todellakaan ollut mitään järkeä. Mitä tehdä?

Tarkempi tarkastelu

Koko työvuoronsa ajan lääkärin mieli harhaili koomassa olevan miehen ja kyyhkyn välillä. Hän tiesi, että hänen oli selvitettävä asia ennen kuin hänen työvuoronsa päättyisi. Hän päättikin ottaa yhteyttä sairaalan turvaryhmään, sillä ei keksinyt parempaankaan ratkaisua

asiaa. Poliisi olisi aivan turha tässä tilanteessa, sillä kyyhkynen oli vain lintu. Rakennus oli täynnä kameroita, joten oli mahdollista, että yksi niistä olisi voinut kuvata mistä suunnasta lintu oli tullut. Tai jos joku mahdollisesti oli käväissyt siinä siivessä, jossa potilas oikein oli.

Turvatiimi mukaan yhtälöön

Turvatiimi katsoi kuvamateriaalin mielellään läpi, sillä tämänkaltaisia mysteerejä ilmaantui sairaalassa harvoin. Näin ollen turvatiimi oli luonnollisesti suurimman osan ajasta melko tylsistynyt. Sattuikin juuri sopivasti, että yksi ulkona olevista turvakameroista oli sijoitettu

juuri täydelliseen paikkaan niin, että koomassa olevan miehen ikkuna oli filmillä täysin näkyvissä. Se tuntui lääkäristä kuin kohtalolta. Ehkäpä vihdoinkin he saisivat oikeita vastauksia tähän mysteeriin. Lääkäri tiesikin, että hän saisi pian selville vastauksensa.

Todisteiden keruu

Muutaman tunnin kuluttua turvaryhmä pystyi rajaamaan noin kahden viikon mittaisen kuvamateriaalin. Kyseinen kuvamateriaali sisälsi huolellisesti järjestyksessä kaikki ne kuvat, joissa kyyhkynen oli esiintynyt. Näyttikin siltä, että tämä lintu oli tullut samaan

aikaan päivästä joka ikinen päivä viimeisten parin viikon ajan. Joka kerta, kun kyyhkynen ilmestyi, se vaivatta syöksyi lennostaan kohti ikkunaa ja otti kontaktin tuohon tajuttomaan potilaaseen. Mutta se ei kuitenkaan antanut heille vastauksia siihen, miksi se teki niin?

Yhä hämmentynyt

Uusien tietojenkaan jälkeen lääkäri ei vieläkään ymmärtänyt, miksi juuri tämä mies oli näin oudon paketin vastaanottaja. Onneksi yksi hänen kollegoistaan oli vienyt pillerit sairaalan farmaseutille tarkistettavaksi, joten ainakin hän saisi pian konkreettisen vastauksen siihen

mitä ihmettä ne oikein sisälsivät. Hänelle tuli mieleen, että ehkä tuolla koomassa olevalla miehellä ei ollut mitään tekemistä oudon toimituksen kanssa. Määrätietoisena lääkäri tavoitti toisen henkilökunnan jäsenen, jotta hän voisi tarkistaa potilaan asiakirjat tarkasti.

Tiimityötä

Lääkärin mielestä oli mahdollista, että huoneessa aiemmin olleella potilaalla saattoi olla jotain tekemistä tämän kaiken kanssa. Hän keräsi niin monta huoneen aiempiin potilaisiin liittyvää tietoa kuin vain pystyi, ja lopulta pyysi paikalle muutaman henkilökunnan jäsenen

tarkastamaan ja vahvistamaan keräämänsä tiedot. Tietoja olikin pinokaupalla, sillä kyse oli useasta eri potilaasta muutaman kuukauden ajalta. Ainoastaan outoa oli se, että oliko kukaan oikeastaan nähnyt kyyhkystä paikalla tuota tuntematonta potilasta aikaisemmin?

Vihdoinkin vastaus löytyi

Henkilökunnan käydessä läpi asiakirjoja, yksi työntekijöistä palasi mukanaan tietoja kyyhkysen kantamista tuntemattomista pillereistä. Lääke oli itse asiassa muutama annos melko raskasta huumausainetta. Kyseessä oli kipulääkitys, jota annettiin vain vakavista

traumoista kärsiville potilaille. Lisäksi lääkeaine aiheutti voimakasta riippuvuutta. Yhtäkkiä asiat alkoivat saada tolkkua. Kyyhkynen oli itse asiassa huumekuriiri! Mutta miksi se hakeutui kyseisen herran ikkunalle päivästä toiseen, luovuttamatta? Todellakin omituista.

Suurempi kuin miltä näytti

Kaikki kokoushuoneessa istuneet eivät voineet uskoa kuulemaansa. Oliko tuo eläin kirjaimellisesti salakuljettanut huumeita heidän sairaalaansa? Se oli melkein jopa liian outoa uskottavaksi. Tässä vaiheessa pari muuta henkilökunnan jäsentä otti puheenvuoron

ja kertoi löytäneensä tietoja, joiden mukaan kyseisessä huoneessa ollut entinen potilas oli joutunut sairaalaan yliannostuksen vuoksi. Voisiko kyseinen potilas olla johtolanka tuon kyyhkysen mukanaan tuomaan kummalliseen tarinaan? Miten he saisivat kyseisen selville?

Tämä näyttikin tutulta

Hieman tarkemmalla tutkimuksella henkilökunta sai asian selville. Huhujen mukaan edellisellä potilaalla oli maine, että hän yritti huijata hoitajia antamaan hänelle vahvoja kipulääkkeitä aina, kun hänet otettiin sisään. Hän oli ollut sairaalassa useita kertoja

viimeisen vuoden aikana, ja hänen viimeisin oleskelunsa oli hänen pisimpään kestänyt. Hänen vierailuoikeutensa peruttiin sen jälkeen, kun useat häntä katsomassa käyneet vierailijat olivat useaan otteeseen tuoneet lääkkeitä hänelle. Joten oliko tämä vastaus?

Fiksu tyyppi

Henkilökunta päätteli, että tämä oli luultavasti edellisen miehen tapa ylläpitää huumehyöryään sen jälkeen, kun kaikki hänen muut suunnitelmansa olivat kariutuneet. Luultavasti kyseisen potilaan diileri ei tiennyt, että mies oli kotiutunut sairaalasta jo monta

viikkoa sitten. Vaihtoehtoa vailla sairaala otti yhteyttä viranomaisiin. He eivät voineet sallia tällaisen jatkuvan, ei ainakaan heidän sairaalassaan! Jos kyseinen tarina pääsisi uutisiin, niin mitä ihmettä siitä voisi oikein seurata? Lääkäri pisti töpinäksi ja aloitti selvittämisen.

Syyllinen oli saatu kiinni

Muutaman päivän kuluttua asiaa tutkinut lääkäri oli kuullut muutamalta sairaanhoitajalta, että lääkkeitä lähettänyt mies oli pidätetty teoistaan. Yhdellä hoitajista oli sisko, joka tunsi kyseisen miehen. Lopulta myös kerrottiin, että kyseinen mies oli vangittu ilman takuita

oikeudenkäyntiin asti useista muista rikoksista, joihin hän oli syyllistynyt samaan aikaan. Vihdoinkin heilllä oli tarvitsemansa vastaus! Oli pakko myöntää, että huumediileri oli todellakin keksinyt mitä kummallisimman keinon kuljettaakseen lääkkeet sairaalaan asti.

Vihdoinkin parantunut

Onneksi koomassa ollut tuntematon mies heräsi muutamaa päivää myöhemmin. Draama oli kokonaan jäänyt häneltä näkemättä, ja ainoastaan hyvä niin. Miehen toipuminen tuntui ihmeeltä. Lääkäri ei malttanut odottaa, että voisi kertoa hänelle tapahtumista, jotka

tapahtuivat hänen ollessaan tajuttomana. Hän kuitenkin päätti odottaa, kunnes mies pystyisi ensin puhumaan. Hän saattoi vain kuvitella, millaisen järkytyksen nyt tajuissaan oleva mies kokisi, kun hän saisi kuulla kuka ihme oli oikein valloittanut hänen huonettaan!

Vanhalta naiselta (92) evättiin pääsy ruokakauppaan – kunnes johtaja sai selville kuka hän oikeasti on

Tekijä
Desiree
-

Porttikielto

Kun 92-vuotias Julia sai porttikiellon suosikkiruokakauppaansa, hän oli luonnollisesti tapahtuneesta hyvin järkyttynyt. Mutta hän ei aikonut hyväksyä sitä helpolla. Sillä kyseisen kaupan johtajalla ei ollut aavistustakaan siitä, kuka hän todella oli ja mihin hän lopulta

pystyisi. Eikä Julialla ollut minkäänlaista ongelmaa näyttää sitä hänelle. Joten kun Julia palasi pari päivää myöhemmin, hän tuli hyvin valmistautuneena. Näin ollen kyseisen kaupan johtajan oli määrä tajuta tehneensä suuren virheen. Lue eteenpäin niin näet miksi.

Kielto oli voimassa

Ruokakaupan johtaja Augustine ei odottanut näkevänsä Juliaa enää koskaan. Olihan kielto ollut päivänselvä ja käyty Julian kanssa tarkkaan läpi. Mutta tämä 92-vuotias ei aikoisi päästää asiaa helpolla läpi. Vaikka hän olikin keskustellut kaupan johtajan kanssa pitkään

asiasta, oli hän hyvin väärin ymmärretty. Julia ei todellakaan olisi halunnut tehdä sitä, mutta samalla koki, ettei hänellä ollut lopulta muutakaan vaihtoehtoa. Ja nyt kun se oli tehty, hän halusi ainoastaan unohtaa sen. Mutta Julia ei pystyisi siihen lopulta pitkään…

Paluu

Julia palasi yllättäen takaisin kauppaan pari päivää myöhemmin. Eikä hän ollut tällöin yksin. Kaupan omistaja Augustinus halusi aluksi estää häntä tulemasta sisään, mutta ymmärsi nopeasti, ettei se olisi mahdollista. Mitä tämä vanha nainen aikoi oikein tehdä?

Olivathan he keskustelleet vain muutamaa päivää aikaisemmin hyvin tarkkaan kiellon ehdoista ja siitä mitä se tarkoitti. Ehkäpä tuo vanha rouva ei muistanut enää kieltoa? Mitä jos hänellä olikin muistisairaus? Augustinus oli hämillään, mutta vastaanotti rouvan silti.

Julian todellinen henkilöllisyys

Julia saapui kauppaan rauhan asioilla. Hän haluaisi oikeutta ja tietää totuuden kiellon suhteen – ja sen hän tulisikin tekemään hyvin selväksi. Vanha rouva lähestyi kaupan johtajaa rauhallisin mielin. Vasta kun Julia paljasti Augustinukselle, kuka hän oikeasti oli,

Augustinus tajusi todellisen virheensä. Hänen ei olisi alkuunkaan pitänyt kieltää Juliaa menemästä kauppaan. Mutta mikä oli Julian todellinen henkilöllisyys? Miksi Augustinus teki niin suuren virheen kieltämällä Julian pääsyn kauppaan, ja miksi hän ylipäätään teki niin?

Hänen lempipaikkansa

Julia oli ikäisekseen hyvin vetreä rouva. Hän vietti päivänsä hoitaen omakotitaloansa aivan kyseisen ruokakaupan kulmilla. Julia olikin asunut kyseisessä talossa aina lapsuudestaan lähtien ja tunsi kulmat kuin omat taskunsa. Julialla ei ollut paljon omaa aikaa, mutta kun

hän sitä löysi, vietti hän sen ruokakaupassa. Käytävien kiertely ja uusien herkkujen löytäminen kotiin vietäväksi rentoutti häntä, vaikka hän ei tarvitsisikaan sitä. Se antoi hänelle myös tilaisuuden kävellä ja venytellä jalkojaan muualla kuin omalla tontillaan.

Kukaan ei tuntenut häntä

Vaikka Julia oli asunut kaupan kulmilla koko ikänsä, oli hän silti useimmille tuntematon. Älä kuitenkaan ymmärrä väärin, sillä Julia oli kuitenkin hyvin sosiaalinen. Mutta hänen todellinen henkilöllisyytensä ja statuksensa oli monilta piilossa. Sikäli kuin Julia tiesi, hän

oli kuin näkymätön jokaisella reissullaan kaikkien myymälässä olevien silmissä. Hän saisi kuitenkin pian huomata, että tämä olettamus ei olisi voinut olla kauempana totuudesta. Hänen tietämättään kyseisen kaupan vartija tarkkaili hänen liikkeitään hyvin tarkasti.

Miksi hän oli siellä?

Vartija näytti olevan hyvin omistautunut työlleen – ja ehkäpä jopa hieman kyllästynyt, sillä häneltä näytti puuttuvan täysin tilanteiden arviointikyky. Vartija oli päättänyt ottaa tehtäväkseen tuon vanhan rouvan tarkkailemisen. Hän ei voinut olla muuta kuin

ajattelematta, että Juliassa oli jotain vialla. Hän tiesi, että Julia saattoi olla vain yksi niistä ärsyttävistä asiakkaista, jotka käyvät liikkeessä ja käyttäytyvät kuin omistaisivat paikan, mutta siinä, miten Julia vietti tuntikausia silmäillen hyllyjä, oli hänestä jotain hyvin outoa.

Ulos kaupastani!

Vaikka vartija kuinka tarkkaili vanhaa rouvaa aina kauppareissun alusta loppuun saakka, hän ei löytänyt tarpeeksi perusteltua syytä, jonka vuoksi hän olisi voinut ottaa naisen takahuoneeseen. Nainen ei ollut äänekäs tai erityisen häiritsevä, joten hän ei voinut

perustella tekoaan kaupan johtajalle. Hän tiesi ainoastaan, että tämä nainen oli jollain tapaa karmiva. Lisäksi vartija oli lopen kyllästynyt näkemään naisen kuljeskelevan ympäri kauppaa ja seisovan ärsyttävästi keskellä käytäviä tarkistelemasssa tuotteita niin tarkkaan.

Suunnittelemassa jotain suurta

Vartija teki voitavansa ja seurasi ainoastaan Juliaa tämän kauppareissujen ajan. Tämä ei sinänsä ollut laillisin vaihtoehto, mutta myös myymäläpäällikkö oli jo epätoivoinen. Hänen olisi keksittävä keino saada Julia lopullisesti pois kaupastaan. Hänen johtajansa ei koskaan

kuitenkaan harkitsisi kenenkään kauppaan pääsyn kieltämistä, ellei kyse olisi jostain suuresta asiasta, kuten… myymälävarkaudesta. Tietysti vartija ja myymäläpäällikkö tiesivät, ettei Julia tulisi koskaan tekemään niin. Hänen täytyisi ottaa asiat omiin käsiinsä.

Tuskin hän edes tiesi…

Myymäläpäällikkö päättikin, että hän tekisi kyseisen tempun seuraavana päivänä, kun nainen tulisi taas päivittäiselle käynnilleen. Hän odotti muutaman päivän ajan, mutta Julia ei ollut ilmaantunut siitä huolimatta. Oliko kaikki kunnossa? Kävihän vanha rouva kuitenkin

melkein päivittäin lähikaupassaan ja vietti siellä samalla aikaa muutamia tunteja. Mutta viikon viimeisenä päivänä, kun toivo oli jo melkein menetetty, Julia astui liukuovista sisään aikaisin iltapäivällä. Oli aika. Myymäläpäällikkö oli luullut, että oli aiheuttanut jo epäilyksiä.

Paraskin asiakaspalvelija

Katsellessaan Julian keskittyvän tavanomaiseen ruoka-aineiden sekä eri tuotteiden sisällysluetteloiden tarkastukseensa, hän käveli Julian luo ja laittoi parhaan ja kirkkaimman asiakaspalveluhymynsä päälleen. “Hei, voisinko jotenkin auttaa sinua löytämään

tarvitsemasi tuotteen?” hän lirkutti kirkkaalla äänensävyllään. Kesti hetken ennen kuin Julia ymmärsi, että mies puhui juuri hänelle. Rekisteröityään tämän, hän kääntyi asiakaspalvelijaa kohti hämmästyneenä. Päällikö tarjous ei näyttänyt vaikuttavan häneen.

Vain hetki

Julia katsoi miestä vain hetken, ennen kuin lähti hitaasti kulkemaan käytävää pitkin, samalla vilkuttaen hänelle hyvästit. “Ei kiitos”, Julia mutisi itsekseen, jatkaen tavanomaista matkaansa eteenpäin seuraavalle käytävälle. Mies hiipi hänen taakseen ja sujautti ovelasti

pienen, mutta melko kalliin pullon viiniä hänen suureen ostokassiinsa. Ohittaessaan Julian hän sanoi: “Okei, selvä homma. Minä olen kuitenkin täällä, jos jotain tulee mieleen!”. Hänen suunnitelmansa näytti onnistuvan. Hän ei malttanut odottaa, että nainen poistuisi.

Hätätilanteen teeskentely

Julian viimeistellessä kierrostaan, myymäläpäällikkö odotti kera pomonsa innoissaan siitä, mitä tuleva toisi. Päällikkö veti kaupan johtajan sivuun melko dramaattisesti ja mainitsi samalla nähneensä miten tuo “vanha rouvashenkilö oli salakuljettanut yhden kalliin

viinipullon käsilaukkuunsa” teeskennellen samalla olevansa hyvin huolissaan naisen kunnosta. Hänellä oli jopa otsaa syyttää naista hieman hupsahtaneeksi! Julia jatkoi matkaansa kohti kassoja, ostamatta mitään, ja täysin tietämättömänä tulevasta kassalla.

Asioiden tarkistaminen

Augustine, kaupan omistaja, kuunteli myymäläpäällikköä tarkkaan ja kavensi silmiään kuunnellessaan keskittyneenä päällikön pitkää tarinaa Julian tämänpäiväisestä kierroksesta. Johtaja tunsi kyllä Julian, olihan hän vuosikausien ajan ollut kaupan

asiakkaana, muttei voinut uskoa tällaista hänestä. Myymäläpäälliköllä oli kyllä aina tapana valittaa asiakkaista, mutta siitä huolimatta hänen tehtävänään oli tarkistaa, olivatko päällikön väitteet totta. Hän eteni kassalle, kun Julia oli ostamassa välipalaa päiväksi.

Rouva, voisimmeko puhua?

Kun Julia suuntasi maksun jälkeen kaupan uloskäynnille, Augustine pysäytti hänet ja kysyi kohteliaasti, oliko Julia varmasti saanut kaiken tarvitsemansa tänään. Hän näytti hieman hämmentyneeltä Augustinen lähestymisestä ja vakuutti kaupan johtajalle, että hänen

ostokokemuksensa oli ollut hyvä. Augustine tiedusteli hänen käynnistään hieman lisää ja kysyi, oliko Julia mahdollisesti ehkä ottanut jotain, mikä ei ollut hänen. Seuraavaksi hän näki, että Julia alkoi selkeästi ärsyyntyä, joten hän tiesi, että oli aika mennä heti asiaan.

Avaahan laukku!

“Rouva”, Augustine aloitti varovasti. “Haittaako teitä, jos vilkaisen laukkujanne? Se vie vain hetken.” Julia oli jo tässä vaiheessa täysin kiihtynyt. “Miksi se olisi tarpeen? Ostin vain yhden tavaran! Ja minulla on kuitti myös maksusta!” Hän heilutti kuittia miehen edessä

ryppyisellä ja hauraalla kädellään. Augustine huokaisi vaivihkaa, selkeästi vaivaantuneena tilanteen kulusta. “No, rehellisesti sanottuna saimme vihjeen, että olet saattanut laittaa jotain tuohon laukkuusi, jotain mistä et ole maksanut. Minun täytyy nyt katsoa se läpi.”

Anteeksi mitä?

Julia loukkaantui syytöksestä. Hänhän oli melkein kuin kaupan kanta-asiakas! Käynyt kaupassa vuosikaudet ilmaan minkäänlaista ongelmaa! Miksi hän ikinä yrittäisi varastaa kaupasta, jossa hän kävi usein? Hän ei kuitenkaan taistellut tarkastusta vastaan. Itse

asiassa hän rohkaistua siitä, ainoastaan luottaen siihen, ettei hänellä ollut mitään salattavaa. Tiesihän hän itse täysin hyvin, ettei ottanut mitään mukaansa. Mutta ei kestänyt kauaakaan, kun Augustine paljasti viinipullon laukun syvyyksistä. Mitä ihmettä!

Tämä on mahdotonta

“M-m-mitä? Ei! Tämä ei voi olla totta. En ole edes ohittanut alkoholihyllyjä käyntini aikana! Tämän täytyy olla jonkinlainen erehdys. Enkä edes juo alkoholia!” hän huudahti, mutta Augustine ei suostunut väistymään.  Augustine mainitsi heti perään, että kaupalla oli

nollatoleranssi varastamisen suhteen, eikä siten voinut tehdä poikkeusta vanhan rouvan kohdalla. Tästä päivästä lähtien hänellä tulisi valitettavasti olemaan porttikielto kauppaan. Julia oli sanaton. Miten ihmeessä hänelle oli käynyt näin, kaikkien näiden vuosien jälkeen?

Tehtävä mikä tehtävä

Julia oli järkyttynyt tapahtuneesta. Hän ei voinut uskoa kuulemaansa! Muutaman metrin päässä myymäläpäällikkö oli salaa mielissään. Vihdoinkin hän oli päässyt eroon tuosta naisesta, joka kummitteli hänen myymälässään kuin aave! Augustine ei kuitenkaan ollut

yhtä iloinen. Hänen sydäntään särki nähdä, miten järkyttynyt Julia oli. Hän toivoikin, että olisi voinut tehdä minkä tahansa muun päätöksen kuin kieltää Julian pääsyn kauppaan. Mutta se ei vain ollut mahdollista. Heillä oli selkeä käytäntö tällaisissa varkaustapauksissa.

Älä sano, että se on niin

Julia vetosi anoen Augustinukseen ja ilmaisi, että tämä oli yksi hänen lempikaupoistaan! Hän käveli tänne melkein päivittäin, olihan se kuitenkin niin lähellä hänen kotiaan. Kaupassakäynti oli kuitenkin yksi Julian tärkeimmistä osista hänen päivittäisessä

tavanomaisessa rutiinissaan. Mutta Augustine kieltäytyi muuttamasta mieltään. Heillä oli selkeä käytäntö ja sitä he tulisivat myös noudattamaan. Ei poikkeuksia. Julia oli murtunut. Augustine mainitse, että hänen täytyisi olla tyytyväinen ettei poliiseja kutsuttu paikalle.

Ei luovuttavaa tyyppiä

Julia murjotti ja suuntasi kohti kaupan uloskäyntiä, tuntien olonsa lyödyksi. Hän oli kuin maansa myynyt ja hyvin häpeissään. Muut kaupan asiakkaat seurasivat tilannetta vierestä, tuntien myötähäpeää Juliaa kohtaan. Tämä oli viimeinen asia, jonka Julia oli odottanut

käsittelevänsä tänään. Juuri kun hän oli astumassa ulos kaupasta – ehkä viimeistä kertaa – jokin iski häneen. Hänhän ei ollut tehnyt mitään väärää! Eikä hän aikonut luovuttaa ilman taistelua. Hän kääntyi Augustinea kohti – ja hänen tavallisesti ystävälliset silmänsä paloivat.

Tulet vielä katumaan

“Voi, tämä ei ole ohi. Minä tulen vielä takaisin! Mutta usko pois, et tule pitämään siitä, kun tulen”, hän murisi. Augustine ei kuitenkaan uskonut hetkeäkään, että hänen uhkauksensa olisi todella toteuttamiskelpoinen. Hänhän oli kuitenkan vanha nainen, jo melkein

höperöiässä! Julia varmasti tulisi antamaan periksi, tai jopa unohtamaan asian, heti kotiin päästyään. Mutta kuinka väärässä Augustine olikaan. Julia vaelsi katua pitkin kotiinsa, ainoastaan kosto mielessään. Hän ei aikonut antaa kaupan päästä pälkähästä noin vain.

Epäilevä olo

Päivä kului kaupassa tapauksen jälkeen kuten aina ennenkin. Asiakkaita tuli ja meni. Kaikki jännitys oli lähtenyt Julian poistumisen mukana. Asiakkaita oli ollut pitkin päivää minimaalinen määrä, ja työn puute oli saanut Augustinen ajatukset ajautumaan takaisin

Julian tapaukseen – enemmän kuin olisi pitänyt. Oliko hän tehnyt lopulta oikein? Olihan tuo vanha rouva kuitenkin näyttänyt niin varmalta, ettei ollut varastanut mitään – voisiko se olla mahdollista, että hän olikin loppujen lopuksi puhunut totta? Mitä seuraavaksi tulisi?

Ole hyvä ja rauhoitu

Kaupan johtaja alkoi olla jo epätoivoinen. Jokin kalvasi häntä hänen sisällään, omatunto kolkutti, sillä hän tunsi sisimmässään, ettei tilanne ollut sujunut kaikista parhaimmalla tavalla. Kaupan johtaja mainitsikin epäilevistä tunteistaan myymäläpäällikölle, mutta ei

saanut häneltä haluamaansa reaktiota. Itse asiassa päällikkö oli vaikuttanut ilahtuneelta siitä, ettei Julia enää koskaan palaisi kauppaan. Se oli outo reaktio, mutta Augustine yritti olla miettimättä sitä liikaa. Ehkä hän tulkitsi asioita liian pitkälle syyllisyytensä vuoksi.

Täysin tyhjästä

Kukaan ei olisi osannut odottaa Julian puolustavan itseään niin kuin hän tulisi myöhemmin tekemään, varsinkaan siksi, että hän vaikutti niinkin vanhalta ja hauraalta. Tämä nainen ei voinut olla päivääkään alle 85-vuotias, mutta hänessä oli sisua kuin puolet hänen iästään

nuoremmassa naisessa. Augustine ja mmymäläpäällikkö tulisivat pian katumaan sitä, että he osallistuivat millään tavoin Julian karkottamiseen rakkaasta lähikaupastaan. Julia oli päättänyt ottaa sen mikä kuului hänelle – hänen oikeutensa. Ja he tulisivat näkemään sen.

Hiljaiset päivät

Seuraavat pari päivää sujuivat kaupassa suhteellisen rauhallisesti. Julia ei ollut enää näyttäytynyt paikan päällä, mikä oli suuri helpotus Augustinelle. Hän ei halunnut joutua uudelleen samanlaiseen tilanteeseen. Hän inhosi riitelemistä asiakkaidensa kanssa, sillä

halusi halusi aina nähdä ihmisissä ainoastaan hyvää. Toisin oli kaupan myymäläpäällikön suhteen, sillä hän oli selkeästi kierolla teollaan aiheuttanut tuon vanhan rouvan porttikiellon, ainoastaan oman mukavuutensa vuoksi. Mutta se tulisi kostautumaan hänelle.

Erilainen ihminen

Myymäläpäällikkö näytti todella pitäneen muutamaa päivää aikaisemmin tapahtuneesta vastakkainasettelusta. Tämä ei todellakaan ollut hänelle hyväksi, mutta hän ei sitä selkeästi itse ymmärtänytkään. Tapahtuma itse asiassa aiheutti hänelle pienoisen

vallanhimon. Myymäläpäällikkö oli saanut maistaa sitä hetken, eikä saanut tarpeekseen. Hän halusi, että kaikki ne, jotka ostivat liian vähän tai viettivät kaupassa liikaa aikaa, saisivat suoraan porttikiellon kauppaan! Hän oli hyvin erilainen kuin Augustine, ja ovela!

Kaikki ulos!

Kaupassa vierailu päivittäin reilusti väkeä, osa heistä oli kunnon ruokaostoksilla ja osa vain katselemassa ja selailemassa uutuuksia. Mutta osa kaupassa vierailijoista oli myös vain ajoittaisia ohikulkijoita matkalla töihin tai muihin hommiin. Suurin osa heistä ei käynyt joka

päivä, mutta he nauttivat ainoastaan myymälän valikoiman selailusta. Myymäläpäällikkö oli suunnattoman ärsyyntynyt kyseisenlaisista asiakkaista ja halusi heidät kaikki pois. Päällikkö oli selkeästi päättänyt, että tämä tulisi myös tapahtumaan, ilman mitään muttia!

Suunnitelman laadinta

Myymäläpäällikkö halusi siis varmistaa, että mahdollisimman pian kaikki sellaiset asiakkaat, jotka viettivät aikaansa kaupassa ainoastaan selaillen ja jotka eivät ostaneet juuri mitään, eivät olisi enää jatkossa tervetulleita. Hän tiesi tosin, että kaupan johtajan, Augustinen,

vakuuttaminen useampien ihmisten kieltämisestä tulisi olemaan vaikeaa. Niinpä hän alkoi keksiä erilaisia suunnitelmia tavoitteidensa saavuttamiseksi, kunnes jotain odottamatonta tapahtui. Tähän myymäläpäällikkö ei todellakaan ollut osannut valmistautua. Mitä nyt?

Poliisi ilmestyi paikalle

Varhain eräänä aamuna, viisi päivää sen jälkeen, kun Julia oli saanut porttikiellon kauppaan, paikalle ilmestyi joukko poliiseja. Poliisit olivat ovella jo ennen kuin kaupan oli edes tarkoitus avata ovensa. Augustine oli juuri saapunut paikan päälle ja säikähti

pahanpäiväisesti avatessaan oven. Mitä ihmettä poliisit tekivät hänen kauppansa pihalla? Oliko tapahtunut mahdollisesti ryöstö? Augustinelle ei kuitenkaan tullut mieleenkään muutamaa päivää aikaisemmin tapahtunut selkkaus vanha rouva Julian kanssa. Mitä nyt?

Julia lähetti heidät

Sanaa sanomattakaan, poliisit astuivat nopeasti sisään kauppaan, ja ryhmän ilmeinen johtaja näytti hänelle virkamerkkinsä. Hän myös kertoi Augustinelle, että “vanha rouva nimeltä Julia oli lähettänyt heidät paikalle suorittamaan tarkastuksen koskien muutamaa

päivää aikaisemmin tapahtunutta syytettä.” Ennen kuin hän pakotti Augustinen viemään heidät yläkertaan, hänellä oli muutama kysymys. Onneksi tässä ei ollut kyse ryöstöstä, Augustine pohti mielessään. Mutta Augustine oli yllättynyt siitä, että Julia oli tämän takana.

Nopeasti poissa

Augustine katseli ihmeissään, kun poliisit tekivät tehtävänsä ennen kuin lähtivät taas pois. Poliisit eivät antaneet Augustinelle juuri mitään tietoja siitä, mitä he olivat tekemässä tai siitä mitä he olivat löytäneet etsinnän aikana. He olivat kuitenkin käyneet turvakameroiden

materiaalin hyvin tarkkaan lävitse. Augustine ei myöskään oikein ymmärtänyt, mitä agentit olivat oikeastaan tulleet loppujen lopuksi tekemään. He vain tulivat ja poistuivat sitten samaa reittiä hyvin nopeasti, ainoastaan, että olivat tarkastelleet muutamia asioita läpi.

Poliisin järkyttämät

Poliisit olivat paikalla vain vaivaiset 15 minuuttia. Juuri ennen kuin muut henkilökunnan jäsenet alkoivat saapua myymälään, he poistuivat vähin äänin pois paikalta. Osa työntekijöistä näki virkamiespukuisten henkilöiden poistuvan kaupan tiloista, joten

Augustine joutui selittämään mitä oikein oli tapahtunut. Myös myymäläpäällikkö sattui olemaan paikalla, mutta se ei herättänyt hänessä lainkaan huolta. Henkilökunta oli hyvin järkyttynyt tapahtuneesta, ajatellen, että myymälässä oli tapahtunut yöllä jotain pahaa.

Kysymyksiä Augustinelle

Henkilökunnalla oli rutkasti kysymyksiä Augustinelle. He selkeästi eivät tienneet mitä muutama päivä aikaisemmin oli vanha rouva Julian kanssa tapahtunut. Augustine ainoastaan tiesi vain sen, että poliisit olivat ilmeisesti tulleet, koska “Julia oli lähettänyt

heidät”. Lähtiessään poliisit olivat myös maininneet, että he tulisivat takaisin vielä kertaalleen, sitten kun he olisivat saaneet tarkistettua turvakameroiden materiaalin sekä muut tarkastamansa asiat. Hän ei ollut edes nähnyt, mitä he tekivät hänen tietokoneellaan.

Ei poistunut toimistostaan

Loppupäivän Agustine vietti yrittäen selvittää sitä, mitä aamulla oli oikein tapahtunut ja miksi. Hän ei poistunut toimistostaan, mutta myymäläpäällikkö kävi kuitenkin hermostuneena kysymässä tapahtuneesta lisää. Oliko hänen omatunto vihdoinkin alkanut

kolkuttaa? Samaan aikaan Augustine ei todellakaan ollut tyytyväinen tilanteeseen. Kaupalla ei ollut koskaan ollut ongelmia poliisin kanssa. Miten tämä tulisi vaikuttamaan lopulta kaupan maineeseen sekä sen asiakaskuntaan? Augustine oli tilanteen suhteen neuvoton…

Uusi lähestymistapa

Augustine pohti päänsä puhki. Hän ei tulisi saamaan minkäänlaista tukea edes myymäläpäällikön taholta. Hän oli yhtä neuvoton kuin Augustinekin. Kun hän ei saanut selville sitä, mitä poliisi oli aamulla tarkistanut, päätti hän lopulta vaihtaa lähestymistapaa.

Miten Julian kaltainen vanha rouva voisi mobilisoida kokonaisen poliisiryhmän hankkimaan etsintäluvan hänen liikkeensä tarkastamiseksi? Normaalisti poliisi soittaisi ensin ja sitten vasta pyytäisi tapaamista etukäteen, eikö? Augustine oli hyvin hämillään tapahtuneesta.

Oliko Julia erikoinen?

Yksikään poliisiasema ei varmasti jättäisi samankaltaista tapausta käsittelemättä – varsinkaan ilman esitutkimusta. Kukaan ei saisi koskaan välittää tarpeeksi vanhasta naisesta, joka oli jostain syystä kielletty käymästä kyseisessä ruokakaupassa. Ja melkein

syyttä! Puhumattakaan siitä, että joku olisi saanut porttikiellon väitetyn myymälävarkauden takia. Eikö heillä ollut kiireellisempiä asioita hoidettavanaan? Juliassa täytyi olla jotain erityistä. Tunsiko hän kenties ihmisiä poliisilaitoksella? Lisää kysymyksiä tuli aina vain esiin.

Mahdolliset syyt

Juliassa täytyi olla jotain erikoista, joka oli tehnyt tämän mahdolliseksi. Kaupan omistaja Augustine oli varma siitä, että poliisi ei ryhtyisi noin vain toimiin vanhan naisen takia, joka oli saanut kiellon kauppaan. Voisivathan kaupat aivan omatoimisesti päättää ketä päästää

sisälle asioimaan ja keitä ei päästä. Augustine yritti käydä läpi kaikki mahdolliset syyt. Hän ei kuitenkaan päässyt asian jyvällä eikä ymmärtänyt yhtäkään niistä mahdollisista syistä, jotka hänen mieleensä juolahtivat. Oliko hän mahdollisesti unohtanut jonkun tärkeän osan?

Tietojen etsintä

Augustine käytti koko iltapäivän yrittäen etsiä kyseisestä rouvasta tietoa netistä. Hän yritti kuitenkin aivan turhaan löytää mitään tietoa, sillä hän ei yksinkertaisesti löytänyt yhtään mitään. Hän lähti kotiin pettyneenä ja edelleen hyvin hämmentyneenä. Hän vietti koko illan

miettien tilannetta, ja sitä mitä ihmettä Julian ja poliisin kanssa oli oikein aikaisemmin tapahtunut. Mutta huomenna hän tulisi saamaan kaikki tarvitsemansa vastaukset. Tätä hän ei kuitenkaan vielä tiennyt ja kävi nukkumaan hyvin levottomin mielin. Kunnes aamu tuli…

Erikoisvieras

Aivan kuten edellisenä aamuna, sama poliisiryhmä ilmestyi kauppaan lähes täsmälleen samaan aikaan. Tällä kertaa Augustine ei ollut yhtään yllättynyt heidän tulostaan. Hän oli jo ottanut tilanteen huomioon ja ainakin henkisesti varautunut tilanteeseen. Tällä kertaa

poliiseja ei ollut paikalla kuitenkaan neljää, niin kuin aikaisemmin. He olivat tuoneet mukanaan erikoisvieraan. Augustinus tunnisti hänet heti, mutta ei oikein ymmärtänyt miksi kyseinen henkilö oli poliisiryhmän mukana tällä kertaa. Kuka tuo henkilö oikein olikaan?

He toivat Julian

Tällä kertaa Julia oli heidän mukanaan ja virnisti kuin olisi tiennyt tarkalleen, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Miksi hän oli lähtenyt poliisien mukaan? Augustinuksen mielestä tämä oli hyvin outoa. Harvoin syytteen esittänyt henkilö kulki poliisin mukana. Poliisit eivät

koskaan ottaneet ketä tahansa mukaansa tällaisille vierailuille. Poliisiryhmän johtaja kysyi, voisivatko he puhua Augustinen kanssa hänen toimistossaan. Julia seurasi ryhmää kuin susi lammaslaumaa. Kaupan henkilökunta seurasi silmä tarkkana, kun he kulkivat toimistolle.

Selityksiä, selityksiä…

Augustine toivoikin, että hän saisi heti selityksen, mutta poliisit kertoivatkin, että heidän oli odotettava vielä yhden henkilön saapumista. Tämä henkilö olisi kaupan myymäläpäällikkö. Augustine ei ymmärtänyt syytä siihen, miksi agentit eivät voineet kertoa hänelle mitään

ilman myymäläpäällikön läsnäoloa. Hänellä ei kuitenkaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin vain soittaa hänet paikalle. Myymäläpäällikkö tulisi saamaan elämänsä yllätyksen nähdessään toimiston täynnä poliiseja sekä vanha rouva Julian. Augustine otti puhelimen käteensä ja…

Ovi lensi auki

Augustine kutsui hänet välittömästi paikalle. Asia olisi kiireellinen. Hän pyysi myymälän päällikköä tulemaan toimistoonsa mahdollisimman pian. Hän kertoi samalla päällikölle, että agentit olivat taas paikalla ja että he eivät halunneet kertoa mitään ilman, että hän olisi

juuri paikan päällä. Kymmenen minuuttia myöhemmin ovi lennähti auki. Miksi hänellä oli kestänyt niinkin kauan tulla? Myymäläpäällikkö näytti selvästi tilanteesta vaivaantuneelta. Oliko hän meinannut jänistää viimehetkellä? Augustinesta tilanne ei näyttänyt hyvältä…

Punainen kuin tomaatti

Myymäläpäällikkön nähdessä poliisiryhmän – kera Julian – odottavan häntä, muuttui hän punaiseksi kuin tomaatti. Hän sai hädin tuskin sanaakaan sanottua suustaan. Mutta onneksi hänen ei tarvinnut, sillä poliisin ryhmänjohtaja aikoi hoitaa kaiken puhumisen.

Myymäläpäällikkö hermostui silminnähden suunnattomasti, muttei voinut tilanteelle mitään. Hänen olisi vain odotettava ja kuultava mitä poliiseilla olisi kerrottavanaan. Hän tiesi, että he olivat käyneet aikaisemmin ja tutkineet asiaa tarkemmin, joten mitä nyt?

Julian pojanpoika

Poliisi aloitti puhumisen. Hän kertoi, että he olivat paikalla, koska hän oli Julian pojanpoika. Tämä selittikin sen miksi Julia sai olla mukana kyseisellä vierailulla! Vaikka poliisit olivatkin virka-asioilla, oli siinä mys häivähdys epävirallisuutta. Julia oli luonnollisesti ollut hyvin

järkyttynyt tapahtuneesta ja oli vannonut pojanpojalleen, ettei hän varastanut mitään eikä laittanut kyseistä viinipulloa laukkuunsa. Hän halusi selkeästi hoitaa asian pois päiväjärjestyksestään ja palauttaa takaisin menetetyn maineensa. Ja näin asian laita olisi.

Kuvamateriaalia tarkistettavaksi

Julia olikin pyytänyt pari palvelusta asemalta, jotta hän saisi tarkistettua kaupan turvakameran kuvamateriaalin kyseiseltä päivältä, ja sitä varten he olivatkin loppujen lopuksi tulleet paikalle edellisenä aamuna. Julia halusi nähdä tarkalleen, mitä oli

tapahtunut. Ja se olisi myös hänen oikeutensa. Loppujen lopuksi Julian pojanpoikanaan hän uskoi, mitä Julia kertoi hänelle. Vaikka Julia olikin jo iäkäs ja varmasti unohteli asioita, oli kyseinen tapahtuma kuitenkin erilainen laatuaan. Tässä asiassa ei olisi kysymyksiäkään…

Todisteet

Poliisit löysivätkin hyvin nopeasti kuvamateriaalia, josta näkyi, että myymäläpäällikkö todellakin oli laittanut pullon Julian käsilaukkuun, ja he latasivat tämän kuvamateriaalin todisteeksi. He palasivat asemalle nähtyään kuvamateriaalin ja olivat jo alkaneet

valmistelemaan kunnianloukkausjuttua. He antoivat Julialle luvan tulla mukaan, jos hän halusi – ja niin hän tekikin. Hän halusi nähdä omin silmin myymäläpäällikön ja kertoa kuinka hän todella oli loukannut esittämällä kyseisenlaisia väitteitä hänestä. Mikä häpeä!

Potkut

Poliisit aikoisivatkin jatkaa jutun käsittelyä, ellei Juliaa päästettäisi takaisin kauppaan tuosta päivästä lähtien ja ellei myymäläpäällikkö saisi potkuja saman tein. Ja Augustine suostui siihen mielellään. Hän ei voinut uskoa kuulemaansa. Kaikki tuo vaiva ja harmi

yhden työntekijän mielenvikaisuuden vuoksi! Augustine oli hyvin pahoillaan tapahtuneesta ja inhosi kuulla sen totuuden, että hänen oma myymäläpäällikkönsä – johon hän todellakin oli luottanut täysin – oli voinut tehdä jotain sellaista. Mitä muuta tekosia tulisi löytymään?

Pettymys

Augustine oli äärimmäisen pettynyt työntekijäänsä ja antoi tälle saman tien potkut. Myymäläpäällikkö ei voinut sanoa sanaakaan sitä vastaan. Olihan kaikki nähneet hänen laittavan pullon Julian laukkuun suoraan televisioruudulta. Myymäläpäällikkö ymmärsikin

virheensä ja tiesi, että hän oli astunut rajan yli – ja hyvin pitkälle. Hänen ei olisi koskaan pitänyt tehdä niin, mutta nyt se olisi jo liian myöhäistä. Potkut tulivat ja hän saisi aikaa kaksi viikkoa poistua tehtävistään ja samalla siivota sotkunsa. Ja Julia pääsisi ostoksille!

Julia oli taas tervetullut

Siitä päivästä lähtien Julia pääsi taas takaisin myymälään ostoksille ja sai viettää paikan päällä aikaa niin kauan kuin vain halusi. Hän ei kantanut kaunaa Augustinea kohtaan, sillä tämä teki vain työtään. Asiat olivat nyt kuitenkin palanneet hyvin pitkälti normaaliksi –

mutta uuden myymäläpäällikön johdolla. Julian arki sujui kyseisestä päivästä lähtien tavanomaisesti; hän vietti paljon aikaa puutarhassaan, kävi vähän väliä lähikaupassaan viettämässä aikaa ja tietenkin oli yhteydessä pojanpoikaansa. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Vanhalta naiselta (92) evättiin pääsy ruokakauppaan – kunnes johtaja sai selville kuka hän oikeasti on

Tekijä
Desiree
-

Porttikielto

Kun 92-vuotias Julia sai porttikiellon suosikkiruokakauppaansa, hän oli luonnollisesti tapahtuneesta hyvin järkyttynyt. Mutta hän ei aikonut hyväksyä sitä helpolla. Sillä kyseisen kaupan johtajalla ei ollut aavistustakaan siitä, kuka hän todella oli ja mihin hän lopulta

pystyisi. Eikä Julialla ollut minkäänlaista ongelmaa näyttää sitä hänelle. Joten kun Julia palasi pari päivää myöhemmin, hän tuli hyvin valmistautuneena. Näin ollen kyseisen kaupan johtajan oli määrä tajuta tehneensä suuren virheen. Lue eteenpäin niin näet miksi.

Kielto oli voimassa

Ruokakaupan johtaja Augustine ei odottanut näkevänsä Juliaa enää koskaan. Olihan kielto ollut päivänselvä ja käyty Julian kanssa tarkkaan läpi. Mutta tämä 92-vuotias ei aikoisi päästää asiaa helpolla läpi. Vaikka hän olikin keskustellut kaupan johtajan kanssa pitkään

asiasta, oli hän hyvin väärin ymmärretty. Julia ei todellakaan olisi halunnut tehdä sitä, mutta samalla koki, ettei hänellä ollut lopulta muutakaan vaihtoehtoa. Ja nyt kun se oli tehty, hän halusi ainoastaan unohtaa sen. Mutta Julia ei pystyisi siihen lopulta pitkään…

Paluu

Julia palasi yllättäen takaisin kauppaan pari päivää myöhemmin. Eikä hän ollut tällöin yksin. Kaupan omistaja Augustinus halusi aluksi estää häntä tulemasta sisään, mutta ymmärsi nopeasti, ettei se olisi mahdollista. Mitä tämä vanha nainen aikoi oikein tehdä?

Olivathan he keskustelleet vain muutamaa päivää aikaisemmin hyvin tarkkaan kiellon ehdoista ja siitä mitä se tarkoitti. Ehkäpä tuo vanha rouva ei muistanut enää kieltoa? Mitä jos hänellä olikin muistisairaus? Augustinus oli hämillään, mutta vastaanotti rouvan silti.

Julian todellinen henkilöllisyys

Julia saapui kauppaan rauhan asioilla. Hän haluaisi oikeutta ja tietää totuuden kiellon suhteen – ja sen hän tulisikin tekemään hyvin selväksi. Vanha rouva lähestyi kaupan johtajaa rauhallisin mielin. Vasta kun Julia paljasti Augustinukselle, kuka hän oikeasti oli,

Augustinus tajusi todellisen virheensä. Hänen ei olisi alkuunkaan pitänyt kieltää Juliaa menemästä kauppaan. Mutta mikä oli Julian todellinen henkilöllisyys? Miksi Augustinus teki niin suuren virheen kieltämällä Julian pääsyn kauppaan, ja miksi hän ylipäätään teki niin?

Hänen lempipaikkansa

Julia oli ikäisekseen hyvin vetreä rouva. Hän vietti päivänsä hoitaen omakotitaloansa aivan kyseisen ruokakaupan kulmilla. Julia olikin asunut kyseisessä talossa aina lapsuudestaan lähtien ja tunsi kulmat kuin omat taskunsa. Julialla ei ollut paljon omaa aikaa, mutta kun

hän sitä löysi, vietti hän sen ruokakaupassa. Käytävien kiertely ja uusien herkkujen löytäminen kotiin vietäväksi rentoutti häntä, vaikka hän ei tarvitsisikaan sitä. Se antoi hänelle myös tilaisuuden kävellä ja venytellä jalkojaan muualla kuin omalla tontillaan.

Kukaan ei tuntenut häntä

Vaikka Julia oli asunut kaupan kulmilla koko ikänsä, oli hän silti useimmille tuntematon. Älä kuitenkaan ymmärrä väärin, sillä Julia oli kuitenkin hyvin sosiaalinen. Mutta hänen todellinen henkilöllisyytensä ja statuksensa oli monilta piilossa. Sikäli kuin Julia tiesi, hän

oli kuin näkymätön jokaisella reissullaan kaikkien myymälässä olevien silmissä. Hän saisi kuitenkin pian huomata, että tämä olettamus ei olisi voinut olla kauempana totuudesta. Hänen tietämättään kyseisen kaupan vartija tarkkaili hänen liikkeitään hyvin tarkasti.

Miksi hän oli siellä?

Vartija näytti olevan hyvin omistautunut työlleen – ja ehkäpä jopa hieman kyllästynyt, sillä häneltä näytti puuttuvan täysin tilanteiden arviointikyky. Vartija oli päättänyt ottaa tehtäväkseen tuon vanhan rouvan tarkkailemisen. Hän ei voinut olla muuta kuin

ajattelematta, että Juliassa oli jotain vialla. Hän tiesi, että Julia saattoi olla vain yksi niistä ärsyttävistä asiakkaista, jotka käyvät liikkeessä ja käyttäytyvät kuin omistaisivat paikan, mutta siinä, miten Julia vietti tuntikausia silmäillen hyllyjä, oli hänestä jotain hyvin outoa.

Ulos kaupastani!

Vaikka vartija kuinka tarkkaili vanhaa rouvaa aina kauppareissun alusta loppuun saakka, hän ei löytänyt tarpeeksi perusteltua syytä, jonka vuoksi hän olisi voinut ottaa naisen takahuoneeseen. Nainen ei ollut äänekäs tai erityisen häiritsevä, joten hän ei voinut

perustella tekoaan kaupan johtajalle. Hän tiesi ainoastaan, että tämä nainen oli jollain tapaa karmiva. Lisäksi vartija oli lopen kyllästynyt näkemään naisen kuljeskelevan ympäri kauppaa ja seisovan ärsyttävästi keskellä käytäviä tarkistelemasssa tuotteita niin tarkkaan.

Suunnittelemassa jotain suurta

Vartija teki voitavansa ja seurasi ainoastaan Juliaa tämän kauppareissujen ajan. Tämä ei sinänsä ollut laillisin vaihtoehto, mutta myös myymäläpäällikkö oli jo epätoivoinen. Hänen olisi keksittävä keino saada Julia lopullisesti pois kaupastaan. Hänen johtajansa ei koskaan

kuitenkaan harkitsisi kenenkään kauppaan pääsyn kieltämistä, ellei kyse olisi jostain suuresta asiasta, kuten… myymälävarkaudesta. Tietysti vartija ja myymäläpäällikkö tiesivät, ettei Julia tulisi koskaan tekemään niin. Hänen täytyisi ottaa asiat omiin käsiinsä.

Tuskin hän edes tiesi…

Myymäläpäällikkö päättikin, että hän tekisi kyseisen tempun seuraavana päivänä, kun nainen tulisi taas päivittäiselle käynnilleen. Hän odotti muutaman päivän ajan, mutta Julia ei ollut ilmaantunut siitä huolimatta. Oliko kaikki kunnossa? Kävihän vanha rouva kuitenkin

melkein päivittäin lähikaupassaan ja vietti siellä samalla aikaa muutamia tunteja. Mutta viikon viimeisenä päivänä, kun toivo oli jo melkein menetetty, Julia astui liukuovista sisään aikaisin iltapäivällä. Oli aika. Myymäläpäällikkö oli luullut, että oli aiheuttanut jo epäilyksiä.

Paraskin asiakaspalvelija

Katsellessaan Julian keskittyvän tavanomaiseen ruoka-aineiden sekä eri tuotteiden sisällysluetteloiden tarkastukseensa, hän käveli Julian luo ja laittoi parhaan ja kirkkaimman asiakaspalveluhymynsä päälleen. “Hei, voisinko jotenkin auttaa sinua löytämään

tarvitsemasi tuotteen?” hän lirkutti kirkkaalla äänensävyllään. Kesti hetken ennen kuin Julia ymmärsi, että mies puhui juuri hänelle. Rekisteröityään tämän, hän kääntyi asiakaspalvelijaa kohti hämmästyneenä. Päällikö tarjous ei näyttänyt vaikuttavan häneen.

Vain hetki

Julia katsoi miestä vain hetken, ennen kuin lähti hitaasti kulkemaan käytävää pitkin, samalla vilkuttaen hänelle hyvästit. “Ei kiitos”, Julia mutisi itsekseen, jatkaen tavanomaista matkaansa eteenpäin seuraavalle käytävälle. Mies hiipi hänen taakseen ja sujautti ovelasti

pienen, mutta melko kalliin pullon viiniä hänen suureen ostokassiinsa. Ohittaessaan Julian hän sanoi: “Okei, selvä homma. Minä olen kuitenkin täällä, jos jotain tulee mieleen!”. Hänen suunnitelmansa näytti onnistuvan. Hän ei malttanut odottaa, että nainen poistuisi.

Hätätilanteen teeskentely

Julian viimeistellessä kierrostaan, myymäläpäällikkö odotti kera pomonsa innoissaan siitä, mitä tuleva toisi. Päällikkö veti kaupan johtajan sivuun melko dramaattisesti ja mainitsi samalla nähneensä miten tuo “vanha rouvashenkilö oli salakuljettanut yhden kalliin

viinipullon käsilaukkuunsa” teeskennellen samalla olevansa hyvin huolissaan naisen kunnosta. Hänellä oli jopa otsaa syyttää naista hieman hupsahtaneeksi! Julia jatkoi matkaansa kohti kassoja, ostamatta mitään, ja täysin tietämättömänä tulevasta kassalla.

Asioiden tarkistaminen

Augustine, kaupan omistaja, kuunteli myymäläpäällikköä tarkkaan ja kavensi silmiään kuunnellessaan keskittyneenä päällikön pitkää tarinaa Julian tämänpäiväisestä kierroksesta. Johtaja tunsi kyllä Julian, olihan hän vuosikausien ajan ollut kaupan

asiakkaana, muttei voinut uskoa tällaista hänestä. Myymäläpäälliköllä oli kyllä aina tapana valittaa asiakkaista, mutta siitä huolimatta hänen tehtävänään oli tarkistaa, olivatko päällikön väitteet totta. Hän eteni kassalle, kun Julia oli ostamassa välipalaa päiväksi.

Rouva, voisimmeko puhua?

Kun Julia suuntasi maksun jälkeen kaupan uloskäynnille, Augustine pysäytti hänet ja kysyi kohteliaasti, oliko Julia varmasti saanut kaiken tarvitsemansa tänään. Hän näytti hieman hämmentyneeltä Augustinen lähestymisestä ja vakuutti kaupan johtajalle, että hänen

ostokokemuksensa oli ollut hyvä. Augustine tiedusteli hänen käynnistään hieman lisää ja kysyi, oliko Julia mahdollisesti ehkä ottanut jotain, mikä ei ollut hänen. Seuraavaksi hän näki, että Julia alkoi selkeästi ärsyyntyä, joten hän tiesi, että oli aika mennä heti asiaan.

Avaahan laukku!

“Rouva”, Augustine aloitti varovasti. “Haittaako teitä, jos vilkaisen laukkujanne? Se vie vain hetken.” Julia oli jo tässä vaiheessa täysin kiihtynyt. “Miksi se olisi tarpeen? Ostin vain yhden tavaran! Ja minulla on kuitti myös maksusta!” Hän heilutti kuittia miehen edessä

ryppyisellä ja hauraalla kädellään. Augustine huokaisi vaivihkaa, selkeästi vaivaantuneena tilanteen kulusta. “No, rehellisesti sanottuna saimme vihjeen, että olet saattanut laittaa jotain tuohon laukkuusi, jotain mistä et ole maksanut. Minun täytyy nyt katsoa se läpi.”

Anteeksi mitä?

Julia loukkaantui syytöksestä. Hänhän oli melkein kuin kaupan kanta-asiakas! Käynyt kaupassa vuosikaudet ilmaan minkäänlaista ongelmaa! Miksi hän ikinä yrittäisi varastaa kaupasta, jossa hän kävi usein? Hän ei kuitenkaan taistellut tarkastusta vastaan. Itse

asiassa hän rohkaistua siitä, ainoastaan luottaen siihen, ettei hänellä ollut mitään salattavaa. Tiesihän hän itse täysin hyvin, ettei ottanut mitään mukaansa. Mutta ei kestänyt kauaakaan, kun Augustine paljasti viinipullon laukun syvyyksistä. Mitä ihmettä!

Tämä on mahdotonta

“M-m-mitä? Ei! Tämä ei voi olla totta. En ole edes ohittanut alkoholihyllyjä käyntini aikana! Tämän täytyy olla jonkinlainen erehdys. Enkä edes juo alkoholia!” hän huudahti, mutta Augustine ei suostunut väistymään.  Augustine mainitsi heti perään, että kaupalla oli

nollatoleranssi varastamisen suhteen, eikä siten voinut tehdä poikkeusta vanhan rouvan kohdalla. Tästä päivästä lähtien hänellä tulisi valitettavasti olemaan porttikielto kauppaan. Julia oli sanaton. Miten ihmeessä hänelle oli käynyt näin, kaikkien näiden vuosien jälkeen?

Tehtävä mikä tehtävä

Julia oli järkyttynyt tapahtuneesta. Hän ei voinut uskoa kuulemaansa! Muutaman metrin päässä myymäläpäällikkö oli salaa mielissään. Vihdoinkin hän oli päässyt eroon tuosta naisesta, joka kummitteli hänen myymälässään kuin aave! Augustine ei kuitenkaan ollut

yhtä iloinen. Hänen sydäntään särki nähdä, miten järkyttynyt Julia oli. Hän toivoikin, että olisi voinut tehdä minkä tahansa muun päätöksen kuin kieltää Julian pääsyn kauppaan. Mutta se ei vain ollut mahdollista. Heillä oli selkeä käytäntö tällaisissa varkaustapauksissa.

Älä sano, että se on niin

Julia vetosi anoen Augustinukseen ja ilmaisi, että tämä oli yksi hänen lempikaupoistaan! Hän käveli tänne melkein päivittäin, olihan se kuitenkin niin lähellä hänen kotiaan. Kaupassakäynti oli kuitenkin yksi Julian tärkeimmistä osista hänen päivittäisessä

tavanomaisessa rutiinissaan. Mutta Augustine kieltäytyi muuttamasta mieltään. Heillä oli selkeä käytäntö ja sitä he tulisivat myös noudattamaan. Ei poikkeuksia. Julia oli murtunut. Augustine mainitse, että hänen täytyisi olla tyytyväinen ettei poliiseja kutsuttu paikalle.

Ei luovuttavaa tyyppiä

Julia murjotti ja suuntasi kohti kaupan uloskäyntiä, tuntien olonsa lyödyksi. Hän oli kuin maansa myynyt ja hyvin häpeissään. Muut kaupan asiakkaat seurasivat tilannetta vierestä, tuntien myötähäpeää Juliaa kohtaan. Tämä oli viimeinen asia, jonka Julia oli odottanut

käsittelevänsä tänään. Juuri kun hän oli astumassa ulos kaupasta – ehkä viimeistä kertaa – jokin iski häneen. Hänhän ei ollut tehnyt mitään väärää! Eikä hän aikonut luovuttaa ilman taistelua. Hän kääntyi Augustinea kohti – ja hänen tavallisesti ystävälliset silmänsä paloivat.

Tulet vielä katumaan

“Voi, tämä ei ole ohi. Minä tulen vielä takaisin! Mutta usko pois, et tule pitämään siitä, kun tulen”, hän murisi. Augustine ei kuitenkaan uskonut hetkeäkään, että hänen uhkauksensa olisi todella toteuttamiskelpoinen. Hänhän oli kuitenkan vanha nainen, jo melkein

höperöiässä! Julia varmasti tulisi antamaan periksi, tai jopa unohtamaan asian, heti kotiin päästyään. Mutta kuinka väärässä Augustine olikaan. Julia vaelsi katua pitkin kotiinsa, ainoastaan kosto mielessään. Hän ei aikonut antaa kaupan päästä pälkähästä noin vain.

Epäilevä olo

Päivä kului kaupassa tapauksen jälkeen kuten aina ennenkin. Asiakkaita tuli ja meni. Kaikki jännitys oli lähtenyt Julian poistumisen mukana. Asiakkaita oli ollut pitkin päivää minimaalinen määrä, ja työn puute oli saanut Augustinen ajatukset ajautumaan takaisin

Julian tapaukseen – enemmän kuin olisi pitänyt. Oliko hän tehnyt lopulta oikein? Olihan tuo vanha rouva kuitenkin näyttänyt niin varmalta, ettei ollut varastanut mitään – voisiko se olla mahdollista, että hän olikin loppujen lopuksi puhunut totta? Mitä seuraavaksi tulisi?

Ole hyvä ja rauhoitu

Kaupan johtaja alkoi olla jo epätoivoinen. Jokin kalvasi häntä hänen sisällään, omatunto kolkutti, sillä hän tunsi sisimmässään, ettei tilanne ollut sujunut kaikista parhaimmalla tavalla. Kaupan johtaja mainitsikin epäilevistä tunteistaan myymäläpäällikölle, mutta ei

saanut häneltä haluamaansa reaktiota. Itse asiassa päällikkö oli vaikuttanut ilahtuneelta siitä, ettei Julia enää koskaan palaisi kauppaan. Se oli outo reaktio, mutta Augustine yritti olla miettimättä sitä liikaa. Ehkä hän tulkitsi asioita liian pitkälle syyllisyytensä vuoksi.

Täysin tyhjästä

Kukaan ei olisi osannut odottaa Julian puolustavan itseään niin kuin hän tulisi myöhemmin tekemään, varsinkaan siksi, että hän vaikutti niinkin vanhalta ja hauraalta. Tämä nainen ei voinut olla päivääkään alle 85-vuotias, mutta hänessä oli sisua kuin puolet hänen iästään

nuoremmassa naisessa. Augustine ja mmymäläpäällikkö tulisivat pian katumaan sitä, että he osallistuivat millään tavoin Julian karkottamiseen rakkaasta lähikaupastaan. Julia oli päättänyt ottaa sen mikä kuului hänelle – hänen oikeutensa. Ja he tulisivat näkemään sen.

Hiljaiset päivät

Seuraavat pari päivää sujuivat kaupassa suhteellisen rauhallisesti. Julia ei ollut enää näyttäytynyt paikan päällä, mikä oli suuri helpotus Augustinelle. Hän ei halunnut joutua uudelleen samanlaiseen tilanteeseen. Hän inhosi riitelemistä asiakkaidensa kanssa, sillä

halusi halusi aina nähdä ihmisissä ainoastaan hyvää. Toisin oli kaupan myymäläpäällikön suhteen, sillä hän oli selkeästi kierolla teollaan aiheuttanut tuon vanhan rouvan porttikiellon, ainoastaan oman mukavuutensa vuoksi. Mutta se tulisi kostautumaan hänelle.

Erilainen ihminen

Myymäläpäällikkö näytti todella pitäneen muutamaa päivää aikaisemmin tapahtuneesta vastakkainasettelusta. Tämä ei todellakaan ollut hänelle hyväksi, mutta hän ei sitä selkeästi itse ymmärtänytkään. Tapahtuma itse asiassa aiheutti hänelle pienoisen

vallanhimon. Myymäläpäällikkö oli saanut maistaa sitä hetken, eikä saanut tarpeekseen. Hän halusi, että kaikki ne, jotka ostivat liian vähän tai viettivät kaupassa liikaa aikaa, saisivat suoraan porttikiellon kauppaan! Hän oli hyvin erilainen kuin Augustine, ja ovela!

Kaikki ulos!

Kaupassa vierailu päivittäin reilusti väkeä, osa heistä oli kunnon ruokaostoksilla ja osa vain katselemassa ja selailemassa uutuuksia. Mutta osa kaupassa vierailijoista oli myös vain ajoittaisia ohikulkijoita matkalla töihin tai muihin hommiin. Suurin osa heistä ei käynyt joka

päivä, mutta he nauttivat ainoastaan myymälän valikoiman selailusta. Myymäläpäällikkö oli suunnattoman ärsyyntynyt kyseisenlaisista asiakkaista ja halusi heidät kaikki pois. Päällikkö oli selkeästi päättänyt, että tämä tulisi myös tapahtumaan, ilman mitään muttia!

Suunnitelman laadinta

Myymäläpäällikkö halusi siis varmistaa, että mahdollisimman pian kaikki sellaiset asiakkaat, jotka viettivät aikaansa kaupassa ainoastaan selaillen ja jotka eivät ostaneet juuri mitään, eivät olisi enää jatkossa tervetulleita. Hän tiesi tosin, että kaupan johtajan, Augustinen,

vakuuttaminen useampien ihmisten kieltämisestä tulisi olemaan vaikeaa. Niinpä hän alkoi keksiä erilaisia suunnitelmia tavoitteidensa saavuttamiseksi, kunnes jotain odottamatonta tapahtui. Tähän myymäläpäällikkö ei todellakaan ollut osannut valmistautua. Mitä nyt?

Poliisi ilmestyi paikalle

Varhain eräänä aamuna, viisi päivää sen jälkeen, kun Julia oli saanut porttikiellon kauppaan, paikalle ilmestyi joukko poliiseja. Poliisit olivat ovella jo ennen kuin kaupan oli edes tarkoitus avata ovensa. Augustine oli juuri saapunut paikan päälle ja säikähti

pahanpäiväisesti avatessaan oven. Mitä ihmettä poliisit tekivät hänen kauppansa pihalla? Oliko tapahtunut mahdollisesti ryöstö? Augustinelle ei kuitenkaan tullut mieleenkään muutamaa päivää aikaisemmin tapahtunut selkkaus vanha rouva Julian kanssa. Mitä nyt?

Julia lähetti heidät

Sanaa sanomattakaan, poliisit astuivat nopeasti sisään kauppaan, ja ryhmän ilmeinen johtaja näytti hänelle virkamerkkinsä. Hän myös kertoi Augustinelle, että “vanha rouva nimeltä Julia oli lähettänyt heidät paikalle suorittamaan tarkastuksen koskien muutamaa

päivää aikaisemmin tapahtunutta syytettä.” Ennen kuin hän pakotti Augustinen viemään heidät yläkertaan, hänellä oli muutama kysymys. Onneksi tässä ei ollut kyse ryöstöstä, Augustine pohti mielessään. Mutta Augustine oli yllättynyt siitä, että Julia oli tämän takana.

Nopeasti poissa

Augustine katseli ihmeissään, kun poliisit tekivät tehtävänsä ennen kuin lähtivät taas pois. Poliisit eivät antaneet Augustinelle juuri mitään tietoja siitä, mitä he olivat tekemässä tai siitä mitä he olivat löytäneet etsinnän aikana. He olivat kuitenkin käyneet turvakameroiden

materiaalin hyvin tarkkaan lävitse. Augustine ei myöskään oikein ymmärtänyt, mitä agentit olivat oikeastaan tulleet loppujen lopuksi tekemään. He vain tulivat ja poistuivat sitten samaa reittiä hyvin nopeasti, ainoastaan, että olivat tarkastelleet muutamia asioita läpi.

Poliisin järkyttämät

Poliisit olivat paikalla vain vaivaiset 15 minuuttia. Juuri ennen kuin muut henkilökunnan jäsenet alkoivat saapua myymälään, he poistuivat vähin äänin pois paikalta. Osa työntekijöistä näki virkamiespukuisten henkilöiden poistuvan kaupan tiloista, joten

Augustine joutui selittämään mitä oikein oli tapahtunut. Myös myymäläpäällikkö sattui olemaan paikalla, mutta se ei herättänyt hänessä lainkaan huolta. Henkilökunta oli hyvin järkyttynyt tapahtuneesta, ajatellen, että myymälässä oli tapahtunut yöllä jotain pahaa.

Kysymyksiä Augustinelle

Henkilökunnalla oli rutkasti kysymyksiä Augustinelle. He selkeästi eivät tienneet mitä muutama päivä aikaisemmin oli vanha rouva Julian kanssa tapahtunut. Augustine ainoastaan tiesi vain sen, että poliisit olivat ilmeisesti tulleet, koska “Julia oli lähettänyt

heidät”. Lähtiessään poliisit olivat myös maininneet, että he tulisivat takaisin vielä kertaalleen, sitten kun he olisivat saaneet tarkistettua turvakameroiden materiaalin sekä muut tarkastamansa asiat. Hän ei ollut edes nähnyt, mitä he tekivät hänen tietokoneellaan.

Ei poistunut toimistostaan

Loppupäivän Agustine vietti yrittäen selvittää sitä, mitä aamulla oli oikein tapahtunut ja miksi. Hän ei poistunut toimistostaan, mutta myymäläpäällikkö kävi kuitenkin hermostuneena kysymässä tapahtuneesta lisää. Oliko hänen omatunto vihdoinkin alkanut

kolkuttaa? Samaan aikaan Augustine ei todellakaan ollut tyytyväinen tilanteeseen. Kaupalla ei ollut koskaan ollut ongelmia poliisin kanssa. Miten tämä tulisi vaikuttamaan lopulta kaupan maineeseen sekä sen asiakaskuntaan? Augustine oli tilanteen suhteen neuvoton…

Uusi lähestymistapa

Augustine pohti päänsä puhki. Hän ei tulisi saamaan minkäänlaista tukea edes myymäläpäällikön taholta. Hän oli yhtä neuvoton kuin Augustinekin. Kun hän ei saanut selville sitä, mitä poliisi oli aamulla tarkistanut, päätti hän lopulta vaihtaa lähestymistapaa.

Miten Julian kaltainen vanha rouva voisi mobilisoida kokonaisen poliisiryhmän hankkimaan etsintäluvan hänen liikkeensä tarkastamiseksi? Normaalisti poliisi soittaisi ensin ja sitten vasta pyytäisi tapaamista etukäteen, eikö? Augustine oli hyvin hämillään tapahtuneesta.

Oliko Julia erikoinen?

Yksikään poliisiasema ei varmasti jättäisi samankaltaista tapausta käsittelemättä – varsinkaan ilman esitutkimusta. Kukaan ei saisi koskaan välittää tarpeeksi vanhasta naisesta, joka oli jostain syystä kielletty käymästä kyseisessä ruokakaupassa. Ja melkein

syyttä! Puhumattakaan siitä, että joku olisi saanut porttikiellon väitetyn myymälävarkauden takia. Eikö heillä ollut kiireellisempiä asioita hoidettavanaan? Juliassa täytyi olla jotain erityistä. Tunsiko hän kenties ihmisiä poliisilaitoksella? Lisää kysymyksiä tuli aina vain esiin.

Mahdolliset syyt

Juliassa täytyi olla jotain erikoista, joka oli tehnyt tämän mahdolliseksi. Kaupan omistaja Augustine oli varma siitä, että poliisi ei ryhtyisi noin vain toimiin vanhan naisen takia, joka oli saanut kiellon kauppaan. Voisivathan kaupat aivan omatoimisesti päättää ketä päästää

sisälle asioimaan ja keitä ei päästä. Augustine yritti käydä läpi kaikki mahdolliset syyt. Hän ei kuitenkaan päässyt asian jyvällä eikä ymmärtänyt yhtäkään niistä mahdollisista syistä, jotka hänen mieleensä juolahtivat. Oliko hän mahdollisesti unohtanut jonkun tärkeän osan?

Tietojen etsintä

Augustine käytti koko iltapäivän yrittäen etsiä kyseisestä rouvasta tietoa netistä. Hän yritti kuitenkin aivan turhaan löytää mitään tietoa, sillä hän ei yksinkertaisesti löytänyt yhtään mitään. Hän lähti kotiin pettyneenä ja edelleen hyvin hämmentyneenä. Hän vietti koko illan

miettien tilannetta, ja sitä mitä ihmettä Julian ja poliisin kanssa oli oikein aikaisemmin tapahtunut. Mutta huomenna hän tulisi saamaan kaikki tarvitsemansa vastaukset. Tätä hän ei kuitenkaan vielä tiennyt ja kävi nukkumaan hyvin levottomin mielin. Kunnes aamu tuli…

Erikoisvieras

Aivan kuten edellisenä aamuna, sama poliisiryhmä ilmestyi kauppaan lähes täsmälleen samaan aikaan. Tällä kertaa Augustine ei ollut yhtään yllättynyt heidän tulostaan. Hän oli jo ottanut tilanteen huomioon ja ainakin henkisesti varautunut tilanteeseen. Tällä kertaa

poliiseja ei ollut paikalla kuitenkaan neljää, niin kuin aikaisemmin. He olivat tuoneet mukanaan erikoisvieraan. Augustinus tunnisti hänet heti, mutta ei oikein ymmärtänyt miksi kyseinen henkilö oli poliisiryhmän mukana tällä kertaa. Kuka tuo henkilö oikein olikaan?

He toivat Julian

Tällä kertaa Julia oli heidän mukanaan ja virnisti kuin olisi tiennyt tarkalleen, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Miksi hän oli lähtenyt poliisien mukaan? Augustinuksen mielestä tämä oli hyvin outoa. Harvoin syytteen esittänyt henkilö kulki poliisin mukana. Poliisit eivät

koskaan ottaneet ketä tahansa mukaansa tällaisille vierailuille. Poliisiryhmän johtaja kysyi, voisivatko he puhua Augustinen kanssa hänen toimistossaan. Julia seurasi ryhmää kuin susi lammaslaumaa. Kaupan henkilökunta seurasi silmä tarkkana, kun he kulkivat toimistolle.

Selityksiä, selityksiä…

Augustine toivoikin, että hän saisi heti selityksen, mutta poliisit kertoivatkin, että heidän oli odotettava vielä yhden henkilön saapumista. Tämä henkilö olisi kaupan myymäläpäällikkö. Augustine ei ymmärtänyt syytä siihen, miksi agentit eivät voineet kertoa hänelle mitään

ilman myymäläpäällikön läsnäoloa. Hänellä ei kuitenkaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin vain soittaa hänet paikalle. Myymäläpäällikkö tulisi saamaan elämänsä yllätyksen nähdessään toimiston täynnä poliiseja sekä vanha rouva Julian. Augustine otti puhelimen käteensä ja…

Ovi lensi auki

Augustine kutsui hänet välittömästi paikalle. Asia olisi kiireellinen. Hän pyysi myymälän päällikköä tulemaan toimistoonsa mahdollisimman pian. Hän kertoi samalla päällikölle, että agentit olivat taas paikalla ja että he eivät halunneet kertoa mitään ilman, että hän olisi

juuri paikan päällä. Kymmenen minuuttia myöhemmin ovi lennähti auki. Miksi hänellä oli kestänyt niinkin kauan tulla? Myymäläpäällikkö näytti selvästi tilanteesta vaivaantuneelta. Oliko hän meinannut jänistää viimehetkellä? Augustinesta tilanne ei näyttänyt hyvältä…

Punainen kuin tomaatti

Myymäläpäällikkön nähdessä poliisiryhmän – kera Julian – odottavan häntä, muuttui hän punaiseksi kuin tomaatti. Hän sai hädin tuskin sanaakaan sanottua suustaan. Mutta onneksi hänen ei tarvinnut, sillä poliisin ryhmänjohtaja aikoi hoitaa kaiken puhumisen.

Myymäläpäällikkö hermostui silminnähden suunnattomasti, muttei voinut tilanteelle mitään. Hänen olisi vain odotettava ja kuultava mitä poliiseilla olisi kerrottavanaan. Hän tiesi, että he olivat käyneet aikaisemmin ja tutkineet asiaa tarkemmin, joten mitä nyt?

Julian pojanpoika

Poliisi aloitti puhumisen. Hän kertoi, että he olivat paikalla, koska hän oli Julian pojanpoika. Tämä selittikin sen miksi Julia sai olla mukana kyseisellä vierailulla! Vaikka poliisit olivatkin virka-asioilla, oli siinä mys häivähdys epävirallisuutta. Julia oli luonnollisesti ollut hyvin

järkyttynyt tapahtuneesta ja oli vannonut pojanpojalleen, ettei hän varastanut mitään eikä laittanut kyseistä viinipulloa laukkuunsa. Hän halusi selkeästi hoitaa asian pois päiväjärjestyksestään ja palauttaa takaisin menetetyn maineensa. Ja näin asian laita olisi.

Kuvamateriaalia tarkistettavaksi

Julia olikin pyytänyt pari palvelusta asemalta, jotta hän saisi tarkistettua kaupan turvakameran kuvamateriaalin kyseiseltä päivältä, ja sitä varten he olivatkin loppujen lopuksi tulleet paikalle edellisenä aamuna. Julia halusi nähdä tarkalleen, mitä oli

tapahtunut. Ja se olisi myös hänen oikeutensa. Loppujen lopuksi Julian pojanpoikanaan hän uskoi, mitä Julia kertoi hänelle. Vaikka Julia olikin jo iäkäs ja varmasti unohteli asioita, oli kyseinen tapahtuma kuitenkin erilainen laatuaan. Tässä asiassa ei olisi kysymyksiäkään…

Todisteet

Poliisit löysivätkin hyvin nopeasti kuvamateriaalia, josta näkyi, että myymäläpäällikkö todellakin oli laittanut pullon Julian käsilaukkuun, ja he latasivat tämän kuvamateriaalin todisteeksi. He palasivat asemalle nähtyään kuvamateriaalin ja olivat jo alkaneet

valmistelemaan kunnianloukkausjuttua. He antoivat Julialle luvan tulla mukaan, jos hän halusi – ja niin hän tekikin. Hän halusi nähdä omin silmin myymäläpäällikön ja kertoa kuinka hän todella oli loukannut esittämällä kyseisenlaisia väitteitä hänestä. Mikä häpeä!

Potkut

Poliisit aikoisivatkin jatkaa jutun käsittelyä, ellei Juliaa päästettäisi takaisin kauppaan tuosta päivästä lähtien ja ellei myymäläpäällikkö saisi potkuja saman tein. Ja Augustine suostui siihen mielellään. Hän ei voinut uskoa kuulemaansa. Kaikki tuo vaiva ja harmi

yhden työntekijän mielenvikaisuuden vuoksi! Augustine oli hyvin pahoillaan tapahtuneesta ja inhosi kuulla sen totuuden, että hänen oma myymäläpäällikkönsä – johon hän todellakin oli luottanut täysin – oli voinut tehdä jotain sellaista. Mitä muuta tekosia tulisi löytymään?

Pettymys

Augustine oli äärimmäisen pettynyt työntekijäänsä ja antoi tälle saman tien potkut. Myymäläpäällikkö ei voinut sanoa sanaakaan sitä vastaan. Olihan kaikki nähneet hänen laittavan pullon Julian laukkuun suoraan televisioruudulta. Myymäläpäällikkö ymmärsikin

virheensä ja tiesi, että hän oli astunut rajan yli – ja hyvin pitkälle. Hänen ei olisi koskaan pitänyt tehdä niin, mutta nyt se olisi jo liian myöhäistä. Potkut tulivat ja hän saisi aikaa kaksi viikkoa poistua tehtävistään ja samalla siivota sotkunsa. Ja Julia pääsisi ostoksille!

Julia oli taas tervetullut

Siitä päivästä lähtien Julia pääsi taas takaisin myymälään ostoksille ja sai viettää paikan päällä aikaa niin kauan kuin vain halusi. Hän ei kantanut kaunaa Augustinea kohtaan, sillä tämä teki vain työtään. Asiat olivat nyt kuitenkin palanneet hyvin pitkälti normaaliksi –

mutta uuden myymäläpäällikön johdolla. Julian arki sujui kyseisestä päivästä lähtien tavanomaisesti; hän vietti paljon aikaa puutarhassaan, kävi vähän väliä lähikaupassaan viettämässä aikaa ja tietenkin oli yhteydessä pojanpoikaansa. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Mies muutti luolan uskomattomaksi kodiksi, joka toimii nyt Airbnb:nä

Tekijä
Desiree
-

Kaivosmies Grant

Joskus ihmiset tuntevat tarvetta päästä pois kaupungista ja viettää elämäänsä luonnossa. Näin kävi erityisesti entiselle kaivostyöläiselle Grant Johnsonille. Ostettuaan tontin kilometrien päässä sivilisaatiosta, hän sai idean tehdä siitä yhden maailman

ainutlaatuisimmista taloista. Ja sinäkin voit asua siellä. 17-vuotiaana Grant Johnson löysi itsensä työskentelemästä kaivostyöläisenä Moabissa, Utahissa. Vaikka työskentely maan alla oli vaikeaa, hän oli aina valmis haasteisiin. Katso, minne Grant päätti mennä…

Matkalla Boulderiin

Kaivosmiehen ura valmisti hänet hyvin omavaraiseksi ja kekseliääksi, varsinkin silloin kun kyse oli rakentamisesta. Kaivosmiehenä toimiminen auttaisi häntä pian pitkällä aikavälillä. Grant ihastui Moabin alueeseen Utahissa ja päätti ostaa maata läheltä kyseistä kaupunkia.

Hän päätyi lopulta yhdelle tontille Boulderin laitamilla vuonna 1980. Hän sai lopulta ostettua noin 40 hehtaaria koskematonta maata ja oli valmis muokkaamaan sen haluamakseen ja tekemään siitä lopulta itselleen uuden kodin. Oli aika ryhtyä töihin.

Maasta riippumaton elämä

Grant oli nyt noin kahden tunnin matkan päässä sivilisaatiosta, joten esimerkiksi perustavanlaatuiset maantiet ja jopa ihmiset olivat harvinaisia näkyjä lähelläkään tonttia. Hän kuitenkin käänsi tilanteen itselleen parhaalla mahdollisella tavalla. Hän perusti

tonttinsa yhteyteen ratsastuspolun ja teki siitä itselleen liiketoiminnan, jotta alueella matkustajat voisivat liikkua hevosen selässä mahdollisimman vaivattomasti. Grant ei kuitenkaan osannut odottaa tulevaa, vielä oli aikaa hänen varsinaiseen päämääräänsä.

Unelmansa toteuttaminen

Oli vuosi 1996 eli 16 vuotta sen jälkeen, kun hän alunperin oli ostanut maan. Grant oli valmis aloittamaan unelmiensa kodin rakentamisen. Tähän tarkoitukseen hän tarvitsi vain dynamiittia. Ensin hän räjäyttäisi reikiä valtavan kalliomassan kylkeen. Tämä saattoi

vaikuttaa vaaralliselta, mutta Grant tiesi tarkalleen mitä oli tekemässä. Olihan hän sentään kaivosmies ja tehnyt kyseistä työtä useampien vuosien ajan. Ainoa haaste olisi dynamiitin löytäminen ja kuljettaminen suoraan solaan pitkin vuoristoisia polkuja. Mitä hän tekisi?

Grant oli visionääri

Massiivisen reiän tekeminen jättimäisen kallion sisälle saattoi vaikuttaa uhkarohkealta, mutta Grant oli vasta aloittelemassa. “Yksi teema, jonka olen aina kuullut on se, että monet ihmiset eivät tiedä mitä he haluavat. Mutta minä tiesin aina tarkkaan ottaen mitä

haluan, vaikka se olikin hieman naurettavaa”, Grant kertoi paikallisessa haastattelussa vuonna 2020. Hän oli jo alkujaan melkoinen visionääri ja se auttoi häntä saavuttamaan päämäränsä. Jatka lukemista ja tutustu Grantin alkuperäiseen suunnitelmaan kodista.

Ei luovuttanut

Grantilla oli edelleen epäilyksiä suunnitelmansa suhteen. Tuo unelmien talo, jonka hän rakentaisi pelkästään kalliosta, kuullosti todellakin hullunkuriselta. Mutta hän keksi, miten hän voisi lopulta saavuttaa tavoitteensa suunnitelmiensa mukaan. Grant kommentoi

seuraavaa: “Alkuperäinen suunnitelmani oli löytää paikka erämaasta tai kanjonista ja kastella sitä, tiedäthän? Ja kasvattaa ruokani erämaassa”, Grant sanoi. Mutta miten ihmeessä kyseinen suunnitelma onnistuisi yhdessä maailman kuivimmista kolkista?

Tyhjästä aloittaminen

Grant oli keskellä ei-mitään. Tilanne oli sama siinä vaiheessa kun hän osti tontin 1980-luvun alussa. Hänen oli siis keksittävä, miten hankkia tarvikkeita. “Kun muutin tänne, täällä oli pelkkää aavikkoa. Elimme ilman sähköä, juoksevaa vettä tai mitään muuta noin 25

vuotta 19-metrisessä asuntovaunussa aivan tämän kallion eteläpuolella”, Grant sanoi. Aikaa oli kulunut siis jo 25 vuotta ja Grant oli valmis toteuttamaan hullunkurisen suunnitelmansa kallion sisään rakennetusta lukaalista. Lue eteenpäin ja näe miten kävi.

Dynamiitin hankkiminen

Ensimmäiseksi Grant ajatteli luonnollisesti tarvitsevansa dynamiittia. Olihan hän tekemisissä miljoonia vuosia vanhan kallioperustan kanssa. “Kallio oli täydellinen – ja tiesin sen – mutta en koskaan ajatellut sitä sen tarkemmin, koska en uskonut, että voisin ostaa ja

kuljettaa paikalle kasoittain dynamiittia”, Grant sanoi. Mutta asiat muuttuivat, sillä aloitettuaan työskentelemään teitä tekevän porukan kanssa vuonna 1998, hän tapasi vihdoinkin sellaisen tavarantoimittajan, joka myi hänelle vihdoinkin ongelmitta dynamiittia.

Jättimäinen räjähdys

“Räjäytin ensin pienen tunnelin tässä kohtaa. Ensimmäisestä räjäytyksestä lähtien olin sitoutunut hoitamaan homman loppuun. Ja sitten räjäytyksiä tehtiin varmaan kahdeksan talvea putkeen. Lisäksi olin aina paikalla erämaassa, olipa sitten kevät tai syksy ja aina

puolet kesästä”, Grant sanoi. Hitaasti, mutta varmasti Grant todella edistyi unelmiensa kodin rakentamisessa. Se vaati aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta sitä Grantilta myös löytyi. Hän oli valmis kaikkiin esteisiin ja haasteisiin mitä matkan varrella mahdollisesti tulisi.

Potentiaalia oli

Noin kahdeksan vuoden rakentamisen jälkeen, Grant oli onnistunut rakentamaan kallioperään useita pieniä luolia. Vaikka tämä ei ehkä vaikuta paljolta, hän tiesi, että tässä luolakodissa olisi valtavasti potentiaalia. Hänen mielessään oli aina ajatus siitä, että sen

tulisi näyttää siltä, että se sulautuu ympäristöönsä. Lue lisää nähdäksesi, miten Grant sitoi kaiken tämän yhteen ja rakensi yhden hienoimmista luola-asunoista konsanaan! Tässä kuvassa voimme nähdä Grantin ensiaskelia suuren projektinsa alkuvaiheessa. Lue lisää!

Yhdistäminen

“Halusin, ettei mitään näkyisi ulkopuolelle, halusin ainoastaan, että sen näkyvimmät asiat ulospäin olisivat lasia”, Grant sanoi. Hän sai yhden rakennusalan ystävistään auttamaan häntä kodin kasaamisessa. He pystyivät kaiverruttamaan kallioseiniin uria lasilevyjen

liu’uttamista varten ja tekivät teräspalkeista tukia seinille. Grantin unelma näytti tulevan toteen ja ensimmäiset luolahuoneet näyttivät todellakin kaiken hänen antamansa vaivan arvoisilta. Grant oli taas entistä lähempänä unelmansa toteutumista eikä tosin suotta!

Esimerkin johtaminen

Sinä aikana, kun Grant rakensi luolakotiaan, hän eli myös täysin ilman sähköverkkoa tai minkäänlaista yhteyttä ulkomaailmaan. Boulderin alue on äärimmäisen eristyksissä muusta yhteiskunnasta, joten hänen oli löydettävä jollain tapaa keino sopeutua. Hän teki asioita

elääkseen täysin omavaraisesti, kuten piti ylimääräisiä tarvikkeita hätätilanteita varten. Hän keräsi niistä pienistä sademääristä, joita vuoden aikana luonto soi alueelle, vettä käyttövedeksi. Ruokansa hän kasvatti pienellä kasvimaalla, jota kasteli kyseisellä vedellä.

Elämä ilman Internet-yhteyttä ei ole helppoa

Vaikka jotkut ihmiset eivät malta odottaa, että pääsevät pakenemaan sivilisaatiosta, se voi olla todella vaikeaa, jos sen joutuu tekemään päivittäin. “Se ei ole koskaan ollut minun lähestymistapani. Se on siellä ja haluat pystyä huolehtimaan itsestäsi. Mutta minulle se on

elämäntapa, se on terveyttä”, Grant sanoi. Rakentaminen, räjäyttäminen ja lasien asentaminen paikoilleen tarkoitti tonneittain fyysistä työtä ja taloudellisia rasitteita, mutta Grant keksi mitä tehdä, jotta työ saataisiin ajallaan ja turvallisesti valmiiksi. Katso miten!

Juoksevan veden saaminen

Yksi Grantin tärkeimmistä tehtävistään ja samalla huolenaiheista oli saada juokseva vesi mailleen. Sitä varten hänen oli johdatettava vettä paikallisesta lähteestä. Sopivin lähde, jonka hän pystyi löytämään oli lähettyvillä oleva lampi, joka sijaitsi hänen tontillaan vain

hieman ylämäkeen kodista. Hän johdatti veden 6 500 metriä alamäkeen noin 7-metriseen puiseen pyörään. Tällä tavoin Grant saisi nostettua vettä ylös tontilleen ja suoraan asuntoonsa. Luonnollisesti sadevesien kerääminen ei riittäisi täyttämään käyttötarpeita.

Juokseva vesi tuntui helpolta myöntää

Grant oli tyytyväinen siihen, että hän sai selvitettyä kaksi tärkeintä resurssiaan: veden ja sähkön. “Tiesin aina, että jos meillä olisi varaa siihen, talo tulisi saamaan painovoimaisen vesijohdon, koska olemme noin kahden kilometrin päässä lammen alapuolella. Vesi virtaa

painovoimaisesti, joten kytkin siihen turbiinin, joka tuottaa samalla myös sähköä”, Grant sanoi. Tämän vanhanaikaisen, mutta samalla modernin keksinnön ansioista Grantilla oli nyt juokseva vesi. Tulossa: Katso, minkälaista ruokaa Grant voi oikein kasvattaa tilallaan!

Vesi tuo loputtomasti mahdollisuuksia

Grantilla oli nyt tasainen vesivirta, mikä tarkoitti, että hän saattoi istuttaa entistä monipuolisemmin siemeniä ja kasvattaa itselleen kunnon ruokaa. Hänen maillaan on nyt kokonainen maatila ja kasvimaa, josta Grant saa nostettua ylös kaikki nauttimansa ateriat.

“Suurin sato, jota hän saa kerättyä on tomaattien ja paprikan muodossa, sillä ilmasto on niille juuri täydellinen. Seuraavaksi hän saa kerättyä maissia, perunoita ja myös paljon valkosipulia”, Grant kertoi ylpeänä kasvatuksistaan. Mitä muuta hän oikein aikoisi maalla?

Täältä tulevat eläimet

Koska Grantilla oli nyt hyvin toimiva maatila, hän pystyi lisäämään myös tiluksilleen paljon karjaa. Lehmät tuottavat hänelle loputtomasti maitoa ja sitä kautta maitotuotteita, kuten juustoa ja jogurttia. Lisäksi Grant käyttää sekä lehmiä että sikoja valmistaakseen lihaa

säilöön eri muodoissa. Hän useimmiten suolaa lihat ja säilöö ne ruokavarastoonsa muiden säilykkeiden kera. Näin hän saa aina vuodeksi kerrallaan sekä kasvis- että lihatuotteita. Vaikka maatila vie paljon aikaa, hän on silti nähnyt paljon vaivaa kotinsa sisustukseen.

Luolakodin sisältä löytyy nämä!

Grant pystyi käyttämään paljon tilaa tehdäkseen unelmiensa luolakodin. Olihan hänen maansa jopa 44 hehtaarin kokoinen ja loputtomiin täynnä kalliomuodostelmia. Kun hän oli valmis dynamiittien sekä rakentamisen kanssa, valmista tilaa oli yhteensä viisituhatta

neliöjalkaa. Vaikka koko koti rakennettiin kalliosta, Grant säilytti luonnollisen estetiikan antaakseen sille ainutlaatuisen ja mukavan tunnelman. Hän piti lupauksensa ja valmisti seinät ainoastaan lasista sekä pienistä määristä puuta, jotta näkymä olisi luonnollinen.

Miten päästää valoa sisään

Yksi tärkeimmistä ominaisuuksista Grantille rakentaessaan luolakotiaan olivat sen lasiset seinät. Luolat voivat olla melko pimeitä, joten lasiset seinät päästävät sisään joka suunnasta kaikenlaista luonnonvaloa – olivatpa päivät sitten hämäriä tai hyvin valoisia.

Talon keskipisteenä on suuri ja avoin olohuone, jossa on mukavat tuolit ja ikkunoista avautuu todellakin viehättävä näköala. Jos ilta on kirkas ja pilvetön, voi olohuoneesta ihailla kirkasta tähtitaivasta ja universumiamme. Tulossa: Tämä on talon siistein huone!

Intohimo musiikkiin

Vaikka Grant rakastaakin asua omassa luolakodissaan, hänellä on myös vahva intohimo musiikkiin. Hän rakensi luolansa sisään myös toisen luolan eli miesluolan, jota hän kutsuu “herkkuhuoneeksi”. Se on varusteltu kaikenlaisilla soittimillaa, kuten kitaralla sekä myös

hieman eksoottisemmilla bongorummuilla, joihin hän ja muut vieraat voivat tutustua aivan vapaasti. Miesluolassa on jopa tilaa pienelle lavalle, jossa vieraat voivat halutessaan vaikkapa esiintyä! Katso vaikka tästä kuvasta

Toinen upea ominaisuus makuuhuoneisiin

Grant ei ole ainoa, jolla on hauska makuuhuone. Nukkuminen tällaisessa paikassa voi tuntua epätodelliselta ja voit itse katsoa seuraavasta kuvasta, kuinka Grantin huoneisiin on lisätty, makuuhuoneiden lisäksi, joitakin hienoja ominaisuuksia. Kaikki makuuhuoneet on

yhdistetty toisiinsa sillalla, joka on yksi luolakodin harvoista keinotekoisista rakenteista. Se on tehty enimmäkseen teräksestä. Näin Grant on voinut taata huoneiden turvallisuuden ja sen ettei dynamiitin aiheuttamat lohkeamat suurene ja tipu mahdollisesti heidän päälleen!

Suunnitteluideat jatkuvat

Grant ei halunnut, että kodin sisällä oleva silta häiritsisi luonnollista arkkitehtuuria, joten hän pyysi apua ystävältään. Mies, joka kengittää Grantin karjan, neuvoi häntä ripustamaan sillan kattoon, jotta kallioperän rakenteellinen ilme säilyisi. Tämä niksi todellakin auttaa

siltaa sulautumaan osaksi kokonaisuutta. Grant käytti suunnittelutyössään apunaan päätään sekä useiden eri ystäviensä kommentteja ja kokemusta. Hän ei tarvinnut suunnittelutyöhön mukaan ammattilaista vaan piti päänsä ja päätti kaikesta lopulta itse.

Asian toinen laita

Niitä, jotka ylittävät sillan Grantin makuuhuoneesta poispäin odottaa melkoinen nautinto. Kirjailija Lavinia Spalding kirjoitti kokemuksestaan seuraavaa: “[Siivessä] on kaksi viehättävää makuuhuoneen nurkkaa, oleskelutila ja oma kylpyhuone. Lattia on maalattu

iloisen siniseksi, kalusteet ovat kirkkaan keltaisia ja turkooseja, ja kaikki vaikuttaa niin huolettomalta ja rennolta ympäri luolastoa.” Kirjailija oli vieraillut Grantin talolla, mutta jos sinäkin haluaisit samanlaisen kokemuksen ja haluat asua Grantin talossa, jatka lukemista…

Kuka tahansa voi nyt asua siellä

Jos tämä koti tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, olet onnekas. Nimittäin nykyään kuka tahansa voi asua siellä. Grant vuokraa yhtä makuuhuoneistaan Airbnb:n kautta nimellä Bedrock Homestead Cave. Toistaiseksi hän on saanut paljon vieraita, jotka kaikki ovat

antaneet kodille loistavia arvosteluja. Useimmat vierailijoista ovat pariskuntia, jotka kaipaavat pakohetkeä kaupungin ja arjen hälinästä. Ja sitä he myös todellakin Grantin tilalla saavat, sillä Grant elää mahdollisimman luonnonmukaisesti ja kaukana kaikesta.

Arvostelut ovat auttaneet

Grant’s Bedrock Homestead Cave on saanut Airbnb:ssä lähes 300 arvostelua, joissa se on saanut keskimäärin 4,95 tähteä viidestä. Eräs arvostelija kirjoitti seuraavaa kohteesta käyntinsä jälkeen: “Sinun täytyy todellakin kokeilla ja yöpyä täällä edes yksi yö! Et koskaan

tule löytämään samanlaista paikkaa.” Entistä useampi vierailija halusi jättää kodille lisää positiivisia arvosteluja. Ja tämähän ei Grantia haitannut lainkaan! Se auttaisi häntä rahoittamaan tilaansa ja takaamaan sen, että se on saatavilla meille myös jatkossakin!

Käynti on kokemuksen arvoinen

“Talo on uskomaton, ihmiset ovat ystävällisiä. Yöpymiskokemus Grantin tilalla oli todella jotain nähtävää”, sanoi eräs arvostelijan jättäneistä vierailijoista. Toinen arvostelija yhtyi sanoihin ja kommentoi seuraavaa: “Aivan tajunnanräjäyttävä kokemus. Kuvat eivät tee

paikalla ollenkaan oikeutta. Joka ikisen käyttämäni pennin arvoinen kokemus. Paras Airbnb-kohde, jossa olen koskaan yöpynyt.” Kokemukseen kuuluu kuitenkin muutakin kuin pelkkä kallioon rakennettu talo. Lue eteenpäin, niin saat selville mitä muuta Grant tarjoaa.

Täydellinen lomamatka

Vieraat eivät ainoastaan pääse yöpymään tässä upeassa kodissa, vaan he voivat myös tutustua ympäröivään maastoon ja luontoon. Eräs Grantin Airbnb-huoneessa yöpynyt arvostelija kirjoitti seuraavaa: “Nautimme hyvin paljon vierailustamme luolamökissä.

Rakastimme sitä, että vierailu alkoi sillä, että ylitimme joen aivan kuin olisimme olisimme olleet seikkailussa. Luolatalo oli ainutlaatuinen, kaunis ja niin mukava pakopaikka perheellemme kaikesta arjeen hälinästä.” Jokaisen Grantin talossa yöpyvän on nähtävä se!

Hauska iltatoimi

Koska Grantin maatila on mahdollisimman kaukana sivilisaatiosta, se antaa hänelle ja muille vieraille mahdollisuuden tehdä asioita, joita he eivät voisi tehdä asutuimmilla alueilla. Tontti on esimerkiksi täydellinen paikka tähtien tarkkailuun. Luolakoti on monen

kilometrin päässä modernista elämästä, joten valosaastetta ei juuri ole. Taivas näyttäytyykin hyvin kirkkaana, säästä huolimatta. Jos ilta on pilvetön, yö on takaa mahdollisimman hienon esityksen: tähdenlentoja, linnunradan sekä satelleetteja taivaalla!

Parhaan paikan löytäminen

Monet talossa vierailleet kertovatkin, että tähtien tarkkailu oli heidän vierailunsa kohokohta ja suosikkipuuhansa. He suosittelevat kävelemään ylös kalliota pitkin ja etsimään paikan katolta, jotta saat parhaan näkymän ympäröiviin kalliomuodostelmiin sekä taivaalle. Grant

on pitänyt huolen siitä, ettei kenelläkään ei ole esteenä nähdä tuota upeaa näkymää. Tässä yksi niistä hienoista illoista, jolloin aurinko on juuri laskemassa ja maalaa taivaalle kaunista sävyään. Tämän jälkeen vierailijoille on tiedossa kaunis tähtitaivas, ilman valosaastetta!

Lähimaaston tutkiminen

Ne, jotka eivät ehkä pääse vierailemaan Grantin ainutlaatuisessa kodissa, ovat iloisia siitä, että on muitakin vaihtoehtoja. Lähistöllä on itse asiassa samanlaisia luolastoasuntoja. Esimerkiksi Utahin Moabissa on koti, joka on rakennettu hyvin samankaltaisesti kuin

Grantin koti. Grantin luolasto ja tämä paikka ovat kuitenkin luotu täysin eri syistä. Tämä koti on todellakin yliampuva! Lue eteenpäin saadaksesi selville mikä tästä kodista tekee niin ainutlaatuisen ja millä tavoin se eroaa Grantin suurenmoisesta luola-asutuksesta!

Suuntaa Rockland Ranchille

Ryhmä mormoneja halusi asettua aloilleen paikkaan, jossa he eivät olisi näkyvillä tai muiden ihmisten tietoisuudessa. Niinpä herra nimeltään Robert Foster ryhtyi vuonna 1977 töihin. Hän räjäytti dynamiitin avulla Utahin aavikolla isoon kallioon reiän, joka oli melko

samanlainen kuin Grantin luolakoti. Foster päätyi paikkaan nimeltä Rockland Ranch eli The Rock. Ainoana erona oli se, että tässä asutuksessa materiaalia oli käytetty reilummalla kädellä, joten se näytti melkein kuin oikealta omakotitalolta! Seuraavalla sivulla lisää kuvia.

The Rockin erot

Rockland Ranch näyttää hieman modernimmalta kuin Grantin luolakoti, sillä se on viimeistelty tiilijulkisivuilla. Foster käytti myös ikkunoita ja ovia, jotka saisivat asutuksen näyttämään enemmän tyypilliselta kaupunkikodilta. Hän pystyi jopa kytkemään sähkön ja

juoksevan veden, ja siten pitämään yllä myös menestyksekästä maatilaa. Tässä kuvassa näemme julkisivun hieman tarkemmin, ja se todellakin näyttää kuin miltä tahansa tavalliselta naapuruston talolta. Mitäköhän Grant olisi mieltä tästä rakennelmasta aavikolla?

Toinen Utahin kalliokoti

Utah saattaa olla yksi parhaista paikoista maailmassa juuri niille ihmisille, jotka etsivät out-of-this-world- paikkoja kalliokodeilleen. Montezuma Canyonin puolella on kiinteistö nimeltä Cliffhaven. Se on kolmen makuuhuoneen koti, joka on täysin irrallaan sähköverkosta,

mutta pystyy hyödyntämään aurinkopaneeleita pääasiallisena energialähteenään. Luonnollisesti tämä paikka antaa vuoden ympäri auringonvaloa kirkkaalta taivaalta, joten tehtävä on helppo. Paikassa on saatavilla jopa satelliittitelevisio ja internet. Miten hienoa!

Kansainvälistä menoa

Vaikka Utahissa on melko paljon tällaisia kalliokoteja, niitä on myös muualla maailmassa. Esimerkiksi Angelo Mastropietro -niminen mies Englannin Worcestershiressä loi omansa. Kun hänellä diagnosoitiin sairaus nimeltä multippeliskleroosi, joka hiljalleen rappeuttaisi

hänen hermostonsa toimintaa, halusi hän asua jossakin sellaisessa paikassa, joka vastaisi hänen uusia tarpeitaan ylläpitääkseen terveyttään. Kummallista kyllä, kalliokodin toteuttaminen Englannin rehevässä maastossa oli mahdollista. Katso yllä oleva asunto!

Työskentely hiekkakiven kanssa

Onkin ironista, että kyseisen herran sukunimi “Mastropietro” tarkoittaa “kiven mestaria”. Angelo päätyi käyttämään yli 200 000 dollaria tehdäkseen tästä kuvankauniista hiekkakiviluolastaan juuri hänelle sopivan kodin. Arvioiden mukaan Angelolta kului noin

tuhat tuntia tämän fantasia-unelmakodin luomiseen. Angelon koti oli saanut useasta eri lähteestä inspiraationsa, kuten ympäröivästä luonnosta ja sen muodoista, mutta sitä inspiroi myös yksi toinen seikka, nimittäin yhden ikonisen elokuvan lavasteet. Katso mitkä!

Se on saanut inspiraationsa Taru sormusten herrasta -sarjasta

Jotkut uskovat, että Angelon tekemä lopputulos oli itse asiassa inspiraationa Taru sormusten herrasta -elokuvien lavasteiden suunnittelussa. Hän pystyi sisällyttämään taloon myös paljon mukavuuksia, kuten lattialämmityksen, ilmanvaihdon, raikasta juoksevaa

vettä lähes 100 metrin syvyydestä ja toimivan Wi-Fi:n. Talo oli siis juuri täydellinen Angelon tarpeisiin, mutta seuraavana kysymyksenä olisi, mistä Angelo saisi ruokaa. Hän ei ollut kovin suuri multanäppi, joten kasvattaminen olisi siten harjoiteltava täysin alusta asti.

Luonnollisen estetiikan säilyttäminen

Samoin kuin Yhdysvaltojen Utahissa asustava Grant, Angelo teki selväksi, että hän halusi hiekkakiviluolakotinsa näyttävän mahdollisimman luonnolliselta. Näin se luo ainutlaatuisen vetovoiman, joka saa ihmiset ihastelemaan jokaista sen yksityiskohtaa hyvin tarkkaan. Kun

muut rakentajat seuraavat Grantin jalanjälkiä, hän saattaakin miettiä, oliko kaikki sen arvoista. Mutta hän sekä muut kallioon kotinsa rakentaneet henkilöt eivät voisi olla enempää samaa mieltä: kaikki oli juuri sen vaivan arvoista! Asua omassa luolassaan.

Kyse on matkasta, ei päämäärästä

Grant on melko yksinkertainen mies, joten kun häneltä kysyttiin hänen kokemuksistaan, hän oli valmis jakamaan viisauttaan. “Olen aina sanonut itselleni, että kyse on matkasta eikä lopputuloksesta. Mutta lopputulos on se, että täällä on niin uskomatonta asua, että

joka päivä kun kävelen sisään, pystyn ainoastaan sanomaan: “Vau!”, Grant kertoi innoissaan. Ja emme todellakaan voi väittää vastaan, sillä lopputulos todellakin oli jotain upeaa! Lue lisää nähdäksesi, miksi Grant ei voi saada tarpeekseen luolamaisuudesta…

Luolaelämä ei ole koskaan näyttänyt tämän paremmalta

Grant jatkoi kommentoimalla seuraavaa: “Se inspiroi ihmisiä. En odottanut sitä niin paljon, mutta niin se todellakin on. Ihmiset todella kokevat saavansa täällä paljon inspiraatiota, kaikista eri näkökulmista. Positiivinen elämä negatiivisessa tilassa”, Grant sanoi. Vaikka

luolassa asuminen ei ehkä sovi kaikille, se tekee ja antaa varmasti Grantille ja hänen vierailijoilleen paljon hyvää. Olemalla lähellä luontoa, yhtenä luonnon osana, on auttanut Grantia tuntemaan itsensä tasapainoisemmaksi ja rauhallisemmaksi kuin koskaan ennen.

Mies löysi koiranpennun puutarhasta ja näki oudon avaimen kaulapannassa nostaessaan sen ylös

Tekijä
Desiree
-

Koiranpentu puutarhassa

Kun Pietari löysi tämän kuvassa olevan koiranpennun puutarhastaan, hän tiesi varmuudella, että hänen oli autettava sitä mahdollisimman nopeasti. Eläin ei näyttänyt olevan parhaassa mahdollisessa kunnossa ja näytti jopa pelkäävän häntä, kun hän yritti

lähestyä sitä. Mutta kun Peter otti sen käteensä, hän itse asiassa huomasi, että pennun kauluksessa roikkui jokin outo esine. Tarkemmin katsottuna se näytti olevan avain. Pietarin saadessa selville mihin avain oli tarkoitettu, ymmärsi hän heti miksi tämä pentu oli tullut…

Outo avain

Peter oli tilanteen suhteen luonnollisesti hyvin hämmentynyt. Hän ei voinut lakata tuijottamasta tuota outoa avainta, jonka hän oli juuri ottanut pennun kaulassa olleesta pannasta. Peteristä tuntui, että ainoa mahdollisuus saada selville se mihin se oikein oli

tarkoitettu, oli ainoastaan se, jos hän saisi yhteyden eläimen omistajiin. Mutta miten tämä tapahtuisi nopeiten? Hän ei ollut nähnyt julisteita kadonneista eläimistä hetkeen eikä kaulapannassa roikkunut osoitetietoja. Mutta nykyään lemmikithän sirutetaan, eikö vain?

Omistajien etsintä

Ainoastaan ne julisteet, joita hän oli nähnyt naapurustossa kertovan koirista, oli täysin muusta aiheesta. Kukaan ei ollut maininnut kadonneesta koirasta sanallakaan. Yhdessä niistä tosin oli mainittuna yksi osoite, ja Peter päättikin käydä paikanpäällä vielä samana

päivänä. Hän halusi kertoa omistajille, että oli löytänyt heidän koiransa, mutta hän oli myös enemmän kuin utelias tietämään siitä, mihin tämä avain oikein oli tarkoitettu. Tulisiko Pietrai saamaan vastauksen kysymykseensä ja veisikö ilmoituksen osoite hänet perille?

Vastausten saaminen

Pietarin saapuessa osoitteeseen hän ei voinut uskoa näkemäänsä. Nyt kaikessa tässä alkoi vihdoin olla järkeä. Mutta siitä huolimatta yhteen vastaukseen hän ei ollut vielä saanut vastausta: mihin tämä outo avain oli oikein tarkoitettu? Miksi tämä koiranpentuparka kantoi

sitä mukanaan ja mitä Pietari oikein oli lopulta löytänyt julisteissa mainitusta osoitteesta? Hänellä oli ainoastaan yksi keino, jolla saada tämä mysteeri ratkaistua. Kysyä suoraan koiranpennun omistajilta. Mutta hänen edessään seisova talo näytti hylätyltä jo aikaa sitten

Pentuparka

Viime päivien aikana Pietari oli nähnyt kyseisen koiranpennun useaan otteeseen naapurustossaan. Luonnollisesti hän sääli tuota pientä koiranpentuparkaa. Aina kun Pietari näki tuon pienen koiran, hän halusi päästä lähelle ja olla vuorovaikutuksessa sen kanssa.

Ainoastaan siten hän voisi saada selville keinon, jolla hän voisi auttaa sitä. Pietari ei voinut toimia kuitenkaan täysin halunsa mukaan, koska hän oli nähnyt koiraa koskevia kylttejä pitkin poikin katuja kiinnitettyinä katupylväisiin. Joten mitä Pietari voisi tehdä seuraavaksi?

Vastausten etsintä

Ympäri Pietarin asuttamaa katua oli useita kylttejä sähkötolpissa, joissa oli kuva valkoisesta koiranpennusta. Pietari olikin nähnyt sen kuljeskelevan naapurustossaan useaan otteeseen. Kyltin sanoma kuitenkin esti Peteriä auttamasta koiraa, sillä se oli varustettu oudolla

tekstillä, joka alkoi suoranaisella käskyllä. Tekstissä oli kolme outoa lausetta, jotka olivat seuraavat: “Jos näet minut, jätä minut rauhaan! En ole eksynyt enkä tarvitse pelastusta! Älä edes koske minuun!” Kummallinen viesti koirasta, joka oli selvästi ilman omistajaa.

Huolestunut Pietari

Pietari oli enemmänkin ihmeissään ilmoitusten luonteesta. Niissä ei varsinaisesti ilmoitettu kadonneesta koirasta, vaan ne olivat enemmän tietoiskun tapaisia. Kyltissä olleiden tekstien luonteen ja viestin sävyn vuoksi naapuruston ihmiset noudattivat pyyntöjä ja

jättivät koiranpennun rauhaan. Pietari noudatti ilmoituksessa lukevia pyyntöjä jonkin aikaa, muttei voinut miettiä, että mitä tapahtuisi, jos hän kuitenkin selvittäisi koiranpennun taustat. Päivät kuluivat ja Pietarin oli entistä vaikeampaa jättää pentu täysin yksin kadulle.

Hän ajatteli aivan liikaa

Joka ikinen kerta, kun Pietari näki kyseisen pentuparan hänestä tuntui siltä, että pikku koira oli huonommassa kunnossa kuin edellisellä kerralla, kun hän oli nähnyt sen. Hän ei enää pystynyt pitämään ajatuksiaan omana tietonaan, joten eräänä päivänä hän lähti

koiran perään, jotta voisi vihdoinkin selvittää että mikä ihme sitä oikein vaivasi. Mutta hän yritti aivan turhaan, sillä valitettavasti koiranpentu juoksi ainoastaan häntä karkuun. Se oli selkeästi ujo ihmisiä kohtaan eikä voinut hallita käyttäytymistään, jos joku lähestyisi sitä.

Outo ääni

Aikaa kului ja Pietari ei ollut nähnyt pentua hetkeen. Kuitenkin eräänä kohtalokkaana aamuna Pietari heräsi unestaan. takapihan puutarhasta kantautuI pehmeä, mutta selvästi vaikeroiva itkuinen ääni. Itku jatkui, joten hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tarkistaa,

mistä ihmeestä se oli peräisin. Ei mennyt kauaakaan, kun hän sai tietää, mistä itku oikein johtui; hän nousi heti ylös sängystään ja katsoi ulos ikkunasta. Puutarhassa juoksi jokin eläin, se oli valkoinen ja muistutti kaukaisesti juuri tuota yksinäistä koiranpentua kadulta.

Valkoinen koiranpentu

Katsoessaan ulos ikkunasta, Pietari huomasi juuri samaisen valkoisen koiranpennun istuvan hänen puutarhassaan olevaa pientä vajaa vasten. Kyseinen aamu oli melko kylmä vuodenaikaan nähden. Maassa oli melkein jo kuuraa. Havaintonsa perusteella hän huomasi,

että koiraparka vapisi, varmasti kylmyydestä. Miten pentu oli löytänyt tiensä juuri hänen takapihalleen? Tapahtuma herätti hänessä entistä enemmän sääliä. Pietari päättikin, että hän aikoi auttaa koiraa kaikin mahdollisin keinoin. Tästä sekoilusta olisi tultava pian loppu.

Nyt toimintaa

Pietari päättelikin, että koiranpennun tämänhetkinen tilanne oli ainoa mahdollisuus saada selvyys koiranpennun taustoista – vihdoin ja viimein. Päätöksensä seurauksena hän puki nopeasti aamutakkinsa päälleen ja astui ulos viltti kädessään hakeakseen koiranpennun

sisälle lämpöön. Pietarin askeleet kulkivat määrätietoisesti kohti puutarhaa. Hän ainoastaan toivoi, ettei pieni koira karkaisi taas kerran. Hän otti ripeitä askeleita kohti takapihalle johtavaa ovea, mutta hidasti sitten nähdessään koiranpennun lähestyvän häntä hiljalleen.

Äkillinen muutos

Peter huomasikin, että koiranpentu oli huomannut hänet. Se hidasti askeliaan ja alkoi madaltua heti, kun se huomasi Pietarin lähestyvän hitaasti. Pennun äkillisestä muutoksesta huolimatta, sillä ei ollut aikomustakaan juosta karkuun. Tilanne rauhoitti Peteriä ja antoi

hänelle edelleen toivoa siitä, että hän vihdoinkin sinä aamuna saisi tuohon mystiseen koiranpentuun yhteyden. Pietari huomasi, että koiranpentu kantoi edelleen tuota outoa avainta kaulassaan. Aivan kun siihen ei olisi edes koskettu sitten sen viime näkemisen…

Avun tarpeessa

Peter päätteli mielessään, että koiran täytyi tarvita apua. Jos se todellakin oli asunut kaikki nämä päivät, jolloin hän oli nähnyt sen, kadulla. Jos hänen ajatuksensa pitivät paikkansa, koiran oli täytynyt kuluttaa kaikki energiansa loppuun. Varsinkin kun ilmat olivat

kylmenneet niinkin nopeasti. Kaikki nämä ajatukset rauhoittivat häntä entisestään siitä, että koira ei aikonut karata tällä kertaa. Vihdoinkin Pietari voisi ottaa sen huostaansa ja nähdä tuon omituisen avaimen lähempää. Ehkä koira kantaisi jopa sirua ihonsa allaan.

Vihdoinkin yhteys

Kun Pietari vihdoinkin oli päässyt koiranpennun luokse, hän nosti sen ylös ilman minkäänlaista kamppailua. Tämä reaktio ilahdutti hänen sydäntään kovin. Heti kun hän oli saanut koiran syliinsä, jokin kova tunne painoi vasten hänen käsivarttaan. Tämä outo tunne

häiritsi häntä hieman, mutta sen lähde ei selvinnyt heti. Olisiko pentu voinut todella purra häntä? Lopulta hän kuitenkin huomasi, että pennun ruumiiseen oli sidottuna jotain kiinni. Miten ihmeessä se oli jäänyt häneltä aikaisemmin huomaamatta? Turkkikin oli aika paksu.

Ohut kaulapanta

Pietari havaitsi paksun – ja jo parkkiintuneen – turkin alta ohuen kaulapannan, joka oli asetettu pennun vatsan ympärille. Hän odotti näkevänsä pantaan painettuna edes jonkinlaisen merkin, jonkun jossa olisi edes jotain tietoja koirasta, mutta turhaan. Sen

sijaan Pietari löysi siihen kiinnitetyn avaimen. Löytö yllätti hänet hieman, sillä hän ei ollut aikaisemmin nähnyt kyseistä pantaa. Pietari seisoikin hetken paikoillaan epävarmana siitä, mitä tehdä tilanteessa. Koiranpentu kuitenkin vaikutti rauhalliselta ja lepäsi kainalossa.

Oudot tunteet

Kaikki pentuun liittyvät erilaiset tapahtumat alkoivat vilahdella hänen mielessään. Ajatus julisteista sekä siitä, miten pentu oli ollut hänen puutarhassaan ja loppujen lopuksi tuosta oudosta avaimesta pelotti häntä hieman. Kaikki viime kuukauden aikana tapahtunut

aiheutti hänelle hyvin oudon tunteen tuosta koirasta, joka hänellä oli nyt vihdoinkin sylissään. Koiran irti päästämisen tunteesta huolimatta Peter oli varma, että hänen oli tehtävä yksi asia välittömästi. Vaikka koira ei ollut hänen ja sen taustat oudot, nyt oli aika.

Koiranpentu talossa!

Pietari astui yhä kylmästä tärisevän koiranpennun kanssa taloonsa ja istuutui sen kanssa patterin viereen. Se olisi ainoa keino saada tämä pentu lämpenemään edes hieman. Hän valmisti eilisistä ruoantähteistä koiranruokaa ja tarjosi kulhollisen vettä kylkeen. Pentu

tarttuikin ruokaan ahnaasti ja söi sen hetkessä loppuun. Pietari ei olisi voinut olla tämän tyytyväisempi tilanteen kulkuun, mutta takaraivossa kalvasti tieto siitä, että koira oli jonkun muun ja tuo joku muu oli jättänyt sen ulos kylmään, ilman minkäänlaisia tietoja.

Se ihmetteli koko ajan

Pietari päättelikin siitä, miten koira söi hänen tarjoamansa ruoan, että pentu oli viettänyt peräti viisi päivää yksin kadulla. Hän ihmetteli, miksi hänen näkemänsä julisteet oli ripustettu, koska oli selvää, ettei kukaan ollut ruokkinut tai huolehtinut koiraparasta

pitkään aikaan. Miksi julisteet asettanut henkilö ei halunnut, että koirasta pidettäisiin huolta? Varsinkaan jos se jätettäisiin tällä tavoin vapaaksi ilman minkäänlaisia kadulla tarvittavia selviytymistaitoja. Eläinten maailma oli luonnollisesti hyvin rankka ja se näkyi.

Julisteiden tarkistaminen

Pietari jäi vielä hieman unesta pöhöttyneenä miettimään miten ihmeessä koiranpentu oli päässyt oikein edes syntymään tähän kylmään maailmaan. Hän halusi päästä heti pikimmiten asian ytimeen, joten hän ryntäsi ulos talostaan tarkastamaan yhden niistä

julisteista, jotka hän oli nähnyt vain muutamaa päivää aiemmin kotikadullaan. Peter halusi vahvistaa sen olisiko julisteessa ollut numeroa, johon soittaa. Tarkkaan katsottuaan hän huomasi, että julisteessa oli ainoastaan osoite. Hänen olisi mentävä paikan päälle itse.

Outo tapahtuma

Pietari tarkisti puhelimen karttasovelluksestaan ja huomasi, että osoite oli hänelle täysin tuntematon. Tämä oivallus syvensi hänen uteliaisuuttaan entisestään, sillä hän oli asunut kyseisessä kaupungissa vuosia, joten hän luuli tuntevansa ympäristönsä verrattain hyvin.

Mutta näin ei ollutkaan. Se, että hän ei tunnistanut osoitetta ollenkaan, lisäsi hänen luottamustaan siitä, että tuohon pieneen koiranpentuun liittyi jotain hyvin eriskummallista. Ja se tulisi selviämään ainoastaan sillä, että Pietari menisi itse paikan päälle tarkistamaan.

Lisää kysymyksiä

Pietari päättikin käyttää puhelimensa Google-karttaa hämmennyttyään osoitteen luonteesta. Sovelluksen avulla hän saikin tietää, että osoite oli aivan kaupungin toisella puolella. Vaikka tämän luulisi rauhoittavan häntä, se herätti hänessä sen sijaan ainoastaan

kysymyksiä. Hän ihmetteli miten koiranpentu oli voinut päätyä hänen naapurustoonsa. Se oli käyskennellyt kaduilla jo useiden päivien ajan, täysin ilman päämäärää. Muut kaduilla käyskentelevät ja asustelevat koirat olivat selkeästi ottaneet sen silmätikukseen. Harmi!

Uteliaisuus heräsi

Pietaria hämmensi myös se miten julisteet oli nimenomaan liimattu juuri hänen kadulleen. Niitä ei näkynyt missään muualla naapurustossa. Hänelle tulikin auttamatta mieleen se, ettei hän ollut nähnyt yhtäkään julistetta missään muualla kaupungissa, missä hän oli

käynyt. Hänen ainoa vaihtoehtonsa mysteerin selvittämiseksi oli mennä suoraan kyseiseen osoitteeseen. Pietari varmisti, että suunnitteli reittinsä tarkkaan, sillä kyseinen naapurusto ei ollut kaikista turvallisin. Hän oli valmiina lähtöön ja koiranpentu seurasi häntä tarkkaan.

Kohti osoitetta

Pietari varmisti ennen lähtöään, että koiranpentu oli riittävästi lämmitetty kotiin päästyään. Lisäksi hän antoi pennulle lisää vettä ja ruokaa. Muutaman tunnin koiran hoitamisen jälkeen hän huomasi, että pentu oli tyytyväinen ja fyysisesti paremmassa kunnossa.

Tämän jälkeen Pietari asetti sen auton takakonttiin ja lähti etsimäänsä osoitteeseen. Matka oli pitkä sillä kyseinen naapurusto sijaitsi toisella puolella kaupunkia. Pietari tunsi kaupungin kadut kuin omat taskunsa, mutta tälle alueelle hänellä ei ollut ollut asiaa…

Matkalla

Matkan varrella hänen mielessään lenteli useita erilaisia ajatuksia. Pietarista tuntuikin siltä, että omistajat olivat kohdelleet pentua huonosti, joten hän alkoi lopulta epäillä oliko sen palauttaminen alkujaankaan edes hyvä päätös. Lopulta hän päätti, että se olisi ainoastaan

oikea vaihtoehto, koska hän ei suinkaan halunnut poliisin ilmestyvän hänen ovelleen ja syyttävän häntä pennun varastamisesta. Pietari päätti jatkaa matkaansa. Pentu vaikutti rauhalliselta auton takapenkillä, autuaan tietämättömänä siitä mitä olisi kohta tulossa.

Ajatukset lentelivät

Pietari päätti lähestyessään paikkaa, että jättäisi pennun autoon joksikin aikaa. Heti, kun hän saapui paikalle koira aavisti jotain. Pietari kuitenkin suunnitteli puhuvansa osoitteessa olevien ihmisten kanssa ja pyytävänsä sitten selitystä julisteesta ennen kuin kertoisi heille,

että oli ottanut pennun mukaansa. Hänen ideansa vaikutti ensikatsomalta loistavalta, mutta Pietari oli kuitenkin huolissaan siitä, miten hänen matkansa osoitteeseen päättyisi. Olisiko häntä vastassa tasapainoisia henkilöitä tai naapuruston hengen mukaisia ihmisiä.

Avain taloon

Pietari pääsi lopulta perille ja kapusi julisteessa olleen asunnon numeron eteen. Kuten tästä kuvastakin kävi ilmi, talo oli itse asiassa hiljattain hylätty. Koiran kantama avain kaulapannassaan oli avain kyseiseen ulko-oveen. Omistajat olivat paenneet ulosottomiehiä

ja halusivat antaa koiranpennun jollekin, joka olisi sen verran kiltti ja huolehtivainen, että pelastaisi heidän koiranpentunsa. Tämä pieni koiranpentu olikin valinnut uudeksi omistajakseen juuri Pietarin. Ja Pietari ei voinut olla iloisempi uuden ystävänsä vuoksi.

Mies löysi koiranpennun puutarhasta ja näki oudon avaimen kaulapannassa nostaessaan sen ylös

Tekijä
Desiree
-

Koiranpentu puutarhassa

Kun Pietari löysi tämän kuvassa olevan koiranpennun puutarhastaan, hän tiesi varmuudella, että hänen oli autettava sitä mahdollisimman nopeasti. Eläin ei näyttänyt olevan parhaassa mahdollisessa kunnossa ja näytti jopa pelkäävän häntä, kun hän yritti

lähestyä sitä. Mutta kun Peter otti sen käteensä, hän itse asiassa huomasi, että pennun kauluksessa roikkui jokin outo esine. Tarkemmin katsottuna se näytti olevan avain. Pietarin saadessa selville mihin avain oli tarkoitettu, ymmärsi hän heti miksi tämä pentu oli tullut…

Outo avain

Peter oli tilanteen suhteen luonnollisesti hyvin hämmentynyt. Hän ei voinut lakata tuijottamasta tuota outoa avainta, jonka hän oli juuri ottanut pennun kaulassa olleesta pannasta. Peteristä tuntui, että ainoa mahdollisuus saada selville se mihin se oikein oli

tarkoitettu, oli ainoastaan se, jos hän saisi yhteyden eläimen omistajiin. Mutta miten tämä tapahtuisi nopeiten? Hän ei ollut nähnyt julisteita kadonneista eläimistä hetkeen eikä kaulapannassa roikkunut osoitetietoja. Mutta nykyään lemmikithän sirutetaan, eikö vain?

Omistajien etsintä

Ainoastaan ne julisteet, joita hän oli nähnyt naapurustossa kertovan koirista, oli täysin muusta aiheesta. Kukaan ei ollut maininnut kadonneesta koirasta sanallakaan. Yhdessä niistä tosin oli mainittuna yksi osoite, ja Peter päättikin käydä paikanpäällä vielä samana

päivänä. Hän halusi kertoa omistajille, että oli löytänyt heidän koiransa, mutta hän oli myös enemmän kuin utelias tietämään siitä, mihin tämä avain oikein oli tarkoitettu. Tulisiko Pietrai saamaan vastauksen kysymykseensä ja veisikö ilmoituksen osoite hänet perille?

Vastausten saaminen

Pietarin saapuessa osoitteeseen hän ei voinut uskoa näkemäänsä. Nyt kaikessa tässä alkoi vihdoin olla järkeä. Mutta siitä huolimatta yhteen vastaukseen hän ei ollut vielä saanut vastausta: mihin tämä outo avain oli oikein tarkoitettu? Miksi tämä koiranpentuparka kantoi

sitä mukanaan ja mitä Pietari oikein oli lopulta löytänyt julisteissa mainitusta osoitteesta? Hänellä oli ainoastaan yksi keino, jolla saada tämä mysteeri ratkaistua. Kysyä suoraan koiranpennun omistajilta. Mutta hänen edessään seisova talo näytti hylätyltä jo aikaa sitten

Pentuparka

Viime päivien aikana Pietari oli nähnyt kyseisen koiranpennun useaan otteeseen naapurustossaan. Luonnollisesti hän sääli tuota pientä koiranpentuparkaa. Aina kun Pietari näki tuon pienen koiran, hän halusi päästä lähelle ja olla vuorovaikutuksessa sen kanssa.

Ainoastaan siten hän voisi saada selville keinon, jolla hän voisi auttaa sitä. Pietari ei voinut toimia kuitenkaan täysin halunsa mukaan, koska hän oli nähnyt koiraa koskevia kylttejä pitkin poikin katuja kiinnitettyinä katupylväisiin. Joten mitä Pietari voisi tehdä seuraavaksi?

Vastausten etsintä

Ympäri Pietarin asuttamaa katua oli useita kylttejä sähkötolpissa, joissa oli kuva valkoisesta koiranpennusta. Pietari olikin nähnyt sen kuljeskelevan naapurustossaan useaan otteeseen. Kyltin sanoma kuitenkin esti Peteriä auttamasta koiraa, sillä se oli varustettu oudolla

tekstillä, joka alkoi suoranaisella käskyllä. Tekstissä oli kolme outoa lausetta, jotka olivat seuraavat: “Jos näet minut, jätä minut rauhaan! En ole eksynyt enkä tarvitse pelastusta! Älä edes koske minuun!” Kummallinen viesti koirasta, joka oli selvästi ilman omistajaa.

Huolestunut Pietari

Pietari oli enemmänkin ihmeissään ilmoitusten luonteesta. Niissä ei varsinaisesti ilmoitettu kadonneesta koirasta, vaan ne olivat enemmän tietoiskun tapaisia. Kyltissä olleiden tekstien luonteen ja viestin sävyn vuoksi naapuruston ihmiset noudattivat pyyntöjä ja

jättivät koiranpennun rauhaan. Pietari noudatti ilmoituksessa lukevia pyyntöjä jonkin aikaa, muttei voinut miettiä, että mitä tapahtuisi, jos hän kuitenkin selvittäisi koiranpennun taustat. Päivät kuluivat ja Pietarin oli entistä vaikeampaa jättää pentu täysin yksin kadulle.

Hän ajatteli aivan liikaa

Joka ikinen kerta, kun Pietari näki kyseisen pentuparan hänestä tuntui siltä, että pikku koira oli huonommassa kunnossa kuin edellisellä kerralla, kun hän oli nähnyt sen. Hän ei enää pystynyt pitämään ajatuksiaan omana tietonaan, joten eräänä päivänä hän lähti

koiran perään, jotta voisi vihdoinkin selvittää että mikä ihme sitä oikein vaivasi. Mutta hän yritti aivan turhaan, sillä valitettavasti koiranpentu juoksi ainoastaan häntä karkuun. Se oli selkeästi ujo ihmisiä kohtaan eikä voinut hallita käyttäytymistään, jos joku lähestyisi sitä.

Outo ääni

Aikaa kului ja Pietari ei ollut nähnyt pentua hetkeen. Kuitenkin eräänä kohtalokkaana aamuna Pietari heräsi unestaan. takapihan puutarhasta kantautuI pehmeä, mutta selvästi vaikeroiva itkuinen ääni. Itku jatkui, joten hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tarkistaa,

mistä ihmeestä se oli peräisin. Ei mennyt kauaakaan, kun hän sai tietää, mistä itku oikein johtui; hän nousi heti ylös sängystään ja katsoi ulos ikkunasta. Puutarhassa juoksi jokin eläin, se oli valkoinen ja muistutti kaukaisesti juuri tuota yksinäistä koiranpentua kadulta.

Valkoinen koiranpentu

Katsoessaan ulos ikkunasta, Pietari huomasi juuri samaisen valkoisen koiranpennun istuvan hänen puutarhassaan olevaa pientä vajaa vasten. Kyseinen aamu oli melko kylmä vuodenaikaan nähden. Maassa oli melkein jo kuuraa. Havaintonsa perusteella hän huomasi,

että koiraparka vapisi, varmasti kylmyydestä. Miten pentu oli löytänyt tiensä juuri hänen takapihalleen? Tapahtuma herätti hänessä entistä enemmän sääliä. Pietari päättikin, että hän aikoi auttaa koiraa kaikin mahdollisin keinoin. Tästä sekoilusta olisi tultava pian loppu.

Nyt toimintaa

Pietari päättelikin, että koiranpennun tämänhetkinen tilanne oli ainoa mahdollisuus saada selvyys koiranpennun taustoista – vihdoin ja viimein. Päätöksensä seurauksena hän puki nopeasti aamutakkinsa päälleen ja astui ulos viltti kädessään hakeakseen koiranpennun

sisälle lämpöön. Pietarin askeleet kulkivat määrätietoisesti kohti puutarhaa. Hän ainoastaan toivoi, ettei pieni koira karkaisi taas kerran. Hän otti ripeitä askeleita kohti takapihalle johtavaa ovea, mutta hidasti sitten nähdessään koiranpennun lähestyvän häntä hiljalleen.

Äkillinen muutos

Peter huomasikin, että koiranpentu oli huomannut hänet. Se hidasti askeliaan ja alkoi madaltua heti, kun se huomasi Pietarin lähestyvän hitaasti. Pennun äkillisestä muutoksesta huolimatta, sillä ei ollut aikomustakaan juosta karkuun. Tilanne rauhoitti Peteriä ja antoi

hänelle edelleen toivoa siitä, että hän vihdoinkin sinä aamuna saisi tuohon mystiseen koiranpentuun yhteyden. Pietari huomasi, että koiranpentu kantoi edelleen tuota outoa avainta kaulassaan. Aivan kun siihen ei olisi edes koskettu sitten sen viime näkemisen…

Avun tarpeessa

Peter päätteli mielessään, että koiran täytyi tarvita apua. Jos se todellakin oli asunut kaikki nämä päivät, jolloin hän oli nähnyt sen, kadulla. Jos hänen ajatuksensa pitivät paikkansa, koiran oli täytynyt kuluttaa kaikki energiansa loppuun. Varsinkin kun ilmat olivat

kylmenneet niinkin nopeasti. Kaikki nämä ajatukset rauhoittivat häntä entisestään siitä, että koira ei aikonut karata tällä kertaa. Vihdoinkin Pietari voisi ottaa sen huostaansa ja nähdä tuon omituisen avaimen lähempää. Ehkä koira kantaisi jopa sirua ihonsa allaan.

Vihdoinkin yhteys

Kun Pietari vihdoinkin oli päässyt koiranpennun luokse, hän nosti sen ylös ilman minkäänlaista kamppailua. Tämä reaktio ilahdutti hänen sydäntään kovin. Heti kun hän oli saanut koiran syliinsä, jokin kova tunne painoi vasten hänen käsivarttaan. Tämä outo tunne

häiritsi häntä hieman, mutta sen lähde ei selvinnyt heti. Olisiko pentu voinut todella purra häntä? Lopulta hän kuitenkin huomasi, että pennun ruumiiseen oli sidottuna jotain kiinni. Miten ihmeessä se oli jäänyt häneltä aikaisemmin huomaamatta? Turkkikin oli aika paksu.

Ohut kaulapanta

Pietari havaitsi paksun – ja jo parkkiintuneen – turkin alta ohuen kaulapannan, joka oli asetettu pennun vatsan ympärille. Hän odotti näkevänsä pantaan painettuna edes jonkinlaisen merkin, jonkun jossa olisi edes jotain tietoja koirasta, mutta turhaan. Sen

sijaan Pietari löysi siihen kiinnitetyn avaimen. Löytö yllätti hänet hieman, sillä hän ei ollut aikaisemmin nähnyt kyseistä pantaa. Pietari seisoikin hetken paikoillaan epävarmana siitä, mitä tehdä tilanteessa. Koiranpentu kuitenkin vaikutti rauhalliselta ja lepäsi kainalossa.

Oudot tunteet

Kaikki pentuun liittyvät erilaiset tapahtumat alkoivat vilahdella hänen mielessään. Ajatus julisteista sekä siitä, miten pentu oli ollut hänen puutarhassaan ja loppujen lopuksi tuosta oudosta avaimesta pelotti häntä hieman. Kaikki viime kuukauden aikana tapahtunut

aiheutti hänelle hyvin oudon tunteen tuosta koirasta, joka hänellä oli nyt vihdoinkin sylissään. Koiran irti päästämisen tunteesta huolimatta Peter oli varma, että hänen oli tehtävä yksi asia välittömästi. Vaikka koira ei ollut hänen ja sen taustat oudot, nyt oli aika.

Koiranpentu talossa!

Pietari astui yhä kylmästä tärisevän koiranpennun kanssa taloonsa ja istuutui sen kanssa patterin viereen. Se olisi ainoa keino saada tämä pentu lämpenemään edes hieman. Hän valmisti eilisistä ruoantähteistä koiranruokaa ja tarjosi kulhollisen vettä kylkeen. Pentu

tarttuikin ruokaan ahnaasti ja söi sen hetkessä loppuun. Pietari ei olisi voinut olla tämän tyytyväisempi tilanteen kulkuun, mutta takaraivossa kalvasti tieto siitä, että koira oli jonkun muun ja tuo joku muu oli jättänyt sen ulos kylmään, ilman minkäänlaisia tietoja.

Se ihmetteli koko ajan

Pietari päättelikin siitä, miten koira söi hänen tarjoamansa ruoan, että pentu oli viettänyt peräti viisi päivää yksin kadulla. Hän ihmetteli, miksi hänen näkemänsä julisteet oli ripustettu, koska oli selvää, ettei kukaan ollut ruokkinut tai huolehtinut koiraparasta

pitkään aikaan. Miksi julisteet asettanut henkilö ei halunnut, että koirasta pidettäisiin huolta? Varsinkaan jos se jätettäisiin tällä tavoin vapaaksi ilman minkäänlaisia kadulla tarvittavia selviytymistaitoja. Eläinten maailma oli luonnollisesti hyvin rankka ja se näkyi.

Julisteiden tarkistaminen

Pietari jäi vielä hieman unesta pöhöttyneenä miettimään miten ihmeessä koiranpentu oli päässyt oikein edes syntymään tähän kylmään maailmaan. Hän halusi päästä heti pikimmiten asian ytimeen, joten hän ryntäsi ulos talostaan tarkastamaan yhden niistä

julisteista, jotka hän oli nähnyt vain muutamaa päivää aiemmin kotikadullaan. Peter halusi vahvistaa sen olisiko julisteessa ollut numeroa, johon soittaa. Tarkkaan katsottuaan hän huomasi, että julisteessa oli ainoastaan osoite. Hänen olisi mentävä paikan päälle itse.

Outo tapahtuma

Pietari tarkisti puhelimen karttasovelluksestaan ja huomasi, että osoite oli hänelle täysin tuntematon. Tämä oivallus syvensi hänen uteliaisuuttaan entisestään, sillä hän oli asunut kyseisessä kaupungissa vuosia, joten hän luuli tuntevansa ympäristönsä verrattain hyvin.

Mutta näin ei ollutkaan. Se, että hän ei tunnistanut osoitetta ollenkaan, lisäsi hänen luottamustaan siitä, että tuohon pieneen koiranpentuun liittyi jotain hyvin eriskummallista. Ja se tulisi selviämään ainoastaan sillä, että Pietari menisi itse paikan päälle tarkistamaan.

Lisää kysymyksiä

Pietari päättikin käyttää puhelimensa Google-karttaa hämmennyttyään osoitteen luonteesta. Sovelluksen avulla hän saikin tietää, että osoite oli aivan kaupungin toisella puolella. Vaikka tämän luulisi rauhoittavan häntä, se herätti hänessä sen sijaan ainoastaan

kysymyksiä. Hän ihmetteli miten koiranpentu oli voinut päätyä hänen naapurustoonsa. Se oli käyskennellyt kaduilla jo useiden päivien ajan, täysin ilman päämäärää. Muut kaduilla käyskentelevät ja asustelevat koirat olivat selkeästi ottaneet sen silmätikukseen. Harmi!

Uteliaisuus heräsi

Pietaria hämmensi myös se miten julisteet oli nimenomaan liimattu juuri hänen kadulleen. Niitä ei näkynyt missään muualla naapurustossa. Hänelle tulikin auttamatta mieleen se, ettei hän ollut nähnyt yhtäkään julistetta missään muualla kaupungissa, missä hän oli

käynyt. Hänen ainoa vaihtoehtonsa mysteerin selvittämiseksi oli mennä suoraan kyseiseen osoitteeseen. Pietari varmisti, että suunnitteli reittinsä tarkkaan, sillä kyseinen naapurusto ei ollut kaikista turvallisin. Hän oli valmiina lähtöön ja koiranpentu seurasi häntä tarkkaan.

Kohti osoitetta

Pietari varmisti ennen lähtöään, että koiranpentu oli riittävästi lämmitetty kotiin päästyään. Lisäksi hän antoi pennulle lisää vettä ja ruokaa. Muutaman tunnin koiran hoitamisen jälkeen hän huomasi, että pentu oli tyytyväinen ja fyysisesti paremmassa kunnossa.

Tämän jälkeen Pietari asetti sen auton takakonttiin ja lähti etsimäänsä osoitteeseen. Matka oli pitkä sillä kyseinen naapurusto sijaitsi toisella puolella kaupunkia. Pietari tunsi kaupungin kadut kuin omat taskunsa, mutta tälle alueelle hänellä ei ollut ollut asiaa…

Matkalla

Matkan varrella hänen mielessään lenteli useita erilaisia ajatuksia. Pietarista tuntuikin siltä, että omistajat olivat kohdelleet pentua huonosti, joten hän alkoi lopulta epäillä oliko sen palauttaminen alkujaankaan edes hyvä päätös. Lopulta hän päätti, että se olisi ainoastaan

oikea vaihtoehto, koska hän ei suinkaan halunnut poliisin ilmestyvän hänen ovelleen ja syyttävän häntä pennun varastamisesta. Pietari päätti jatkaa matkaansa. Pentu vaikutti rauhalliselta auton takapenkillä, autuaan tietämättömänä siitä mitä olisi kohta tulossa.

Ajatukset lentelivät

Pietari päätti lähestyessään paikkaa, että jättäisi pennun autoon joksikin aikaa. Heti, kun hän saapui paikalle koira aavisti jotain. Pietari kuitenkin suunnitteli puhuvansa osoitteessa olevien ihmisten kanssa ja pyytävänsä sitten selitystä julisteesta ennen kuin kertoisi heille,

että oli ottanut pennun mukaansa. Hänen ideansa vaikutti ensikatsomalta loistavalta, mutta Pietari oli kuitenkin huolissaan siitä, miten hänen matkansa osoitteeseen päättyisi. Olisiko häntä vastassa tasapainoisia henkilöitä tai naapuruston hengen mukaisia ihmisiä.

Avain taloon

Pietari pääsi lopulta perille ja kapusi julisteessa olleen asunnon numeron eteen. Kuten tästä kuvastakin kävi ilmi, talo oli itse asiassa hiljattain hylätty. Koiran kantama avain kaulapannassaan oli avain kyseiseen ulko-oveen. Omistajat olivat paenneet ulosottomiehiä

ja halusivat antaa koiranpennun jollekin, joka olisi sen verran kiltti ja huolehtivainen, että pelastaisi heidän koiranpentunsa. Tämä pieni koiranpentu olikin valinnut uudeksi omistajakseen juuri Pietarin. Ja Pietari ei voinut olla iloisempi uuden ystävänsä vuoksi.

Miljonääri pilkkasi köyhää perhettä ravintolassa, kunnes tarjoilija antoi hänelle lapun

Tekijä
Desiree
-

Kohtalokas illallinen

Tämä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun herrasmies nimeltään Tony oli kääntänyt vihansa häntä paljon huonommassa asemassa olevia ihmisiä kohtaan. Aivan kuin hän olisi saanut siitä jonkinlaista mielihyvää ja hyvin oudolla tavalla itselleen paremman olon. Mutta

tällä kertaa hän ei aikonut selvitä siitä niin helpolla. Sillä tarjoilijattarella oli nimittäin Tonylle viesti, joka saisi hänet katumaan syvästi, että oli edes sanonut sanaakaan tuolle perheelle, joka oli päättänyt viettää iltaa samaisessa ravintolassa, samaisena iltana…

Hän ei tuntenut syyllisyyttä

Tony hymyili taas kerran tuota irvakasta hymyään, joka ylettyi korvasta korvaan. Hän oli vihdoinkin saanut haluamansa. Tuo hänelle täysin tuntematon perheparka – jota hän oli pilkannut koko illan – käveli ulos ravintolasta selkeästi lannistuneena ja surullisena illan

kulusta. Hän ei tuntenut tippaakaan syyllisyyttä kamalasta käytöksestään. Ei ainakaan vielä… Ja kuten aina, hän kuvitteli pääsevänsä taas kerran pälkähästä. Jos edes alkuunkaan ymmärsi, kuinka hän käytöksellään pahoitti ihmisten mieliä ja illallishetkiä.

Viesti paperilla

Perhe oli poistunut lannistunein mielin paikalta, mutta Tonyn tekoset eivät olleet jääneet suinkaan huomioimatta. Perhe ei ollut ehtinyt ollut poissa edes viittä minuuttiakaan, kun yksi ravintolan tarjoilijoista käveli Tonyn luo. Hän käveli vaivihkaa Tonyn taakse ja varmisti,

ettei muiden pöydässä istuvien ihmisten katseet olisi hänessä. Muiden ruokailijoiden keskittyessä ruokailuun ja seurusteluun, hän sujautti Tonylle lapun. Tony näki naisen katseesta, että asia oli vakava. Hän poistui vieraidensa luota ja meni vessaan lukemaan.

Hän oli ollut niin tyhmä

Tony laahusti vessaan, ollen jo hieman pienessä hiprakassa. Mitä ihmettä kyseinen lappu voisi sisältää ja miksi tarjoilija oli tuonut sen juuri hänelle? Tonyn mielessä liikkui monta asiaa samaan aikaan, mutta hän ei keksinyt yhtäkään syytä tuolle salaperäiselle lapulle.

Hänen katseensa liukui paperinpalan yli ripeästi, mutta hän ei voinut uskoa lukemaansa. Miten hän oli voinut olla niin tyhmä? Mitä lapussa oli, jonka Tony sai tarjoilijattarelta? Miksi hän oli edes alunperin kiusannut perheen ulos ravintolasta, ja katuisiko hän lopulta tekoa?

Suosikkipöytä

Tony rakasti kyseistä ravintolaa, olihan se yksi hänens suosikeistaan. Hän kävi siellä useita kertoja viikossa. Tarjoilijat pitivätkin aina huolen siitä, että hänen suosikkipöytänsä oli varattuna kaiken varalta. Tony ei koskaan ilmoittanut etukäteen tulostaan vaan ilmestyi

ravintolaan aina ilmoittamatta. Jos pöytä sattumoisin oli muiden asiakkaiden käytössä, piti ravintola aina huolen siitä, että heitä pyydettiin ystävällisesti vaihtamaan toiseen pöytään, kun Tony astui sisään ravintolaan. Pöydän vaihdos tietenkin tehtiin aina Tonyn tietämättä.

Häntä kohdeltiin kuin kuningasta

Tonya kohdeltiin kuin kuningasta. Tietenkin hänen mielestään hän myös ansaitsi sen, sillä antoihan hän aina tarjoilijoille runsaita tippejä. Näin ollen antamiensa tippien ansiosta hän sai myös aina haluamaansa kohtelua. Hänen henkilökunnalle antamansa juomarahat olivat

aina summiltaan hyvin äärimmäisiä, ja luonnollisesti tämä sai Tonyn myös ajattelemaan, että hän voisi tehdä ravintolassa mitä tahansa haluaakin. Tony yrittikin aina käytöksellään selvittää, kuinka pitkälle hän voisi mennä, mutta se ei voisi jatkua enää pitkäänkään…

Vaatimukset etusijalla

Tonyn mahtipontinen käytös ja suuren suuri ego tekikin illasta aina kovin mielenkiintoisen. Tarjoilijat jo tiesivät miten toimia, kun Tony saapuisi ravintolaan. Heillä oli hyvin selkeä kaava miten toimia ja uudet työntekijät opetettiin myös seuraamaan sitä hyvin tarkkaan.

Tony vaati aina, että hänen ja hänen pöydässään istuvien vieraiden tilaukset saivat etusijan kaikkiin muihin nähden. Samalla hän käyttäytyi kuin riehakas barbaari, joka ei välittänyt muista ravintolassa olevista. Aina oli muutama vieras, jotka valittivat hänen käytöksestään.

Plussat ja miinukset

Vaikka Tony olikin avokätinen asiakas ja muodosti suurimman osan ravintolan tuloista aina vieraileminaan iltoina, oli hänen vierailuillaan myös huono vaikutus. Ja ravintolan johto oli myös alkanut huomata tämän. Kaikki tämä oli johtanut siihen, että ravintolassa kävi ajan

mittaan aina vain vähemmän ja vähemmän ihmisiä. Toinen joukko ihmisiä lähti heti samalla hetkellä pois, kun Tony astui ovesta sisään. Harmiksi ravintolan johtajaa ei kuitenkaan haitannut, sillä menetys korvattiin vielä helposti Tonyn liiallisilla menoilla.

Pystyi tekemään mitä halusi

Henkilökunta – johtajan siunauksella – antoi Tonyn tehdä mitä hän halusi vierailuidensa aikana. Tonyn käytös sai mennä täysin tarjoilijoiden ja muun henkilökunnan sormien lävitse, sillä he eivät koskaan huomauttaneet häntä hänen toimistaan. Itse asiassa

muutamat työntekijät olivat kauhistuneita ja selkeästi vaivautuneita Tonyn käytöksestä, mutteivät uskaltaneet kertoa siitä, koska he olisivat muuten menettäneet työpaikkansa. Kunnes eräänä päivänä tuo ilkeä miljonääri otti kohteekseen muita yllättäviä uhreja.

Iso illallinen

Oli eräs maanantai-ilta. Tony tuli ravintolaan yhdeksän aikaan illalla kahdeksan muun ystävänsä kanssa. Hän kertoi tarjoilijoille heti alkuunsa, että hänellä oli tänään paljon juhlittavaa ja haluaisi pöytänsä katettavan kaikista hienoimmilla ruoilla. Kaiken lisäksi he

kaikki vaikuttivat olevan tulovaiheessa melko humalassa. Ravintola järjestikin hänen tavanomaisen pöytänsä sekä ruoat ja tarvittavat juomat pöytään heti Tonyn saapumisen jälkeen. Aivan kuten ennenkin. Ja luonnollisesti Tony oli tyytävinen saamaansa palveluun.

He olivat itse asiassa sulkemassa

Kello oli jo yhdeksän illalla ja ravintola olisi sulkemassa pian. Mutta kuten kaikki työntekijät jo tiesivätkin, oli Tonyn palveleminen yksi ravintolan elinehdoista. Vaikka kokit olivat jo siivoamassa ja sulkemassa keittiötä kyseiseltä päivältä, mutta Tonyn kävellessä sisään

illalliselle, kukaan ei voisi sanoa tilanteessa mitään. Kaiken tulisi jatkua kuten ennenkin. Vuoron esimies valmisti henkilökuntaansa tilaisuutta varten. Täynnä vastahakoisuutta kokit päättivät palata töihin, sillä tämä tarkoittaisi ainoastaan ennätysmyyntiä kyseiselle illalle.

Muut vieraat

Koska oli rauhallinen maanantai-ilta, ravintolassa oli hyvin hiljaista. Vain muutama muu pöytäryhmä oli paikalla ja sijoitettuna hajalleen ympäri ravintolaa. Useimmat heistä söivät jo jälkiruokaansa, paitsi yksi perhe, joka oli vasta saanut eteensä pääruokansa. Perhe

vaikutti hyvin tavalliselta, sellaiselta, jota ravintolassa ei usein nähnyt olevan. He näyttivät ainoastaan nauttivan hiljaa toistensa seurasta. Tony asettui seurueineen lähellä olevaan pöytään ja näytti ottavan heidät suoraan silmätikukseen. Tämä ei tosin tietäisi hyvää.

Hän piti siitä

Tony ja hänen seurueensa onnistuivat pian aloittamaan tavanomaisen mölynsä ja samalla karkottamaan barbaarisella käytöksellään muutkin paikallaolijat, jotka loppujen lopuksi olivat melkein ehtineet jo lopettaa ruokailunsa. Tämä tarkoittaisi sitä, että Tonyn seurueella

oli ravintola nyt melkein kokonaan itsellään käytössä – ja juuri sitä Tony tavoittelikin. Vaikka hän tarjosikin aina käyntiensä aikana mahtipontisia tippejä ja piti huolen siitä, että lasku näyttäisi nelinumeroisia summia, ei hän kuitenkaan saanut ravintolaa täysin itselleen.

Ainoa jäljellä oleva perhe

Tällä kertaa Tony huomasikin, että tilanne voisi olla toisin. Ravintola oli jo melkein tyhjä, kum he saapuivat. Ainoastaan, että yksi perhe tulisi pilaamaan hänen suunnitelmansa täysin. Tuo kyseinen perhe nimittäin istui hänen näköyhteydessään ja sehän häiritsi häntä

kovin. Kun he odottivat ensimmäisen ruokalajin tarjoilua, Tony huomasi, että tämä perhe ei ollut vielä lähtenyt ja tilasi vielä pari juomaa lisää illallisensa kylkeen. Tony virnisti, sillä hän rakasti haasteita. Hän alkoikin suunnitella kuinka nopeasti hän voisi “kiusata” perheen pois.

Vitsaillen

Hän aloitti vitsailemalla perheestä muulle pöytänsä seurueelle. Hän varmisti, että hän tulisi kertomaan vitsit tarpeeksi kovaa, jotta perhe varmasti tulisi kuulemaan ne. Hän aloitti yhdellä varmimmista vitseistään ja alkoi huutaa kovaan ääneen sellaisia iskulauseita kuten:

“Mitä tuollainen joukko luusereita tekee tällaisessa luksusravintolassa?”. Tony oli aiemmin jo huomannut, että kyseinen loukkaus oli usein hyvin toimiva. Varsinkin kun hän osasi arvioida ihmisten habituksesta sen, kuinka varakkaita he olivat. Ja se toimi myös nytkin.

Ei minkäänlaista reaktiota

Tai ainakin niin Tony luuli. Hän oli aivan varma siitä, että saisi kyseisen perheen laantumaan ja lähtemään mahdollisimman pian pois. Mutta perhe ei reagoinut mitenkään. He vain jatkoivat ruokailuaan ja söivät kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Se, että perhe

ei huomannut häntä lainkaan alkoi ärsyttää Tonya siinä määrin, että hän alkoi käyttäytyä entistäkin huonommin. Usein ainoa tapa voittaa kiusaajat on vain olla välittämättä heistä, mikä johtaa lopulta kiusaajan ärsyyntymiseen. Ja niin kävi myös tässäkin tilanteessa…

Ruoan heittäminen

Tonyn tilaama illallinen koko seurueelle tuli pöytään hetkessä. Ravintolan keittiö oli selkeästi työskennellyt kovaa saadakseen sen valmiiksi alta aikayksikön. Tony päättikin käyttää ruokaa hyväkseen. Kun ensimmäinen ruokalaji oli tarjoiltu, hän alkoi heittää pieniä

ruokapaloja perheen suuntaan, pöydässä istuvien seurueen huvittamana. Yksi tarjoilijoista näki Tonyn toiminnan ja ihmetteli kovaan ääneen, oliko Tony todellakin niin lapsellinen, aivan kuten pieni lapsi. Onneksi Tony ei kuitenkaan kuullut naisen sanovan sitä ääneen…

Kaikelle oli ensimmäinen kerta

Useammat ravintolan työntekijöistä huomasi tapahtuneen ja ystävällisesti lähestyi Tonyn pöytää, jotta toiminta loppuisi. Mutta turhaan. Tony ei selkeästi ymmärtänyt työntekijöiden vinkkiä, tai ainakaan ei halunnut huomata sitä. Yksi heistä menikin lopulta Tonyn luo ja

pyysi häntä lopettamaan. Se oli shokeeraavaa, sillä se oli ensimmäinen kerta, kun joku sanoi edes jotain hänen käytöksestään. Miljonääri ei lievästi sanottuna ottanut asiaa hyvin vastaan. Ravintolan omistaja tulisi kuulemaan tapauksesta varmasti seuraavana päivänä.

Loukkaantuminen

Tony aloitti kyseisen tarjoilijan kanssa välittömästi väittelyn siitä, kuinka tuossa pöydässä istuvat, vähäpätöiset ihmiset eivät voisi olla ravintolalle tärkeämpiä kuin hän. Hän ihmetteli ääneen, oliko noin köyhältä näyttävällä perheellä edes varaa muuhun kuin alkuruokaan.

Tarjoilija ei selkeästi osannut odottaa kyseisenlaista käytöstä ja oli täysin hämmentynyt. Hän ei saanut sanaakaan suustaan ja poistuikin paikalta yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Tästä ei seuraisi hyvää ja Tony saikin lisää tulta alleen tapahtuman johdosta. Mitä sitten?

Lähtö

Tonyn työntekijöille pitämän kohtauksen aikana perhe oli jo lopetellut illallistaan ja asetti rahaa pöydälle tipiksi, nousi ylös ja alkoi kerätä tavaroitaan. Heidän ruokalautasensa olivat kuitenkin melkein puoliksi täynnä. Tilanteen perusteella näytti siis todella siltä, että Tony-

kiusaaja olisi lopultakin voittanut. Kuten aina. Tonyn pöytää lähestynyt tarjoilija piti huolen siitä, ettei Tony saisi häneen näköyhteyttä. Hän oli selkeästi tapahtuman perusteella ymmärtänyt ettei Tonyn ja hänen seurueensa kanssa todellakaan kannattaisi pelleillä.

Hän tunsi itsensä voittajaksi

Tony huomasi saman tein, että perhe oli lähdössä ja alkoi nauraa. Hän selkeästi nautti siitä, että oli oikeassa sen suhteen, ettei heillä ollut mitään syytä olla täällä. Hänen mielessään hän oli jo voittanut ja se tuntui hyvältä. Hänen ystävänsä selkeästi ihannoivat Tonya ja

nauroivat iloisesti hänen mukanaan. Oli selvää, että he tekivät sen ainoastaan miellyttääkseen Tonya ja hänen suurta egoaan. Ja Tony tiesi sen. Tuo suurenmoinen valta ja rahan määrä sai Tonyn tuntemaan itsenstä entistä vahvemmaksi. Ja se oli suuri virhe.

Katsekontakti

Sillä samaisella hetkellä, jona tuo oletetusti “köyhä” perhe astui ulos ravintolasta Tonyn ja hänen ystävänsä naurunremakan saattelemana, perheen isä katsoi olkansa yli. Tällöin hänen surun täyttämät silmänsä kohtasivat Tonyn silmät hetkeksi. Se oli ensimmäinen

kerta, kun Tony näki hänen kasvonsa kunnolla. Noissa silmissä oli jotain hyvin tuttua, mutta samalla outoa. Jotain, josta Tony ei saanut kunnolla otetta. Hetkeksi hän pysähtyi ja jäi seuraamaan katseellaan poissuuntaavaa perhettä. Outo tyhjyys täytti hänet hetkeksi.

Kova kuin kivi

Miljonääri jähmettyi. Häneen iski outo tunne ensi kertaa koko iltana. Hän oli nähnyt nuo silmät ennenkin, siitä ei ollut epäilystäkään. Mutta hän ei vielä ymmärtänyt missä. Miten ihmeessä hän voisi saada selville kyseisen miehen henkilöllisyyden. Ravintolalla tuskin sitä

olisi, sillä useampi asiakkaista tuli ravintolaan suoraan ilman varausta. Tony ei voinut keskittyä seurueensa viihdyttämiseen loppuillan aikana ja moni kysyikin olikon hän kunnossa. Mutta ei kestäisi lopulta kauaakaan, ennen kuin hän saisi sen lopulta selville.

Tarjoilija Sara

Tonyn pöytää oli koko illan ajan hoitanut tarjoilija nimeltä Sara. Toistaiseksi hän ei ollut maininnut sanallakaan mitään miljonäärin aiheuttamista väärinkäytöksistä, vaikka oli nähnyt ja kuullut kaiken tapahtuneen lähietäisyydeltä. Kunnes hän kuuli Tonyn puhuvan

kollegansa kanssa juuri tuossa kohtalokkaassa tilanteessa. Se oli hänelle viimeinen pisara. He olivat kaikki nämä vuodet palvelleet Tonya juuri kuten hän oli toivonutkin ja saanut hänet aina viihtymään. Mutta Sara oli saanut tarpeekseen eikä voinut jättää asiaa siihen.

Tuntematon perhe

Tony oli kysynyt toiselta tarjoilijattarelta oliko hänellä aavistustakaan, kuka juuri ravintolasta lähtenyt perhe oikein oli ollut. Toinen tarjoilija, joka oli silminnähden ärsyyntynyt koko kohtauksesta, oli täysin neuvoton asian suhteen. Hän kertoi Tonylle, että

hänen tietojensa mukaan perhe ei ollut paikallinen. Valitettavasti hänellä ei kuitenkaan ollut enempää tietoa, sillä perhe oli tullut ravintolaan ilman varausta. Tonyn onneksi – tai lopulta kauhuksi – tarjoilija Sara kuitenkin tunsi tämän perheen erittäin hyvin. Ja ilmoittaisi siitä.

Kirjoitti jotain muistiin

Sara palasi takaisin baaritiskin ääreen tehtyään toisen kierroksen juomia ja nappasi nopeasti muistiinpanovihkonsa, johon hän oli tänä iltana ottanut tilauksia. Hän mietti hetken, katseli meluisaa pöytää ja raapusteli jotain yhdelle sen tyhjistä sivuista. Hän repi

sen irti saatuaan viestinsä valmiiksi ja katsoi Tonya kohti. Nyt tai ei koskaan, Sara mietti itsekseen. Hänen olisi saatava viesti Tonylle mahdollisimman pian, sillä nyt olisi parhain mahdollinen tilanne saada Tony hereille ja huomaamaan tekonsa vaiktukset. Ikuisesti.

Sara päätti tehdä jotain asialle

Tony oli juuri lähtenyt takaisin pöytäänsä, yhä hämmentyneenä ja hieman huolestuneen näköisenä kuin mitä aikaisemmin oli ollut. Sara päätti marssia hänen luokseen, yrittäen päästä siten “sattumalta” hänen tielleen. Ja niin kävikin. Tony näki hänet, kääntyi häntä

kohti ja valmistautui sanomaan Saralle jotakin, kunnes hän tajusi mitä Sara oli tekemässä. Tony ja Sara olivat keskellä hyvin vaivaista tilannetta. Heidän katseensa kohtasivat, samaan aikaan kun molemmat miettivät mielessään mitä seuraavaksi kannattaisi tehdä.

Hän tarttui paperiin

Sara katsoi hetken aikaa kättään, jossa hänen kirjoittamansa viesti oli repäistyn ja siististi taitellun paperipalan muodossa. Tony näki nyt selvästi mitä hänellä oli kädessään ja katsoi häntä uudelleen. Molempien vielä kävellessä, Sara viittasi Tonylle vaivihkaa, että hän

tarttuisi siihen. Sara varmisti ettei hänellä ollut katsekontaktia mieheen ja halusi tehdä vaihdon mahdollisimman vaivihkaa. Tony yleensä rakasti tällaisia leikkejä ja tarttui paperiin hetkeäkään miettimättä. Mutta sen sisältö saisi hänet pian unohtamaan mikä leikki olikaan.

Ilman, että kukaan huomaisi

Hienovaraisella liikkeellä hän nappasi paperipalan salakavalasti tarjoilijan käsistä ja ennen kuin kukaan oli edes huomannut koko tapahtumaa, oli hän jo laittanut sen visusti taskuunsa. Varmuuden vuoksi hän katseli ympärilleen oliko kukaan mahdollisesti

huomannut, mitä juuri oli tapahtunut, samalla kun hän käveli viimeiset pari metriä takaisin seuralaistensa asuttamaan pöytään. Paperinpala poltteli hänen sormiaan taskussa. Miten hän voisi taas kerran nousta pöydästä herättämättä suurempaa huomiota? Kunnes…

Istahti jälleen alas

Tony istuutui jälleen pöytäänsä muiden vieraiden viereen. Hänen seuralaisensa pitivät edelleen hauskaa, ja koska kuudes kierros oli juuri tilattu ja saapunut pöytään, oli suurin osa heistä jo tässä vaiheessa ilmeisesti melko humalassa. Tony yritti edelleen nauttia

heidän seurastaan, mutta hänen mielensä oli nyt yksinkertaisesti täysin muissa asioissa. Hän päätti nousta kertaalleen pöydästä ja pahoitella seuralaisilleen jatkuvia poistumisiaan, mutta hänellä ei ollut muutakaan vaihtoehtoa tilanteessa. Hänen oli saatava tietää totuus.

Kylpyhuoneeseen

Tonyn miettiessä asiaa hieman itsekseen, hänen vieressään istuva kaveri kysyikin häneltä oliko hän varmasti kunnossa. Olihan hän noussut yhden tunnin aikana toistamiseen pöydästä ja vaikutti hyvin levottomalta. Tony ainoastaan vastasi pyytämällä anteeksi koko

seurueelta ja jatkoi matkaansa ravintolan kylpyhuoneeseen, jossa hän voisi olla rauhassa. Siellä hän voisi rauhassa purkaa tämän mysteerin ja lukea rauhassa saamansa viestin, jonka juuri tarjoilija Sara oli antanut hänelle. Vapisevin käsin hän kaivoi sen taskustaan.

Järkyttävä viesti

Tony istuutui alas, avasi paperipalan ja oli jo sekunneissa täysin tyrmistynyt lukemastaan. Viestissä todettiin hyvin selkein sanoin, että hän oli tehnyt hyvin suuren virheen loukkaamalla kyseistä perhettä hänen ja seurueensa lähettyvillä olevassa pöydässä.

Lappusessa luki lisäksi, että perheen isä, mies, jonka Sara oletettavasti tunsi hyvin, soittaisi hänelle heti ensimmäiseksi aamulla. Samainen mies ja hänen tummanpuhuva katseensa ravintolasta lähtiessään oli pinttynyt Tonyn verkkokalvoille. Kuka mies oikein oli?

Hämmissään

Tony nousi ylös, taitteli paperipalan uudelleen ja laittoi sen takaisin alkuperäiseen paikkaan taskussaan ja melkein juoksi ulos kylpyhuoneesta etsimään tuota tarjoilijaa, joka oli juuri antanut hänelle kyseisen arvoituksen. Hänen oli saatava tietää lisää tästä lapusta. Millainen

perhe oikein oli? Ja miten ihmeessä tarjoilija tiesi heistä enemmän kuin hän? Tonyhan tunsi kaupungissa melkein kaikki vaikutusvaltaisimmat ihmiset, muttei tätä perhettä, saatikka sen isää. Mutta hän ei tulisi saamaan vielä tällä hetkellä asiasta paljoakaan selville.

Sara katseli häntä

Tarjoilija Sara oli viisi minuuttia sitten pitänyt Tonya silmällä, jatkuvasti siihen asti, kunnes tämä oli mennyt vessaan. Silloin hän tiesi varmasti, että Tony aikoisi lukea hänen antamansa viestin. Sara lähti nopeasti ulos pitääkseen tauon. Hän ei haluaisi kohdata

Tonyn katsetta, kun hän poistuisi kylpyhuoneesta. Hänen tavoitteenaan oli nyt ainoastaan olla antamatta enää minkäänlaisia tietoja. Sara pitäisi lupauksensa. Hän oli tehnyt osuutensa ja voitavansa asian suhteen. Nyt olisi enää kyse Tonysta ja siitä mitä hän tekisi.

Salaperäinen isä

Sara todellakin oli suunnitellut tilanteen tarkkaan. Hän todella oli ottanut tehtäväkseen tehdä Tonysta mahdollisimman hermostuneen. Sara oli varma siitä, että kun Tonyn piti odottaa “perheen isän” suunnittelemaa puhelua. Se oli vähintä, mitä hän saattoi tehdä

saadakseen Tonyn tuntemaan edes jonkinlaista häpeää. Olihan hän käyttäytynyt niinkin huonosti kyseisenä iltana. Vaikka kyseinen käytös oli Tonylle ominaista, erityisesti heidän ravintolassaan, oli se saanut jatkua jo aivan liian kauan. Onneksi Saralla oli tähänkin keino.

Tony oli hajamielinen

Ja nyt tilanne alkoikin näyttää siltä, että Saran suunnitelmalla oli juuri toivottu vaikutus. Loppuillan ajan Tony oli täysin hajamielinen pöytäseurueensa ja keskustelunaiheiden suhteen. Lopulta yksi heistä kysyikin Tonylta suoraan oliko hän mahdollisesti nähnyt

kylpyhuoneessa aaveen tai vastaavaa. Tony oli niin hajamielinen, että oli jopa melkein unohtanut maksaa illan laskun. Ravintolan henkilökunta huomasi myös jotain omituista hänen käytöksessään ja pelkäsivät jo pahinta. Kunnes Tony unohti myös jotain muuta…

Ei tippiä tällä kertaa

Siinä missä Tony oli normaalisti hyvin antelias, jäi tällä kertaa kokonaan häneltä huomiotta. Sara oli täydellisesti saanut hänen päänsä sekaisin. Tony ei lopulta antanut henkiläkunnalle illasta tippiä penniäkään. Ainoa syy siihen, että Tonyn läsnäolo ravintolassa oli

henkilökunnalle vielä jotenkin siedettävää, oli se, että hän varmisti koko henkilökunnan saavan tippiä hullun lailla. Mutta tällä kertaa kyseinen tippi jäi kokonaan saamatta. Kiitos tarjoilija Saran ja lappusen. Tämä teko oli jotain, joka tulisi vielä kostautumaan Tonylle.

Eikä untakaan…

Tuo armottoman rikas mies, joka yleensä oli niin varma ja täynnä itseään, hyvästeli hiljaa vierustoverinsa ja suuntasi suoraan kotiin – yksin. Sinä yönä Tony ei saanut nukuttua silmänräpäystäkään, sillä hän pystyi ajattelemaan ainoastaan sitä, että tuon

tuntemattoman perheen isä – jonka hän oli kiusaamalla saanut poistettua ravintolasta – soittaisi hänelle aamulla. Mutta miksi se häiritsi häntä niin paljon? Ei tuollaiset asiat yleensä liikuttaneet häntä. Tony yksinkertaisesti oli ärsyyntynyt, sillä hän ei tiennyt kuka mies oli.

Hän tarkisti puhelintaan taukoamatta

Normaalisti Tonylla oli kaikki hallinnassa, aina raha-asioitaan myöten, mutta tämä ilta oli ollut täysi epäonnistuminen. Seuraavana aamuna Tony yritti tehdä kaikkensa, jotta hän ei ainoastaan odottelisi puhelimen luona, kunnes se soisi. Mutta hän ei voinut itselleen

mitään, sillä hän tarkisti sitä alvariinsa. Tuo tuntematon mies edellisillalta yksinkertaisesti vain aiheutti Tonylle oudon tunteen. Tämä olikin ensimmäinen kerta kun Tonyn piti odottaa jotain. Usein tilanne oli toisin – ihmiset saivat odottaa häntä. Tony ei malttanut odottaa…

Puhelin soi

Tuntikausia kului eikä mitään tapahtunut – kunnes iltapäivä lähestyi loppuaan. Tony istui työpöytänsä ääressä lukemassa uutisartikkelia, kun puhelin yhtäkkiä soi. Stressaantuneena mies katsoi puhelimeensa. Se oli tuntematon numero. Tony veti syvään henkeä, ennen kuin

hän sai kerättyä rohkeutta vastata puhelimeen. Mikä ihme häneen oli mennyt, Tony mietti itsekseen. Aikuinen mies, itsevarmuutta vaikka muille jakaa sekä armoton pokerinaama. Kaikki nuo hänen varmimmat puolet olivat nyt täysin kadonneet. Hän oli kuin pikkupoika.

Luurin toisessa päässä oli kimeä miesääni

Linjan päässä Tony kuuli kimeän miesäänen. Äänessä oli hyvin vakava sävy, mutta siitä huolimatta mies tervehti häntä iloisesti heti puhelun alkuun. Tony vastasi heti kysymällä, soittiko mies mahdollisesti eilisestä ravintolassa tapahtuneesta välikohtauksesta johtuen.

Miljonääri-Tony ei halunnut enää kiertää asiaa. Hänen oli ratkaistava tämä mahdollisimman pian. Tony odotti muutaman sekunnin ennen kuin luurin toisesta päästä alkoi kuulumaan puhetta. Hän odotti henkeään pitäen mitä mies mahdollisesti vastaisi hänelle takaisin…

Tonyn oli kuultava se

Tuntematon mies luurin toisessa päässä vahvisti asian samalla vakavalla ja rauhallisella äänellä, minkä jälkeen hän avasi sanaisen arkkunsa. Mies todellakin oli valmistautunut tähän puheluun huolella ja aloitti puheensa sillä, kuinka sopimatonta ja epäkunnioittavaa

Tonyn käytös oli ollut edellisiltana. Hän sekä luonnollisesti muu perhe olivat olleet syvästi järkyttyneitä Tonyn käytöksestä. Tony kuunteli hiljaa kuin pieni koiranpentu. Hän ei saanut sanaakaan sanottua. Kaiken lisäksi puhelun aikana mies ei paljastanut henkilöllisyyttään.

Tonyn kysymykset jätettiin huomiotta

Tony oli täysin ymmällään. Hän ei saanut puheenvuoroa eikä se, ettei hän vieläkään tiennyt miehen henkilöllisyyttä, auttanut asiaa lainkaan. Se alkoi tavallaan kyllästyttää, sillä vaikka Tony ei omannutkaan maailman parhaita käytöstapoja muiden ihmisten suhteen, oli hän

aina varma siitä kenen kanssa puhui ja samalla myös esitteli itsensä. Hän oli loppujen lopuksi liikemies, ja kärsimätön sellainen. Jopa silloin, kun hän kysyi suoraan mistä hän oikein voisi tuntea miehen tai mistä mies oli saanut Tonyn numeron, soittaja vain vältteli.

Ei sama mies

Tony kuunteli miehen paasausta, kunnes hän ymmärsi jotain. Hän päätti keskeyttää tuon miehen välittömästi, ainoastaan kysyäkseen tältä hyvin täsmällisen kysymyksen siitä mitä kyseisenä iltana oli tarkkaan ottaen oikein tapahtunut. Hiljaisuus linjan toisessa päässä

paljasti kaiken, sillä miehellä ei näyttänyt olevan minkäänlaista vastausta Tonyn kysymykseen. Sillä hetkellä Tony tiesi, että mies jonka kanssa hän puhui, ei ollut se mies, jota hän oli kiusannut. Ja kuinka hyvillään hän olikaan, kun hän huomasi olevan oikeassa.

Saran aviomies

Vaikka Tony oli keksinyt, ettei keskustellutkaan samaisen miehen kanssa, jota oli edellisiltana kiusannut, oli kuitenkin yksi toinen asia, jota Tony ei tiennyt. Hän oli itse asiassa puhunut koko ajan tarjoilija Saran aviomiehen kanssa, joka oli teeskennellyt

olevansa kyseisen perheen isä. Sara oli kyllästynyt Tonyn jatkuvaan kiusaamiseen ja muiden asiakkaiden häiritsemiseen ja oli päättänyt toteuttaa mielessään jo pitkään olleen suunnitelman. Edellisillan tapahtuman seurauksena hän oli keksinyt kyseisen suunnitelman.

Satunnainen perhe loppujen lopuksi

Todellisuudessa Tony ei ollut koskaan aiemmin tavannut kyseisen perheen isää. Oli vain sattumaa, että hän oli ajatellut nähneensä kyseisen miehen aikaisemmin jossain. Saran kirjoittaman lappu oli ainoastaan vahvistanut kyseistä ajatusta. Tony oli itse asiassa ollut

oikeassa olettaessaan, että perhe oli ainoastaan satunnainen kävijä jostain toisesta kaupungista. Tunsihan hän kaikki kaupungin vaikutusvaltaisimmat ja rikkaimmat henkilöt – sekä perheet – läpikotaisin. Tony ei silti ollut päässyt vielä pälkähästä ja jotain oli tehtävä.

Tony löi luurin korvaan

Lopulta kun Tony oli yhdistänyt palaset paikoilleen ja huomasi, että linjan toisessa päässä oleva mies ei ollutkaan oikea henkilö, sulki hän puhelimen ja ajatteli ainoastaan, että tämä olisi loppu vain yhdelle oudolle tapahtumasarjalle. Kaikki tulisi palaamaan taas takaisin

kuten ne olivatkin olleet edellisiltaa ennen. Tony ei osannut kuitenkaan arvatakaan kuinka väärässä hän oli. Oli vielä kuitenkin yksi asia, joka oli muuttunut eilisillan seurauksena. Mutta tätä Tony ei luonnollisesti osannut yhdistää tapahtuneeseen saatika tunnistaa.

Loppuelämän pituinen kielto

Tony tulisi saamaan elämänsä yllätyksen. Samana aamuna ravintolan johtaja oli kuullut tarinoita Tonyn seurueesta ja heidän sopimattomasta käytöksestään. Tieto ei ollut saanut häntä hyvälle tuulelle, eikä ainoastaan siksi, että Tony oli jättänyt kyseisenä iltana tipin

täysin antamatta. Se, että Tony ei ollut antanut tippiä penniäkään, ei edes normaalia prosenttimäärää, raivostutti häntä niin paljon, että hän päätti kieltää kyseisen hankalan miljonäärin pääsyn ravintolaan ikuisesti. Tulisiko hän tekemään lopulta elämänsä virheen?

Ravintola ihmisiä varten

Kyseisestä tapahtumasta lähtien ravintolan työntekijät aikoivat jälleen palvella ihmisiä sen sijaan, että he taipuisivat satunnaisten miljonäärien tahtoon. Tonyn olisi löydettävä toinen paikka itselleen sekä hänen seurueelleen. Tätä uutista Tony ei tietenkään ottanut vastaan

hyvillä mielin ja aikoi tehdä sen hyvin selväksi. Mutta ravintolan johto oli tehnyt päätöksensä, hinnalla millä hyvänsä. Perhe, joka oli saanut osansa Tonyn kiusaamisesta palasi seuraavalla viikolla uudelleen, jolloin heille tarjottiin ilmainen illallinen pahoitteluksi.

Miljonääri pilkkasi köyhää perhettä ravintolassa, kunnes tarjoilija antoi hänelle lapun

Tekijä
Desiree
-

Kohtalokas illallinen

Tämä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun herrasmies nimeltään Tony oli kääntänyt vihansa häntä paljon huonommassa asemassa olevia ihmisiä kohtaan. Aivan kuin hän olisi saanut siitä jonkinlaista mielihyvää ja hyvin oudolla tavalla itselleen paremman olon. Mutta

tällä kertaa hän ei aikonut selvitä siitä niin helpolla. Sillä tarjoilijattarella oli nimittäin Tonylle viesti, joka saisi hänet katumaan syvästi, että oli edes sanonut sanaakaan tuolle perheelle, joka oli päättänyt viettää iltaa samaisessa ravintolassa, samaisena iltana…

Hän ei tuntenut syyllisyyttä

Tony hymyili taas kerran tuota irvakasta hymyään, joka ylettyi korvasta korvaan. Hän oli vihdoinkin saanut haluamansa. Tuo hänelle täysin tuntematon perheparka – jota hän oli pilkannut koko illan – käveli ulos ravintolasta selkeästi lannistuneena ja surullisena illan

kulusta. Hän ei tuntenut tippaakaan syyllisyyttä kamalasta käytöksestään. Ei ainakaan vielä… Ja kuten aina, hän kuvitteli pääsevänsä taas kerran pälkähästä. Jos edes alkuunkaan ymmärsi, kuinka hän käytöksellään pahoitti ihmisten mieliä ja illallishetkiä.

Viesti paperilla

Perhe oli poistunut lannistunein mielin paikalta, mutta Tonyn tekoset eivät olleet jääneet suinkaan huomioimatta. Perhe ei ollut ehtinyt ollut poissa edes viittä minuuttiakaan, kun yksi ravintolan tarjoilijoista käveli Tonyn luo. Hän käveli vaivihkaa Tonyn taakse ja varmisti,

ettei muiden pöydässä istuvien ihmisten katseet olisi hänessä. Muiden ruokailijoiden keskittyessä ruokailuun ja seurusteluun, hän sujautti Tonylle lapun. Tony näki naisen katseesta, että asia oli vakava. Hän poistui vieraidensa luota ja meni vessaan lukemaan.

Hän oli ollut niin tyhmä

Tony laahusti vessaan, ollen jo hieman pienessä hiprakassa. Mitä ihmettä kyseinen lappu voisi sisältää ja miksi tarjoilija oli tuonut sen juuri hänelle? Tonyn mielessä liikkui monta asiaa samaan aikaan, mutta hän ei keksinyt yhtäkään syytä tuolle salaperäiselle lapulle.

Hänen katseensa liukui paperinpalan yli ripeästi, mutta hän ei voinut uskoa lukemaansa. Miten hän oli voinut olla niin tyhmä? Mitä lapussa oli, jonka Tony sai tarjoilijattarelta? Miksi hän oli edes alunperin kiusannut perheen ulos ravintolasta, ja katuisiko hän lopulta tekoa?

Suosikkipöytä

Tony rakasti kyseistä ravintolaa, olihan se yksi hänens suosikeistaan. Hän kävi siellä useita kertoja viikossa. Tarjoilijat pitivätkin aina huolen siitä, että hänen suosikkipöytänsä oli varattuna kaiken varalta. Tony ei koskaan ilmoittanut etukäteen tulostaan vaan ilmestyi

ravintolaan aina ilmoittamatta. Jos pöytä sattumoisin oli muiden asiakkaiden käytössä, piti ravintola aina huolen siitä, että heitä pyydettiin ystävällisesti vaihtamaan toiseen pöytään, kun Tony astui sisään ravintolaan. Pöydän vaihdos tietenkin tehtiin aina Tonyn tietämättä.

Häntä kohdeltiin kuin kuningasta

Tonya kohdeltiin kuin kuningasta. Tietenkin hänen mielestään hän myös ansaitsi sen, sillä antoihan hän aina tarjoilijoille runsaita tippejä. Näin ollen antamiensa tippien ansiosta hän sai myös aina haluamaansa kohtelua. Hänen henkilökunnalle antamansa juomarahat olivat

aina summiltaan hyvin äärimmäisiä, ja luonnollisesti tämä sai Tonyn myös ajattelemaan, että hän voisi tehdä ravintolassa mitä tahansa haluaakin. Tony yrittikin aina käytöksellään selvittää, kuinka pitkälle hän voisi mennä, mutta se ei voisi jatkua enää pitkäänkään…

Vaatimukset etusijalla

Tonyn mahtipontinen käytös ja suuren suuri ego tekikin illasta aina kovin mielenkiintoisen. Tarjoilijat jo tiesivät miten toimia, kun Tony saapuisi ravintolaan. Heillä oli hyvin selkeä kaava miten toimia ja uudet työntekijät opetettiin myös seuraamaan sitä hyvin tarkkaan.

Tony vaati aina, että hänen ja hänen pöydässään istuvien vieraiden tilaukset saivat etusijan kaikkiin muihin nähden. Samalla hän käyttäytyi kuin riehakas barbaari, joka ei välittänyt muista ravintolassa olevista. Aina oli muutama vieras, jotka valittivat hänen käytöksestään.

Plussat ja miinukset

Vaikka Tony olikin avokätinen asiakas ja muodosti suurimman osan ravintolan tuloista aina vieraileminaan iltoina, oli hänen vierailuillaan myös huono vaikutus. Ja ravintolan johto oli myös alkanut huomata tämän. Kaikki tämä oli johtanut siihen, että ravintolassa kävi ajan

mittaan aina vain vähemmän ja vähemmän ihmisiä. Toinen joukko ihmisiä lähti heti samalla hetkellä pois, kun Tony astui ovesta sisään. Harmiksi ravintolan johtajaa ei kuitenkaan haitannut, sillä menetys korvattiin vielä helposti Tonyn liiallisilla menoilla.

Pystyi tekemään mitä halusi

Henkilökunta – johtajan siunauksella – antoi Tonyn tehdä mitä hän halusi vierailuidensa aikana. Tonyn käytös sai mennä täysin tarjoilijoiden ja muun henkilökunnan sormien lävitse, sillä he eivät koskaan huomauttaneet häntä hänen toimistaan. Itse asiassa

muutamat työntekijät olivat kauhistuneita ja selkeästi vaivautuneita Tonyn käytöksestä, mutteivät uskaltaneet kertoa siitä, koska he olisivat muuten menettäneet työpaikkansa. Kunnes eräänä päivänä tuo ilkeä miljonääri otti kohteekseen muita yllättäviä uhreja.

Iso illallinen

Oli eräs maanantai-ilta. Tony tuli ravintolaan yhdeksän aikaan illalla kahdeksan muun ystävänsä kanssa. Hän kertoi tarjoilijoille heti alkuunsa, että hänellä oli tänään paljon juhlittavaa ja haluaisi pöytänsä katettavan kaikista hienoimmilla ruoilla. Kaiken lisäksi he

kaikki vaikuttivat olevan tulovaiheessa melko humalassa. Ravintola järjestikin hänen tavanomaisen pöytänsä sekä ruoat ja tarvittavat juomat pöytään heti Tonyn saapumisen jälkeen. Aivan kuten ennenkin. Ja luonnollisesti Tony oli tyytävinen saamaansa palveluun.

He olivat itse asiassa sulkemassa

Kello oli jo yhdeksän illalla ja ravintola olisi sulkemassa pian. Mutta kuten kaikki työntekijät jo tiesivätkin, oli Tonyn palveleminen yksi ravintolan elinehdoista. Vaikka kokit olivat jo siivoamassa ja sulkemassa keittiötä kyseiseltä päivältä, mutta Tonyn kävellessä sisään

illalliselle, kukaan ei voisi sanoa tilanteessa mitään. Kaiken tulisi jatkua kuten ennenkin. Vuoron esimies valmisti henkilökuntaansa tilaisuutta varten. Täynnä vastahakoisuutta kokit päättivät palata töihin, sillä tämä tarkoittaisi ainoastaan ennätysmyyntiä kyseiselle illalle.

Muut vieraat

Koska oli rauhallinen maanantai-ilta, ravintolassa oli hyvin hiljaista. Vain muutama muu pöytäryhmä oli paikalla ja sijoitettuna hajalleen ympäri ravintolaa. Useimmat heistä söivät jo jälkiruokaansa, paitsi yksi perhe, joka oli vasta saanut eteensä pääruokansa. Perhe

vaikutti hyvin tavalliselta, sellaiselta, jota ravintolassa ei usein nähnyt olevan. He näyttivät ainoastaan nauttivan hiljaa toistensa seurasta. Tony asettui seurueineen lähellä olevaan pöytään ja näytti ottavan heidät suoraan silmätikukseen. Tämä ei tosin tietäisi hyvää.

Hän piti siitä

Tony ja hänen seurueensa onnistuivat pian aloittamaan tavanomaisen mölynsä ja samalla karkottamaan barbaarisella käytöksellään muutkin paikallaolijat, jotka loppujen lopuksi olivat melkein ehtineet jo lopettaa ruokailunsa. Tämä tarkoittaisi sitä, että Tonyn seurueella

oli ravintola nyt melkein kokonaan itsellään käytössä – ja juuri sitä Tony tavoittelikin. Vaikka hän tarjosikin aina käyntiensä aikana mahtipontisia tippejä ja piti huolen siitä, että lasku näyttäisi nelinumeroisia summia, ei hän kuitenkaan saanut ravintolaa täysin itselleen.

Ainoa jäljellä oleva perhe

Tällä kertaa Tony huomasikin, että tilanne voisi olla toisin. Ravintola oli jo melkein tyhjä, kum he saapuivat. Ainoastaan, että yksi perhe tulisi pilaamaan hänen suunnitelmansa täysin. Tuo kyseinen perhe nimittäin istui hänen näköyhteydessään ja sehän häiritsi häntä

kovin. Kun he odottivat ensimmäisen ruokalajin tarjoilua, Tony huomasi, että tämä perhe ei ollut vielä lähtenyt ja tilasi vielä pari juomaa lisää illallisensa kylkeen. Tony virnisti, sillä hän rakasti haasteita. Hän alkoikin suunnitella kuinka nopeasti hän voisi “kiusata” perheen pois.

Vitsaillen

Hän aloitti vitsailemalla perheestä muulle pöytänsä seurueelle. Hän varmisti, että hän tulisi kertomaan vitsit tarpeeksi kovaa, jotta perhe varmasti tulisi kuulemaan ne. Hän aloitti yhdellä varmimmista vitseistään ja alkoi huutaa kovaan ääneen sellaisia iskulauseita kuten:

“Mitä tuollainen joukko luusereita tekee tällaisessa luksusravintolassa?”. Tony oli aiemmin jo huomannut, että kyseinen loukkaus oli usein hyvin toimiva. Varsinkin kun hän osasi arvioida ihmisten habituksesta sen, kuinka varakkaita he olivat. Ja se toimi myös nytkin.

Ei minkäänlaista reaktiota

Tai ainakin niin Tony luuli. Hän oli aivan varma siitä, että saisi kyseisen perheen laantumaan ja lähtemään mahdollisimman pian pois. Mutta perhe ei reagoinut mitenkään. He vain jatkoivat ruokailuaan ja söivät kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Se, että perhe

ei huomannut häntä lainkaan alkoi ärsyttää Tonya siinä määrin, että hän alkoi käyttäytyä entistäkin huonommin. Usein ainoa tapa voittaa kiusaajat on vain olla välittämättä heistä, mikä johtaa lopulta kiusaajan ärsyyntymiseen. Ja niin kävi myös tässäkin tilanteessa…

Ruoan heittäminen

Tonyn tilaama illallinen koko seurueelle tuli pöytään hetkessä. Ravintolan keittiö oli selkeästi työskennellyt kovaa saadakseen sen valmiiksi alta aikayksikön. Tony päättikin käyttää ruokaa hyväkseen. Kun ensimmäinen ruokalaji oli tarjoiltu, hän alkoi heittää pieniä

ruokapaloja perheen suuntaan, pöydässä istuvien seurueen huvittamana. Yksi tarjoilijoista näki Tonyn toiminnan ja ihmetteli kovaan ääneen, oliko Tony todellakin niin lapsellinen, aivan kuten pieni lapsi. Onneksi Tony ei kuitenkaan kuullut naisen sanovan sitä ääneen…

Kaikelle oli ensimmäinen kerta

Useammat ravintolan työntekijöistä huomasi tapahtuneen ja ystävällisesti lähestyi Tonyn pöytää, jotta toiminta loppuisi. Mutta turhaan. Tony ei selkeästi ymmärtänyt työntekijöiden vinkkiä, tai ainakaan ei halunnut huomata sitä. Yksi heistä menikin lopulta Tonyn luo ja

pyysi häntä lopettamaan. Se oli shokeeraavaa, sillä se oli ensimmäinen kerta, kun joku sanoi edes jotain hänen käytöksestään. Miljonääri ei lievästi sanottuna ottanut asiaa hyvin vastaan. Ravintolan omistaja tulisi kuulemaan tapauksesta varmasti seuraavana päivänä.

Loukkaantuminen

Tony aloitti kyseisen tarjoilijan kanssa välittömästi väittelyn siitä, kuinka tuossa pöydässä istuvat, vähäpätöiset ihmiset eivät voisi olla ravintolalle tärkeämpiä kuin hän. Hän ihmetteli ääneen, oliko noin köyhältä näyttävällä perheellä edes varaa muuhun kuin alkuruokaan.

Tarjoilija ei selkeästi osannut odottaa kyseisenlaista käytöstä ja oli täysin hämmentynyt. Hän ei saanut sanaakaan suustaan ja poistuikin paikalta yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Tästä ei seuraisi hyvää ja Tony saikin lisää tulta alleen tapahtuman johdosta. Mitä sitten?

Lähtö

Tonyn työntekijöille pitämän kohtauksen aikana perhe oli jo lopetellut illallistaan ja asetti rahaa pöydälle tipiksi, nousi ylös ja alkoi kerätä tavaroitaan. Heidän ruokalautasensa olivat kuitenkin melkein puoliksi täynnä. Tilanteen perusteella näytti siis todella siltä, että Tony-

kiusaaja olisi lopultakin voittanut. Kuten aina. Tonyn pöytää lähestynyt tarjoilija piti huolen siitä, ettei Tony saisi häneen näköyhteyttä. Hän oli selkeästi tapahtuman perusteella ymmärtänyt ettei Tonyn ja hänen seurueensa kanssa todellakaan kannattaisi pelleillä.

Hän tunsi itsensä voittajaksi

Tony huomasi saman tein, että perhe oli lähdössä ja alkoi nauraa. Hän selkeästi nautti siitä, että oli oikeassa sen suhteen, ettei heillä ollut mitään syytä olla täällä. Hänen mielessään hän oli jo voittanut ja se tuntui hyvältä. Hänen ystävänsä selkeästi ihannoivat Tonya ja

nauroivat iloisesti hänen mukanaan. Oli selvää, että he tekivät sen ainoastaan miellyttääkseen Tonya ja hänen suurta egoaan. Ja Tony tiesi sen. Tuo suurenmoinen valta ja rahan määrä sai Tonyn tuntemaan itsenstä entistä vahvemmaksi. Ja se oli suuri virhe.

Katsekontakti

Sillä samaisella hetkellä, jona tuo oletetusti “köyhä” perhe astui ulos ravintolasta Tonyn ja hänen ystävänsä naurunremakan saattelemana, perheen isä katsoi olkansa yli. Tällöin hänen surun täyttämät silmänsä kohtasivat Tonyn silmät hetkeksi. Se oli ensimmäinen

kerta, kun Tony näki hänen kasvonsa kunnolla. Noissa silmissä oli jotain hyvin tuttua, mutta samalla outoa. Jotain, josta Tony ei saanut kunnolla otetta. Hetkeksi hän pysähtyi ja jäi seuraamaan katseellaan poissuuntaavaa perhettä. Outo tyhjyys täytti hänet hetkeksi.

Kova kuin kivi

Miljonääri jähmettyi. Häneen iski outo tunne ensi kertaa koko iltana. Hän oli nähnyt nuo silmät ennenkin, siitä ei ollut epäilystäkään. Mutta hän ei vielä ymmärtänyt missä. Miten ihmeessä hän voisi saada selville kyseisen miehen henkilöllisyyden. Ravintolalla tuskin sitä

olisi, sillä useampi asiakkaista tuli ravintolaan suoraan ilman varausta. Tony ei voinut keskittyä seurueensa viihdyttämiseen loppuillan aikana ja moni kysyikin olikon hän kunnossa. Mutta ei kestäisi lopulta kauaakaan, ennen kuin hän saisi sen lopulta selville.

Tarjoilija Sara

Tonyn pöytää oli koko illan ajan hoitanut tarjoilija nimeltä Sara. Toistaiseksi hän ei ollut maininnut sanallakaan mitään miljonäärin aiheuttamista väärinkäytöksistä, vaikka oli nähnyt ja kuullut kaiken tapahtuneen lähietäisyydeltä. Kunnes hän kuuli Tonyn puhuvan

kollegansa kanssa juuri tuossa kohtalokkaassa tilanteessa. Se oli hänelle viimeinen pisara. He olivat kaikki nämä vuodet palvelleet Tonya juuri kuten hän oli toivonutkin ja saanut hänet aina viihtymään. Mutta Sara oli saanut tarpeekseen eikä voinut jättää asiaa siihen.

Tuntematon perhe

Tony oli kysynyt toiselta tarjoilijattarelta oliko hänellä aavistustakaan, kuka juuri ravintolasta lähtenyt perhe oikein oli ollut. Toinen tarjoilija, joka oli silminnähden ärsyyntynyt koko kohtauksesta, oli täysin neuvoton asian suhteen. Hän kertoi Tonylle, että

hänen tietojensa mukaan perhe ei ollut paikallinen. Valitettavasti hänellä ei kuitenkaan ollut enempää tietoa, sillä perhe oli tullut ravintolaan ilman varausta. Tonyn onneksi – tai lopulta kauhuksi – tarjoilija Sara kuitenkin tunsi tämän perheen erittäin hyvin. Ja ilmoittaisi siitä.

Kirjoitti jotain muistiin

Sara palasi takaisin baaritiskin ääreen tehtyään toisen kierroksen juomia ja nappasi nopeasti muistiinpanovihkonsa, johon hän oli tänä iltana ottanut tilauksia. Hän mietti hetken, katseli meluisaa pöytää ja raapusteli jotain yhdelle sen tyhjistä sivuista. Hän repi

sen irti saatuaan viestinsä valmiiksi ja katsoi Tonya kohti. Nyt tai ei koskaan, Sara mietti itsekseen. Hänen olisi saatava viesti Tonylle mahdollisimman pian, sillä nyt olisi parhain mahdollinen tilanne saada Tony hereille ja huomaamaan tekonsa vaiktukset. Ikuisesti.

Sara päätti tehdä jotain asialle

Tony oli juuri lähtenyt takaisin pöytäänsä, yhä hämmentyneenä ja hieman huolestuneen näköisenä kuin mitä aikaisemmin oli ollut. Sara päätti marssia hänen luokseen, yrittäen päästä siten “sattumalta” hänen tielleen. Ja niin kävikin. Tony näki hänet, kääntyi häntä

kohti ja valmistautui sanomaan Saralle jotakin, kunnes hän tajusi mitä Sara oli tekemässä. Tony ja Sara olivat keskellä hyvin vaivaista tilannetta. Heidän katseensa kohtasivat, samaan aikaan kun molemmat miettivät mielessään mitä seuraavaksi kannattaisi tehdä.

Hän tarttui paperiin

Sara katsoi hetken aikaa kättään, jossa hänen kirjoittamansa viesti oli repäistyn ja siististi taitellun paperipalan muodossa. Tony näki nyt selvästi mitä hänellä oli kädessään ja katsoi häntä uudelleen. Molempien vielä kävellessä, Sara viittasi Tonylle vaivihkaa, että hän

tarttuisi siihen. Sara varmisti ettei hänellä ollut katsekontaktia mieheen ja halusi tehdä vaihdon mahdollisimman vaivihkaa. Tony yleensä rakasti tällaisia leikkejä ja tarttui paperiin hetkeäkään miettimättä. Mutta sen sisältö saisi hänet pian unohtamaan mikä leikki olikaan.

Ilman, että kukaan huomaisi

Hienovaraisella liikkeellä hän nappasi paperipalan salakavalasti tarjoilijan käsistä ja ennen kuin kukaan oli edes huomannut koko tapahtumaa, oli hän jo laittanut sen visusti taskuunsa. Varmuuden vuoksi hän katseli ympärilleen oliko kukaan mahdollisesti

huomannut, mitä juuri oli tapahtunut, samalla kun hän käveli viimeiset pari metriä takaisin seuralaistensa asuttamaan pöytään. Paperinpala poltteli hänen sormiaan taskussa. Miten hän voisi taas kerran nousta pöydästä herättämättä suurempaa huomiota? Kunnes…

Istahti jälleen alas

Tony istuutui jälleen pöytäänsä muiden vieraiden viereen. Hänen seuralaisensa pitivät edelleen hauskaa, ja koska kuudes kierros oli juuri tilattu ja saapunut pöytään, oli suurin osa heistä jo tässä vaiheessa ilmeisesti melko humalassa. Tony yritti edelleen nauttia

heidän seurastaan, mutta hänen mielensä oli nyt yksinkertaisesti täysin muissa asioissa. Hän päätti nousta kertaalleen pöydästä ja pahoitella seuralaisilleen jatkuvia poistumisiaan, mutta hänellä ei ollut muutakaan vaihtoehtoa tilanteessa. Hänen oli saatava tietää totuus.

Kylpyhuoneeseen

Tonyn miettiessä asiaa hieman itsekseen, hänen vieressään istuva kaveri kysyikin häneltä oliko hän varmasti kunnossa. Olihan hän noussut yhden tunnin aikana toistamiseen pöydästä ja vaikutti hyvin levottomalta. Tony ainoastaan vastasi pyytämällä anteeksi koko

seurueelta ja jatkoi matkaansa ravintolan kylpyhuoneeseen, jossa hän voisi olla rauhassa. Siellä hän voisi rauhassa purkaa tämän mysteerin ja lukea rauhassa saamansa viestin, jonka juuri tarjoilija Sara oli antanut hänelle. Vapisevin käsin hän kaivoi sen taskustaan.

Järkyttävä viesti

Tony istuutui alas, avasi paperipalan ja oli jo sekunneissa täysin tyrmistynyt lukemastaan. Viestissä todettiin hyvin selkein sanoin, että hän oli tehnyt hyvin suuren virheen loukkaamalla kyseistä perhettä hänen ja seurueensa lähettyvillä olevassa pöydässä.

Lappusessa luki lisäksi, että perheen isä, mies, jonka Sara oletettavasti tunsi hyvin, soittaisi hänelle heti ensimmäiseksi aamulla. Samainen mies ja hänen tummanpuhuva katseensa ravintolasta lähtiessään oli pinttynyt Tonyn verkkokalvoille. Kuka mies oikein oli?

Hämmissään

Tony nousi ylös, taitteli paperipalan uudelleen ja laittoi sen takaisin alkuperäiseen paikkaan taskussaan ja melkein juoksi ulos kylpyhuoneesta etsimään tuota tarjoilijaa, joka oli juuri antanut hänelle kyseisen arvoituksen. Hänen oli saatava tietää lisää tästä lapusta. Millainen

perhe oikein oli? Ja miten ihmeessä tarjoilija tiesi heistä enemmän kuin hän? Tonyhan tunsi kaupungissa melkein kaikki vaikutusvaltaisimmat ihmiset, muttei tätä perhettä, saatikka sen isää. Mutta hän ei tulisi saamaan vielä tällä hetkellä asiasta paljoakaan selville.

Sara katseli häntä

Tarjoilija Sara oli viisi minuuttia sitten pitänyt Tonya silmällä, jatkuvasti siihen asti, kunnes tämä oli mennyt vessaan. Silloin hän tiesi varmasti, että Tony aikoisi lukea hänen antamansa viestin. Sara lähti nopeasti ulos pitääkseen tauon. Hän ei haluaisi kohdata

Tonyn katsetta, kun hän poistuisi kylpyhuoneesta. Hänen tavoitteenaan oli nyt ainoastaan olla antamatta enää minkäänlaisia tietoja. Sara pitäisi lupauksensa. Hän oli tehnyt osuutensa ja voitavansa asian suhteen. Nyt olisi enää kyse Tonysta ja siitä mitä hän tekisi.

Salaperäinen isä

Sara todellakin oli suunnitellut tilanteen tarkkaan. Hän todella oli ottanut tehtäväkseen tehdä Tonysta mahdollisimman hermostuneen. Sara oli varma siitä, että kun Tonyn piti odottaa “perheen isän” suunnittelemaa puhelua. Se oli vähintä, mitä hän saattoi tehdä

saadakseen Tonyn tuntemaan edes jonkinlaista häpeää. Olihan hän käyttäytynyt niinkin huonosti kyseisenä iltana. Vaikka kyseinen käytös oli Tonylle ominaista, erityisesti heidän ravintolassaan, oli se saanut jatkua jo aivan liian kauan. Onneksi Saralla oli tähänkin keino.

Tony oli hajamielinen

Ja nyt tilanne alkoikin näyttää siltä, että Saran suunnitelmalla oli juuri toivottu vaikutus. Loppuillan ajan Tony oli täysin hajamielinen pöytäseurueensa ja keskustelunaiheiden suhteen. Lopulta yksi heistä kysyikin Tonylta suoraan oliko hän mahdollisesti nähnyt

kylpyhuoneessa aaveen tai vastaavaa. Tony oli niin hajamielinen, että oli jopa melkein unohtanut maksaa illan laskun. Ravintolan henkilökunta huomasi myös jotain omituista hänen käytöksessään ja pelkäsivät jo pahinta. Kunnes Tony unohti myös jotain muuta…

Ei tippiä tällä kertaa

Siinä missä Tony oli normaalisti hyvin antelias, jäi tällä kertaa kokonaan häneltä huomiotta. Sara oli täydellisesti saanut hänen päänsä sekaisin. Tony ei lopulta antanut henkiläkunnalle illasta tippiä penniäkään. Ainoa syy siihen, että Tonyn läsnäolo ravintolassa oli

henkilökunnalle vielä jotenkin siedettävää, oli se, että hän varmisti koko henkilökunnan saavan tippiä hullun lailla. Mutta tällä kertaa kyseinen tippi jäi kokonaan saamatta. Kiitos tarjoilija Saran ja lappusen. Tämä teko oli jotain, joka tulisi vielä kostautumaan Tonylle.

Eikä untakaan…

Tuo armottoman rikas mies, joka yleensä oli niin varma ja täynnä itseään, hyvästeli hiljaa vierustoverinsa ja suuntasi suoraan kotiin – yksin. Sinä yönä Tony ei saanut nukuttua silmänräpäystäkään, sillä hän pystyi ajattelemaan ainoastaan sitä, että tuon

tuntemattoman perheen isä – jonka hän oli kiusaamalla saanut poistettua ravintolasta – soittaisi hänelle aamulla. Mutta miksi se häiritsi häntä niin paljon? Ei tuollaiset asiat yleensä liikuttaneet häntä. Tony yksinkertaisesti oli ärsyyntynyt, sillä hän ei tiennyt kuka mies oli.

Hän tarkisti puhelintaan taukoamatta

Normaalisti Tonylla oli kaikki hallinnassa, aina raha-asioitaan myöten, mutta tämä ilta oli ollut täysi epäonnistuminen. Seuraavana aamuna Tony yritti tehdä kaikkensa, jotta hän ei ainoastaan odottelisi puhelimen luona, kunnes se soisi. Mutta hän ei voinut itselleen

mitään, sillä hän tarkisti sitä alvariinsa. Tuo tuntematon mies edellisillalta yksinkertaisesti vain aiheutti Tonylle oudon tunteen. Tämä olikin ensimmäinen kerta kun Tonyn piti odottaa jotain. Usein tilanne oli toisin – ihmiset saivat odottaa häntä. Tony ei malttanut odottaa…

Puhelin soi

Tuntikausia kului eikä mitään tapahtunut – kunnes iltapäivä lähestyi loppuaan. Tony istui työpöytänsä ääressä lukemassa uutisartikkelia, kun puhelin yhtäkkiä soi. Stressaantuneena mies katsoi puhelimeensa. Se oli tuntematon numero. Tony veti syvään henkeä, ennen kuin

hän sai kerättyä rohkeutta vastata puhelimeen. Mikä ihme häneen oli mennyt, Tony mietti itsekseen. Aikuinen mies, itsevarmuutta vaikka muille jakaa sekä armoton pokerinaama. Kaikki nuo hänen varmimmat puolet olivat nyt täysin kadonneet. Hän oli kuin pikkupoika.

Luurin toisessa päässä oli kimeä miesääni

Linjan päässä Tony kuuli kimeän miesäänen. Äänessä oli hyvin vakava sävy, mutta siitä huolimatta mies tervehti häntä iloisesti heti puhelun alkuun. Tony vastasi heti kysymällä, soittiko mies mahdollisesti eilisestä ravintolassa tapahtuneesta välikohtauksesta johtuen.

Miljonääri-Tony ei halunnut enää kiertää asiaa. Hänen oli ratkaistava tämä mahdollisimman pian. Tony odotti muutaman sekunnin ennen kuin luurin toisesta päästä alkoi kuulumaan puhetta. Hän odotti henkeään pitäen mitä mies mahdollisesti vastaisi hänelle takaisin…

Tonyn oli kuultava se

Tuntematon mies luurin toisessa päässä vahvisti asian samalla vakavalla ja rauhallisella äänellä, minkä jälkeen hän avasi sanaisen arkkunsa. Mies todellakin oli valmistautunut tähän puheluun huolella ja aloitti puheensa sillä, kuinka sopimatonta ja epäkunnioittavaa

Tonyn käytös oli ollut edellisiltana. Hän sekä luonnollisesti muu perhe olivat olleet syvästi järkyttyneitä Tonyn käytöksestä. Tony kuunteli hiljaa kuin pieni koiranpentu. Hän ei saanut sanaakaan sanottua. Kaiken lisäksi puhelun aikana mies ei paljastanut henkilöllisyyttään.

Tonyn kysymykset jätettiin huomiotta

Tony oli täysin ymmällään. Hän ei saanut puheenvuoroa eikä se, ettei hän vieläkään tiennyt miehen henkilöllisyyttä, auttanut asiaa lainkaan. Se alkoi tavallaan kyllästyttää, sillä vaikka Tony ei omannutkaan maailman parhaita käytöstapoja muiden ihmisten suhteen, oli hän

aina varma siitä kenen kanssa puhui ja samalla myös esitteli itsensä. Hän oli loppujen lopuksi liikemies, ja kärsimätön sellainen. Jopa silloin, kun hän kysyi suoraan mistä hän oikein voisi tuntea miehen tai mistä mies oli saanut Tonyn numeron, soittaja vain vältteli.

Ei sama mies

Tony kuunteli miehen paasausta, kunnes hän ymmärsi jotain. Hän päätti keskeyttää tuon miehen välittömästi, ainoastaan kysyäkseen tältä hyvin täsmällisen kysymyksen siitä mitä kyseisenä iltana oli tarkkaan ottaen oikein tapahtunut. Hiljaisuus linjan toisessa päässä

paljasti kaiken, sillä miehellä ei näyttänyt olevan minkäänlaista vastausta Tonyn kysymykseen. Sillä hetkellä Tony tiesi, että mies jonka kanssa hän puhui, ei ollut se mies, jota hän oli kiusannut. Ja kuinka hyvillään hän olikaan, kun hän huomasi olevan oikeassa.

Saran aviomies

Vaikka Tony oli keksinyt, ettei keskustellutkaan samaisen miehen kanssa, jota oli edellisiltana kiusannut, oli kuitenkin yksi toinen asia, jota Tony ei tiennyt. Hän oli itse asiassa puhunut koko ajan tarjoilija Saran aviomiehen kanssa, joka oli teeskennellyt

olevansa kyseisen perheen isä. Sara oli kyllästynyt Tonyn jatkuvaan kiusaamiseen ja muiden asiakkaiden häiritsemiseen ja oli päättänyt toteuttaa mielessään jo pitkään olleen suunnitelman. Edellisillan tapahtuman seurauksena hän oli keksinyt kyseisen suunnitelman.

Satunnainen perhe loppujen lopuksi

Todellisuudessa Tony ei ollut koskaan aiemmin tavannut kyseisen perheen isää. Oli vain sattumaa, että hän oli ajatellut nähneensä kyseisen miehen aikaisemmin jossain. Saran kirjoittaman lappu oli ainoastaan vahvistanut kyseistä ajatusta. Tony oli itse asiassa ollut

oikeassa olettaessaan, että perhe oli ainoastaan satunnainen kävijä jostain toisesta kaupungista. Tunsihan hän kaikki kaupungin vaikutusvaltaisimmat ja rikkaimmat henkilöt – sekä perheet – läpikotaisin. Tony ei silti ollut päässyt vielä pälkähästä ja jotain oli tehtävä.

Tony löi luurin korvaan

Lopulta kun Tony oli yhdistänyt palaset paikoilleen ja huomasi, että linjan toisessa päässä oleva mies ei ollutkaan oikea henkilö, sulki hän puhelimen ja ajatteli ainoastaan, että tämä olisi loppu vain yhdelle oudolle tapahtumasarjalle. Kaikki tulisi palaamaan taas takaisin

kuten ne olivatkin olleet edellisiltaa ennen. Tony ei osannut kuitenkaan arvatakaan kuinka väärässä hän oli. Oli vielä kuitenkin yksi asia, joka oli muuttunut eilisillan seurauksena. Mutta tätä Tony ei luonnollisesti osannut yhdistää tapahtuneeseen saatika tunnistaa.

Loppuelämän pituinen kielto

Tony tulisi saamaan elämänsä yllätyksen. Samana aamuna ravintolan johtaja oli kuullut tarinoita Tonyn seurueesta ja heidän sopimattomasta käytöksestään. Tieto ei ollut saanut häntä hyvälle tuulelle, eikä ainoastaan siksi, että Tony oli jättänyt kyseisenä iltana tipin

täysin antamatta. Se, että Tony ei ollut antanut tippiä penniäkään, ei edes normaalia prosenttimäärää, raivostutti häntä niin paljon, että hän päätti kieltää kyseisen hankalan miljonäärin pääsyn ravintolaan ikuisesti. Tulisiko hän tekemään lopulta elämänsä virheen?

Ravintola ihmisiä varten

Kyseisestä tapahtumasta lähtien ravintolan työntekijät aikoivat jälleen palvella ihmisiä sen sijaan, että he taipuisivat satunnaisten miljonäärien tahtoon. Tonyn olisi löydettävä toinen paikka itselleen sekä hänen seurueelleen. Tätä uutista Tony ei tietenkään ottanut vastaan

hyvillä mielin ja aikoi tehdä sen hyvin selväksi. Mutta ravintolan johto oli tehnyt päätöksensä, hinnalla millä hyvänsä. Perhe, joka oli saanut osansa Tonyn kiusaamisesta palasi seuraavalla viikolla uudelleen, jolloin heille tarjottiin ilmainen illallinen pahoitteluksi.

Mies löysi oudon esineen takapihalta, seuraavana päivänä poliisi ilmestyy paikalle

Tekijä
Desiree
-

Outo esine

Se oli jonkinlainen outo keltainen esine… Ken oli kaivanut sen ylös maasta takapihaansa suurentaessaan. Esine todellakin hämmensi kaikkia niitä, jotka saivat edes mahdollisuuden nähdä sen. Lopulta Kenin vaimo, Erica, julkaisikin siitä kuvan sosiaalisessa mediassaan

nähdäkseen, voisiko joku antaa heille vastauksia, mutta tämä tarkoitti sitä, että kaikki maailman ihmiset saattoivat sattumalta nähdä sen. Ja seuraavana aamuna poliisi oli heidän ovellaan sen takia. Ken oli joutunut pahoihin vaikeuksiin näyttämällä maailmalle löytönsä…

Yhä shokissa

Ken pystyi yhä tuskin uskomaan mitä edellisiltana oli oikein tapahtunut. Hän pyöri levottomasti ympäri ämpäri asuntoaan eikä löytänyt rauhaa. Mitä ihmettä hän tulisi tekemään kyseisen palan kanssa? Lisäksi vaimokin oli jo ehtinyt jakaa sen sosiaalisen

median tilillään, josta se olikin saanut paljon huomiota. Ken palasi lopulta takaisin sänkyyn, mutta hänen oli luonnollisesti vaikea nukahtaa. Mutta kun hän vihdoin nukahti, ovikello herätti hänet nopeasti. Ovella hän kohtasikin sellaiset ihmiset, joita hän ei halunnut nähdä.

Poliisi

Ken kämpö lämpimästä sängystään ylös ja raahautui yliväsyneenä ulko-ovelle. Avatessaan sen, häntä odotti edessään viisi poliisia. Heti saman tien oli hyvin selvää, että he olivat tosissaan. Ja kun he ilmoittivat Kenille, että he olivat täällä juurikin sen oudon keltaisen

esineen takia, jonka hän oli kaivanut puutarhastaan, hän ei voinut uskoa korviaan. Miten ihmeessä tieto oli kulkeutunut paikallisen poliisin tietoon? Ja miksi ihmeessä hänen löytönsä edes kuului poliisille? Ken oli hyvin hämmentynyt eikä osannut sanoa sanaakaan.

Mikä esine oikein oli?

Ken yritti selvittää unenpöpperöistä päätään ja kysyä poliiseilta miksi ihmeessä he olivat tulleet yhden oudon möykyn takia. Ken halusi ainoastaan kertoa, ettei hänellä ollut sitä enää tallessa. Hän ainoastaan toivoi, että poliisit olisivat pian pois, jotta hän pääsisi

jatkamaan kaivattuja uniaan. Mutta kun he kertoivat hänelle mikä esine oikeastaan oli, Ken tiesi olevansa pahassa pulassa. Mutta mitä Ken oli löytänyt takapihaltaan? Miksi poliisit tulivat hakemaan sitä, ja loppujen lopuksi miten sen löytäminen oli niinkin vakava asia?

Upouusi lisäys

Ken odotti innolla uusimman remonttinsa toteuttamista. Heillä oli viime aikoina ollut tavallista enemmän sukulaisia kylässä ja myös perheenlisäys oli ajatuksissa, joten heidän oli aika lisätä kotiinsa lisätilaa. Näin he voisivat majoittaa niin ystävänsä ja sukulaisensa

sekä mahdollisesti uuden perheenjäsenen. Viimeisen viikon ajan hän oli kaivanut osaa puutarhastaan ylös tehdäkseen aitalle pohjaa. Pian hän huomasikin olevansa keskellä hyvin outoa tapahtumasarjaa, jonka karistaminen olisikin hieman vaikeampi tehtävä kuin ennen.

Aarteen kaivaminen?

Kaivaessaan pihaa auki entistä enemmän ja syvemmälle, mullan alta paljastui haudattuna muutamia esineitä. Ken ainoastaan oli olettanut, että heidän koiransa oli tunkenut ne sinne vuosien varrella. Kun hän kaivoi syvemmälle, hänelle ei tullut mieleenkään, että voisi

löytää maan alta mitään muuta. Piilot oli aivan liian syvällä, jotta koira olisi voinut piilottaa herkkujaan. Lisäksi vaimo jätti puutarhanhoidon yleensä hänen harteilleen. Mutta mullan alta paljastui lopulta jotain, joka tulisi olemaan yksi elämänsä suurimmista yllätyksistä…

Selittämätön löytö

Löytäessään yhä enemmän ja enemmän outoja paloja, Ken ei osannut kuvitellakaan mitä ne voisivat olla. Ne olivat luonnollisesti mullan peittämiä, mutta selkeästi pehmeämpiä kuin normaalit kivenmurikat. Hän ei todellakaan keksinyt selitystä sille mitä löysi puutarhasta, ja

ensimmäisenä hänelle tulikin mieleen, että juuri tätä tiettyä esinettä hän ei koskaan löytäisi omasta kodistaan. Mikä ihme tuo kyseinen löytö siis oli ja loppujen lopuksi kuka ihme edes viitsisi haudata sellaisen hänen takapihansa syvyyksiin? Ken oli täynnä useita kysymyksiä.

Tuntematon esine

Ken kaivoi ja kaivoi hullun lailla. Kuoppa kasvoi kasvamistaan eikä hän osannut lopettaa. Hän yllättyikin mielettömästi, kun hänen lapionsa lopulta kolahti jotain kovaa vasten. Hän oletti sen olevan vain jokin toinen niistä suurista kivistä, jotka hän oli päivän ja viikon

mittaan kaivanut ylös maasta, mutta kun aurinko osui esineeseen, hän huomasi sen hohtavan keltaisena valossa. Hän kurottautui multaan koskettaakseen sitä ja yllättyi sen kovasta, mutta hyvin sileästä pinnasta. Tämä ei todellakaan ollut mikään tavallinen kivi.

Likainen, mutta kaunis

Ken käyttikin paljon aikaa kaivaakseen varovasti esineen ympäriltä ja yrittikin kaivaa sen mahdollisimman hellävaraisesti esiin, jotta hän pääsisi katsomaan sitä tarkemmin. Kun Ken vihdoin pystyi tarttumaan siihen, hän yllättyi sen hyvin raskaasta painosta ja koosta. Se oli

massiivinen, lähes amerikkalaisen jalkapallon kokoinen. Vaikka sitä peittikin ohut kerros multaa, jokin tuossa esineessä näytti hyvin hienovaraiselta ja epätavalliselta. Ken siirsi sen nopeasti syrjään ja päätti jatkaa työskentelyään, jottei olisi aikataulustaan myöhässä…

Toinen mielipide

Päivän päätteeksi Ken kompuroi takaisin jaloilleen ja vei esineen sisälle vaimonsa Erican nähtäväksi. Ken näytti väsyneeltä ja selkeästi hämmentyneeltä kavutessaan keittiöön. Alkuun Erica ei aivan ymmärtänyt mitä ihmettä mies oikein näytti hänelle. Hän melkein

hermostui miehelleen, sillä häntä seurasi komea kuravana ja esineestä karisevia mullan murusia. Hän jopa luuli, että mies teki hänelle jonkinlaisen pilan. Mutta miehen ilmeestä päätellen Erica ymmärsi hyvin nopeasti, että mies oli tosissaan. Mitä ihmettä hän kantoi?

Heitä se ulos!

Erica ei osannut kuvitellakaan, että esineellä voisi olla minkäänlaista arvoa, joten hän kehotti miestään yksinkertaisesti heittämään sen pois. Mikä ikinä se sitten olikin, se ei kasvanut maasta, se ei ollut kivi eikä mikään arvokaskaan, joten se oli luultavasti edellisten

asukkaiden lasten piilottama vanha lelu tai jokin muu vastaava esine. Erican mielestä oli suurempi todennäköisyys sille, että kaksi hullunkurista lasta hautaisi juuri sellaisen esineen maahan, joten oli paljon selvää, ettei sillä olisi minkäänlaista arvoa. Mutta mitä luulet?

Toivoton etsintä

Siitä huolimatta osa Kenistä halusi palavasti selvittää, että mitä tarkalleen ottaen he oikein katselivat. Hän oli kaivanut ylös maasta jotain hyvin eriskummallista eikä hän vain voisi heittää sitä pois. Tällaista näkyä ei joka päivä saisi nähdäkseen, varsinkaan omasta

kotipihastaan ylös kaivettuna. Hän käveli olohuoneeseen tietokoneelleen ja yritti parhaansa mukaan etsiä internetistä jotain, joka voisi olla kyseistä esinettä muistuttavaa. Hän ei ollut kovin varma siitä miten kuvailla sitä sanoin, joten etsintä oli lopulta melko tyhjänpäiväistä.

Varasuunnitelma

Turhautuneena tuohon likaiseen möykkyyn, Erica päätti ottaa ohjaimet käsiinsä ja pyytää apua sosiaalisesta mediasta. Hän nosti esineen sohvapöydälleen, otti siitä kuvan ja julkaisi sen Instagramissaan. Hän oli epätoivoinen sen suhteen mitä tulisi löytämään. Se oli kaukaa

haettua, mutta ehkä joku hänen seuraajistaan voisi osoittaa hänelle oikean suunnan. Internetillä ja erityisesti sosiaalisella medialla oli tunnetusti suuri voima ja moni sinne postanneista olikin vuosien mittaan saanut mitä kummallisimpiin kysymyksiin vastauksia.

Tavoitteena näkyvyys

Hän otti kovat aseet käyttöön ja myös tavoitteekseen muuttaa yksityisen sivunsa julkiseksi toivoen, että tällä tavoin hänen sivunsa tavoittaisi enemmän ihmisiä kuin vain hänen 200 seuraajaansa. Pari hänen ystävistään kommentoi esinettä yhtä kummissaan kuin hekin

olivat muutamaan tuntia aikaisemmin olleet, mutta jo muutaman tunnin kuluttua Erica unohti koko kuvan ja esineen olemassaolon. Hänellä ei ollut harmaantakaan aavistusta siitä, että myöhemmin samana iltana häntä odottaisi tyly herätys. Mikä ihme tuo esine oli?

Aikaa rakkaudelle

Erica ja Ken viettivät loppupäivän sisätiloissa, kokkailivat illallista yhdessä ja halailivat sohvalla elokuvaa katsellen. Ken oli luvannut jatkaa vierastalon rakentamista huomenna, sillä he olivat viettäneet aivan tarpeeksi aikaa pohtimalla tuota outoa esinettä ja sen

alkuperää. Hän oli jopa mennyt niin pitkälle, että oli laittanut sen huomaamattomaan kaappiin autotallin perälle. Mutta samalla hän oli varmistanut, että hän laittaisi sen sellaiseen paikkaan, josta hän tiesi, ettei varmasti hukkaisi sitä. Mutta mitä seuraavaksi?

Ei-toivottuja vieraita

Ken oli viettänyt mukavan rentouttavan illan vaimonsa kanssa, mutta oli siitä huolimatta hyvin levoton. Hän ei ollut saanut unen päästä kiinni ja oli viettänyt pitkän tovin tietokoneensa äärellä etsien jonkinlaista johtolankaan esineen alkuperästä. Vihdoinkin

nukahdettua, kova kolahdus ja pamaus herätti hänet lopullisesti. Sekä Ken että Erica nousivat sängystä ja vilkaisivat hermostuneesti toisiaan. Kuunnellessaan tarkkaan, kuulivat he askelia heidän alapuolellaan. Ainakin kaksi ihmistä oli juuri murtautunut heidän kotiinsa!

Ken pelastamassa

Ken hyppäsi ylös sängystään ja oli valmiina tositoimintaan. Hän tarttui ainoaan aseeseen, joka hänellä oli heidän huoneessaan – vanhaan pesäpallomailaansa – ja ryntäsi alakertaan valmistautuen taisteluun. Hengittäen syvään hän kurkisti nurkan taakse, odottaen täysin

näkevänsä kaksi muukalaista valmiina hyökkäämään hänen kimppuunsa. Hän otti muutaman hiljaisen askeleen eteenpäin ja varmisti ettei kukaan olisi hänen takanaan. Hänen sydämensä jyskytti rinnassa ajatellessaan Ericaa yksin yläkerrassa. Mutta näkymä…

Totaalinen tuho

Sen sijaan Ken kohtasi kuin pommin jäljiltä olevan olohuoneen, jossa lattialautojen osia oli revitty ja heitetty syrjään. Hän ei voinut uskoa näkymää! Mikään ei näyttänyt siltä, että tarkoituksena olisi ollut ryöstö, vaan tavaroita oli ainoastaan heitetty syrjään tai vain

rikottu. Juuri silloin hän kuuli ääniä kaukaa autotallista, ja hän suuntasi eteenpäin nopeasti, toivoen saavansa kiinni tekijät kylmiltään. Mitä ihmettä he voisivat haluta heidän kodistaan tähän aikaan yöstä? Hän halusi ainoastaan kostaa niille, jotka tekivät tämän kodilleen.

Kasvotusten

Hän työnsi autotallin oven auki hiljaa, jottei herättäisi huomiota. Hänen edessään seisoi yksi varkaista painiskelemassa kaapin oven kanssa. Kyseinen kaappi oli juuri se samainen, johon hän oli piilottanut edellisiltana puutarhastaan ylös kaivamansa oudon möykyn. Ennen

kuin Ken ehti edes huutaa, mies juoksi karkuun, kädet täynnä outoa keltaista ainetta, juuri sellaista, jota Ken oli kaivanut esiin aiemmin päivällä. Ken oli enemmän kuin hämmentynyt ja luonnollisesti järkyttynyt. Mitä ihmettä hän nyt tekisi? Sekä esine että tekijät karkasivat.

Kaikkien aikojen oudoin ryöstö

Erica odotti levottomana yläkerrassa, pelkäen tietenkin pahinta, sillä ääniä ei ollut kuulunut alakerrasta hetkeen. Ken kuitenkin palasi hetken kuluttua ja astui maansa myyneenä takaisin heidän makuuhuoneeseensa. Hän selitti juurta jaksaen, tosin kovin

hengästyneenä, mitä oli juuri todistanut. Erica ei voinut uskoa korviaan. He astuivat takaisin alakertaan ja autotalliin. Tiloista ei todellakaan puuttunut mitään muuta – vain tuo keltainen esine. Molemmat olivat yhtä mieltä siitä, että tämä päivä oli todellakin outo.

Tein virheen

Erica tajusi, että oli luultavasti ollut hyvin suuri virhe julkaista esine Instagramissaan. Erityisesti siksi, että hän oli käyttänyt postauksessa vielä paikkaleimaa, joka kertoi kuvan ottopaikan kartan avulla. Hän oli periaatteessa mainostanut sitä, sillä olihan hän tehnyt

sivustaan julkisen! Häpeissään hän pyysi Keniä olemaan soittamatta viranomaisille. Hänen mielestään poliisit onnistuisivat ainoastaan syyttämään häntä siitä, että heidät oli ryöstetty, ja tämänkaltainen tilanne johtaisi vain uusiin kysymyksiin, joihin heillä ei ollut vastauksia!

Ei aikaa tauolle

Yö oli jo pitkällä ja he pohtivat edelleen mitä tehdä tilanteelle. He päättivät siivota aikansa kuluksi ja heiltä kestikin hetken aikaa saada talo takaisin järjestykseen. Kun he vihdoinkin saivat kaiken valmiiksi, heittäytyivät he sängylle ja vaipuivat lähes välittömästi uneen. He

olivat uupuneita ja toivoivatkin, että seuraava aamu olisi paljon helpompi kuin viimeiset 24 tuntia. He eivät kuitenkaan saisi nukkua kovin pitkään. Samana aamuna tasan kello kahdeksan, Erica ja Ken heräsivät jälleen. Tällä kertaa ovella olisikin paikallinen poliisi.

Etsintälupa oli myönnetty

Väsyneenä ja ärtyneenä Ken meni toistamiseen alakertaan ja kömpi unissaan ulko-ovelle vastatakseen tuohon rasittavaan ovikelloon, joka hänen oli ollut tarkoitus vaihtaa jo pitkän aikaa. Unisista silmistä huolimatta, hänen silmänsä loksahtivat ammolleen, kun hän näki

viisi poliisia kynnyksellä. Voi luoja mitä se nyt tällä kertaa oikein voisi olla, hän mietti päässään. Yksi poliiseista kysyi omistiko Ken talon, ja heti kun hän oli vastannut myöntävästi, he esittivät hänelle kotietsintäluvan. Ken melkein pyörtyi järkytyksestä.

Olen syytön!

“Hyvät konstaapelit, mistä oikein on kyse?” hän huudahti raivoissaan. Hän ei enää pystynyt hillitsemään kiukkuaan, kaiken sen jälkeen mitä oli kokenut viimeisen 24 tunnin aikana oli aivan liikaa. Yksi heistä vastasi ja kertoi hänelle, että joku oli ilmoittanut, että tässä kodissa

oli arvokas, varastettu esine. Ken yritti selittää heille, ettei hän ollut koskaan elämässään varastanut mitään, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Konstaapelit työntyivät hänen ohitseen olohuoneeseen ja nähdessään lattialaudat revittyinä, olivat he hyvin ymmällään.

Ei, me olemme uhreja

Ken oli edelleen raivoissaan, jota väsymys ruokki entisestään. Hän kehottikin poliiseja kuuntelemaan häntä edes hetken, jotta voisi selittää edellisen yön tapahtumia. Hän selitti, mitä hänen vaimonsa oli kirjoittanut nettiin heidän löydöstään ja miten kaksi miestä oli

murtautunut sisään ja varastanut sen alle kymmenen tuntia myöhemmin. “Mutta siinä se ongelma onkin; en oikein ymmärrä mitä he tarkalleen ottaen edes varastivat!” Ken sanoi hermostuneena. Hän ei ollut kuitenkaan valmistautunut poliisien antamaan vastaukseen.

Kaupungin mysteeri

Poliisit pyysivät Keniä istumaan alas, jotta voisivat selittää kyseisen esineen alkuperän. Ilmeisesti tuo outo keltainen esine oli järkyttävän suuri jalokivi, joka oli kadonnut heidän kaupunkinsa taidemuseosta reilusti yli kymmenen vuotta sitten. Tapaus oli jäänyt vuosien

saatossa selvittämättömäksi ja viranomaiset olivat melko lailla luopuneet toivosta, että se saataisiin koskaan takaisin. Kunnes joku törmäsi sosiaalisessa mediassa Kenin vaimon, Erican, lähettämään kuvaan. Selvästi varkaat olivat olleet tarkkana ja huomanneet esineen.

Ei voi olla totta!

Poliisiasemalle oli soitettu aiemmin samaisena aamuna ja kerrottu tarkistamaan kyseinen paikka, joka Erican postaamassa kuvassa oli ollut linkattuna. Erica oli täysin unohtanut, että Instagramin kautta voi kuviin myös lisätä paikan, jossa se on otettu. Ja näin hänen

postaamalleen kuvalle olikin käynyt. Poliisien tarkastellessa kuvaa oli epäilemättä selvää, että kyseessä oli samainen jalokivi, joka oli kadonnut kauan sitten. Konstaapelit kertoivat Kenille, että heidän vastuullaan oli edelleen tutkia tilat. Ken ymmärsi hyvin ja antoi luvan.

Oliko mitään uutta?

Poliisit kävivät läpi samaisen reitin, jonka he muutamaa tuntia aikaisemmin olivat Erican kanssa siivonneet ryöstäjien jäljiltä. Koska jalokiveä ei selvästikään näkynyt lähimaillakaan, poliisit kehottivat Keniä ottamaan yhteyttä heihin, jos hän kuulisi jotain uutta varkaista.

Muutama päivä kului ja Ken oletti, että viranomaisten radiohiljaisuus tarkoitti ainoastaan sitä, että rikolliset olivat yhä vapaalla jalalla. Hän oli pettynyt, sillä olihan hän toivonut, että heidät saataisiin oikeuden eteen. Mutta toisaalta he eivät olleet tehneet rikosilmoitusta.

Karman laki

Kuten kävi ilmi, Kenin ja Erican ei tarvinnut tehdä muuta kuin olla ainoastaan kärsivällisiä asian suhteen. Heidän taloonsa murtautuneet rikolliset eivät olleet kovinkaan ammattimaisia ja poliisi saikin heidät pian kiinni. Kenin ylöskaivama jalokivi saatiinkin

turvallisesti ja ehjänä takaisin paikalliseen museoon. Pariskunta oli helpottunut. Paitsi että jalokivi pääsi takaisin paikoilleen, Ken ja Erica saattoivat tuntea olonsa turvalliseksi omassa kodissaan. Eikä sekään ollut haitaksi, että he saivat muhkean palkkion osallistumisestaan.

Mies löysi oudon esineen takapihalta, seuraavana päivänä poliisi ilmestyy paikalle

Tekijä
Desiree
-

Outo esine

Se oli jonkinlainen outo keltainen esine… Ken oli kaivanut sen ylös maasta takapihaansa suurentaessaan. Esine todellakin hämmensi kaikkia niitä, jotka saivat edes mahdollisuuden nähdä sen. Lopulta Kenin vaimo, Erica, julkaisikin siitä kuvan sosiaalisessa mediassaan

nähdäkseen, voisiko joku antaa heille vastauksia, mutta tämä tarkoitti sitä, että kaikki maailman ihmiset saattoivat sattumalta nähdä sen. Ja seuraavana aamuna poliisi oli heidän ovellaan sen takia. Ken oli joutunut pahoihin vaikeuksiin näyttämällä maailmalle löytönsä…

Yhä shokissa

Ken pystyi yhä tuskin uskomaan mitä edellisiltana oli oikein tapahtunut. Hän pyöri levottomasti ympäri ämpäri asuntoaan eikä löytänyt rauhaa. Mitä ihmettä hän tulisi tekemään kyseisen palan kanssa? Lisäksi vaimokin oli jo ehtinyt jakaa sen sosiaalisen

median tilillään, josta se olikin saanut paljon huomiota. Ken palasi lopulta takaisin sänkyyn, mutta hänen oli luonnollisesti vaikea nukahtaa. Mutta kun hän vihdoin nukahti, ovikello herätti hänet nopeasti. Ovella hän kohtasikin sellaiset ihmiset, joita hän ei halunnut nähdä.

Poliisi

Ken kämpö lämpimästä sängystään ylös ja raahautui yliväsyneenä ulko-ovelle. Avatessaan sen, häntä odotti edessään viisi poliisia. Heti saman tien oli hyvin selvää, että he olivat tosissaan. Ja kun he ilmoittivat Kenille, että he olivat täällä juurikin sen oudon keltaisen

esineen takia, jonka hän oli kaivanut puutarhastaan, hän ei voinut uskoa korviaan. Miten ihmeessä tieto oli kulkeutunut paikallisen poliisin tietoon? Ja miksi ihmeessä hänen löytönsä edes kuului poliisille? Ken oli hyvin hämmentynyt eikä osannut sanoa sanaakaan.

Mikä esine oikein oli?

Ken yritti selvittää unenpöpperöistä päätään ja kysyä poliiseilta miksi ihmeessä he olivat tulleet yhden oudon möykyn takia. Ken halusi ainoastaan kertoa, ettei hänellä ollut sitä enää tallessa. Hän ainoastaan toivoi, että poliisit olisivat pian pois, jotta hän pääsisi

jatkamaan kaivattuja uniaan. Mutta kun he kertoivat hänelle mikä esine oikeastaan oli, Ken tiesi olevansa pahassa pulassa. Mutta mitä Ken oli löytänyt takapihaltaan? Miksi poliisit tulivat hakemaan sitä, ja loppujen lopuksi miten sen löytäminen oli niinkin vakava asia?

Upouusi lisäys

Ken odotti innolla uusimman remonttinsa toteuttamista. Heillä oli viime aikoina ollut tavallista enemmän sukulaisia kylässä ja myös perheenlisäys oli ajatuksissa, joten heidän oli aika lisätä kotiinsa lisätilaa. Näin he voisivat majoittaa niin ystävänsä ja sukulaisensa

sekä mahdollisesti uuden perheenjäsenen. Viimeisen viikon ajan hän oli kaivanut osaa puutarhastaan ylös tehdäkseen aitalle pohjaa. Pian hän huomasikin olevansa keskellä hyvin outoa tapahtumasarjaa, jonka karistaminen olisikin hieman vaikeampi tehtävä kuin ennen.

Aarteen kaivaminen?

Kaivaessaan pihaa auki entistä enemmän ja syvemmälle, mullan alta paljastui haudattuna muutamia esineitä. Ken ainoastaan oli olettanut, että heidän koiransa oli tunkenut ne sinne vuosien varrella. Kun hän kaivoi syvemmälle, hänelle ei tullut mieleenkään, että voisi

löytää maan alta mitään muuta. Piilot oli aivan liian syvällä, jotta koira olisi voinut piilottaa herkkujaan. Lisäksi vaimo jätti puutarhanhoidon yleensä hänen harteilleen. Mutta mullan alta paljastui lopulta jotain, joka tulisi olemaan yksi elämänsä suurimmista yllätyksistä…

Selittämätön löytö

Löytäessään yhä enemmän ja enemmän outoja paloja, Ken ei osannut kuvitellakaan mitä ne voisivat olla. Ne olivat luonnollisesti mullan peittämiä, mutta selkeästi pehmeämpiä kuin normaalit kivenmurikat. Hän ei todellakaan keksinyt selitystä sille mitä löysi puutarhasta, ja

ensimmäisenä hänelle tulikin mieleen, että juuri tätä tiettyä esinettä hän ei koskaan löytäisi omasta kodistaan. Mikä ihme tuo kyseinen löytö siis oli ja loppujen lopuksi kuka ihme edes viitsisi haudata sellaisen hänen takapihansa syvyyksiin? Ken oli täynnä useita kysymyksiä.

Tuntematon esine

Ken kaivoi ja kaivoi hullun lailla. Kuoppa kasvoi kasvamistaan eikä hän osannut lopettaa. Hän yllättyikin mielettömästi, kun hänen lapionsa lopulta kolahti jotain kovaa vasten. Hän oletti sen olevan vain jokin toinen niistä suurista kivistä, jotka hän oli päivän ja viikon

mittaan kaivanut ylös maasta, mutta kun aurinko osui esineeseen, hän huomasi sen hohtavan keltaisena valossa. Hän kurottautui multaan koskettaakseen sitä ja yllättyi sen kovasta, mutta hyvin sileästä pinnasta. Tämä ei todellakaan ollut mikään tavallinen kivi.

Likainen, mutta kaunis

Ken käyttikin paljon aikaa kaivaakseen varovasti esineen ympäriltä ja yrittikin kaivaa sen mahdollisimman hellävaraisesti esiin, jotta hän pääsisi katsomaan sitä tarkemmin. Kun Ken vihdoin pystyi tarttumaan siihen, hän yllättyi sen hyvin raskaasta painosta ja koosta. Se oli

massiivinen, lähes amerikkalaisen jalkapallon kokoinen. Vaikka sitä peittikin ohut kerros multaa, jokin tuossa esineessä näytti hyvin hienovaraiselta ja epätavalliselta. Ken siirsi sen nopeasti syrjään ja päätti jatkaa työskentelyään, jottei olisi aikataulustaan myöhässä…

Toinen mielipide

Päivän päätteeksi Ken kompuroi takaisin jaloilleen ja vei esineen sisälle vaimonsa Erican nähtäväksi. Ken näytti väsyneeltä ja selkeästi hämmentyneeltä kavutessaan keittiöön. Alkuun Erica ei aivan ymmärtänyt mitä ihmettä mies oikein näytti hänelle. Hän melkein

hermostui miehelleen, sillä häntä seurasi komea kuravana ja esineestä karisevia mullan murusia. Hän jopa luuli, että mies teki hänelle jonkinlaisen pilan. Mutta miehen ilmeestä päätellen Erica ymmärsi hyvin nopeasti, että mies oli tosissaan. Mitä ihmettä hän kantoi?

Heitä se ulos!

Erica ei osannut kuvitellakaan, että esineellä voisi olla minkäänlaista arvoa, joten hän kehotti miestään yksinkertaisesti heittämään sen pois. Mikä ikinä se sitten olikin, se ei kasvanut maasta, se ei ollut kivi eikä mikään arvokaskaan, joten se oli luultavasti edellisten

asukkaiden lasten piilottama vanha lelu tai jokin muu vastaava esine. Erican mielestä oli suurempi todennäköisyys sille, että kaksi hullunkurista lasta hautaisi juuri sellaisen esineen maahan, joten oli paljon selvää, ettei sillä olisi minkäänlaista arvoa. Mutta mitä luulet?

Toivoton etsintä

Siitä huolimatta osa Kenistä halusi palavasti selvittää, että mitä tarkalleen ottaen he oikein katselivat. Hän oli kaivanut ylös maasta jotain hyvin eriskummallista eikä hän vain voisi heittää sitä pois. Tällaista näkyä ei joka päivä saisi nähdäkseen, varsinkaan omasta

kotipihastaan ylös kaivettuna. Hän käveli olohuoneeseen tietokoneelleen ja yritti parhaansa mukaan etsiä internetistä jotain, joka voisi olla kyseistä esinettä muistuttavaa. Hän ei ollut kovin varma siitä miten kuvailla sitä sanoin, joten etsintä oli lopulta melko tyhjänpäiväistä.

Varasuunnitelma

Turhautuneena tuohon likaiseen möykkyyn, Erica päätti ottaa ohjaimet käsiinsä ja pyytää apua sosiaalisesta mediasta. Hän nosti esineen sohvapöydälleen, otti siitä kuvan ja julkaisi sen Instagramissaan. Hän oli epätoivoinen sen suhteen mitä tulisi löytämään. Se oli kaukaa

haettua, mutta ehkä joku hänen seuraajistaan voisi osoittaa hänelle oikean suunnan. Internetillä ja erityisesti sosiaalisella medialla oli tunnetusti suuri voima ja moni sinne postanneista olikin vuosien mittaan saanut mitä kummallisimpiin kysymyksiin vastauksia.

Tavoitteena näkyvyys

Hän otti kovat aseet käyttöön ja myös tavoitteekseen muuttaa yksityisen sivunsa julkiseksi toivoen, että tällä tavoin hänen sivunsa tavoittaisi enemmän ihmisiä kuin vain hänen 200 seuraajaansa. Pari hänen ystävistään kommentoi esinettä yhtä kummissaan kuin hekin

olivat muutamaan tuntia aikaisemmin olleet, mutta jo muutaman tunnin kuluttua Erica unohti koko kuvan ja esineen olemassaolon. Hänellä ei ollut harmaantakaan aavistusta siitä, että myöhemmin samana iltana häntä odottaisi tyly herätys. Mikä ihme tuo esine oli?

Aikaa rakkaudelle

Erica ja Ken viettivät loppupäivän sisätiloissa, kokkailivat illallista yhdessä ja halailivat sohvalla elokuvaa katsellen. Ken oli luvannut jatkaa vierastalon rakentamista huomenna, sillä he olivat viettäneet aivan tarpeeksi aikaa pohtimalla tuota outoa esinettä ja sen

alkuperää. Hän oli jopa mennyt niin pitkälle, että oli laittanut sen huomaamattomaan kaappiin autotallin perälle. Mutta samalla hän oli varmistanut, että hän laittaisi sen sellaiseen paikkaan, josta hän tiesi, ettei varmasti hukkaisi sitä. Mutta mitä seuraavaksi?

Ei-toivottuja vieraita

Ken oli viettänyt mukavan rentouttavan illan vaimonsa kanssa, mutta oli siitä huolimatta hyvin levoton. Hän ei ollut saanut unen päästä kiinni ja oli viettänyt pitkän tovin tietokoneensa äärellä etsien jonkinlaista johtolankaan esineen alkuperästä. Vihdoinkin

nukahdettua, kova kolahdus ja pamaus herätti hänet lopullisesti. Sekä Ken että Erica nousivat sängystä ja vilkaisivat hermostuneesti toisiaan. Kuunnellessaan tarkkaan, kuulivat he askelia heidän alapuolellaan. Ainakin kaksi ihmistä oli juuri murtautunut heidän kotiinsa!

Ken pelastamassa

Ken hyppäsi ylös sängystään ja oli valmiina tositoimintaan. Hän tarttui ainoaan aseeseen, joka hänellä oli heidän huoneessaan – vanhaan pesäpallomailaansa – ja ryntäsi alakertaan valmistautuen taisteluun. Hengittäen syvään hän kurkisti nurkan taakse, odottaen täysin

näkevänsä kaksi muukalaista valmiina hyökkäämään hänen kimppuunsa. Hän otti muutaman hiljaisen askeleen eteenpäin ja varmisti ettei kukaan olisi hänen takanaan. Hänen sydämensä jyskytti rinnassa ajatellessaan Ericaa yksin yläkerrassa. Mutta näkymä…

Totaalinen tuho

Sen sijaan Ken kohtasi kuin pommin jäljiltä olevan olohuoneen, jossa lattialautojen osia oli revitty ja heitetty syrjään. Hän ei voinut uskoa näkymää! Mikään ei näyttänyt siltä, että tarkoituksena olisi ollut ryöstö, vaan tavaroita oli ainoastaan heitetty syrjään tai vain

rikottu. Juuri silloin hän kuuli ääniä kaukaa autotallista, ja hän suuntasi eteenpäin nopeasti, toivoen saavansa kiinni tekijät kylmiltään. Mitä ihmettä he voisivat haluta heidän kodistaan tähän aikaan yöstä? Hän halusi ainoastaan kostaa niille, jotka tekivät tämän kodilleen.

Kasvotusten

Hän työnsi autotallin oven auki hiljaa, jottei herättäisi huomiota. Hänen edessään seisoi yksi varkaista painiskelemassa kaapin oven kanssa. Kyseinen kaappi oli juuri se samainen, johon hän oli piilottanut edellisiltana puutarhastaan ylös kaivamansa oudon möykyn. Ennen

kuin Ken ehti edes huutaa, mies juoksi karkuun, kädet täynnä outoa keltaista ainetta, juuri sellaista, jota Ken oli kaivanut esiin aiemmin päivällä. Ken oli enemmän kuin hämmentynyt ja luonnollisesti järkyttynyt. Mitä ihmettä hän nyt tekisi? Sekä esine että tekijät karkasivat.

Kaikkien aikojen oudoin ryöstö

Erica odotti levottomana yläkerrassa, pelkäen tietenkin pahinta, sillä ääniä ei ollut kuulunut alakerrasta hetkeen. Ken kuitenkin palasi hetken kuluttua ja astui maansa myyneenä takaisin heidän makuuhuoneeseensa. Hän selitti juurta jaksaen, tosin kovin

hengästyneenä, mitä oli juuri todistanut. Erica ei voinut uskoa korviaan. He astuivat takaisin alakertaan ja autotalliin. Tiloista ei todellakaan puuttunut mitään muuta – vain tuo keltainen esine. Molemmat olivat yhtä mieltä siitä, että tämä päivä oli todellakin outo.

Tein virheen

Erica tajusi, että oli luultavasti ollut hyvin suuri virhe julkaista esine Instagramissaan. Erityisesti siksi, että hän oli käyttänyt postauksessa vielä paikkaleimaa, joka kertoi kuvan ottopaikan kartan avulla. Hän oli periaatteessa mainostanut sitä, sillä olihan hän tehnyt

sivustaan julkisen! Häpeissään hän pyysi Keniä olemaan soittamatta viranomaisille. Hänen mielestään poliisit onnistuisivat ainoastaan syyttämään häntä siitä, että heidät oli ryöstetty, ja tämänkaltainen tilanne johtaisi vain uusiin kysymyksiin, joihin heillä ei ollut vastauksia!

Ei aikaa tauolle

Yö oli jo pitkällä ja he pohtivat edelleen mitä tehdä tilanteelle. He päättivät siivota aikansa kuluksi ja heiltä kestikin hetken aikaa saada talo takaisin järjestykseen. Kun he vihdoinkin saivat kaiken valmiiksi, heittäytyivät he sängylle ja vaipuivat lähes välittömästi uneen. He

olivat uupuneita ja toivoivatkin, että seuraava aamu olisi paljon helpompi kuin viimeiset 24 tuntia. He eivät kuitenkaan saisi nukkua kovin pitkään. Samana aamuna tasan kello kahdeksan, Erica ja Ken heräsivät jälleen. Tällä kertaa ovella olisikin paikallinen poliisi.

Etsintälupa oli myönnetty

Väsyneenä ja ärtyneenä Ken meni toistamiseen alakertaan ja kömpi unissaan ulko-ovelle vastatakseen tuohon rasittavaan ovikelloon, joka hänen oli ollut tarkoitus vaihtaa jo pitkän aikaa. Unisista silmistä huolimatta, hänen silmänsä loksahtivat ammolleen, kun hän näki

viisi poliisia kynnyksellä. Voi luoja mitä se nyt tällä kertaa oikein voisi olla, hän mietti päässään. Yksi poliiseista kysyi omistiko Ken talon, ja heti kun hän oli vastannut myöntävästi, he esittivät hänelle kotietsintäluvan. Ken melkein pyörtyi järkytyksestä.

Olen syytön!

“Hyvät konstaapelit, mistä oikein on kyse?” hän huudahti raivoissaan. Hän ei enää pystynyt hillitsemään kiukkuaan, kaiken sen jälkeen mitä oli kokenut viimeisen 24 tunnin aikana oli aivan liikaa. Yksi heistä vastasi ja kertoi hänelle, että joku oli ilmoittanut, että tässä kodissa

oli arvokas, varastettu esine. Ken yritti selittää heille, ettei hän ollut koskaan elämässään varastanut mitään, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Konstaapelit työntyivät hänen ohitseen olohuoneeseen ja nähdessään lattialaudat revittyinä, olivat he hyvin ymmällään.

Ei, me olemme uhreja

Ken oli edelleen raivoissaan, jota väsymys ruokki entisestään. Hän kehottikin poliiseja kuuntelemaan häntä edes hetken, jotta voisi selittää edellisen yön tapahtumia. Hän selitti, mitä hänen vaimonsa oli kirjoittanut nettiin heidän löydöstään ja miten kaksi miestä oli

murtautunut sisään ja varastanut sen alle kymmenen tuntia myöhemmin. “Mutta siinä se ongelma onkin; en oikein ymmärrä mitä he tarkalleen ottaen edes varastivat!” Ken sanoi hermostuneena. Hän ei ollut kuitenkaan valmistautunut poliisien antamaan vastaukseen.

Kaupungin mysteeri

Poliisit pyysivät Keniä istumaan alas, jotta voisivat selittää kyseisen esineen alkuperän. Ilmeisesti tuo outo keltainen esine oli järkyttävän suuri jalokivi, joka oli kadonnut heidän kaupunkinsa taidemuseosta reilusti yli kymmenen vuotta sitten. Tapaus oli jäänyt vuosien

saatossa selvittämättömäksi ja viranomaiset olivat melko lailla luopuneet toivosta, että se saataisiin koskaan takaisin. Kunnes joku törmäsi sosiaalisessa mediassa Kenin vaimon, Erican, lähettämään kuvaan. Selvästi varkaat olivat olleet tarkkana ja huomanneet esineen.

Ei voi olla totta!

Poliisiasemalle oli soitettu aiemmin samaisena aamuna ja kerrottu tarkistamaan kyseinen paikka, joka Erican postaamassa kuvassa oli ollut linkattuna. Erica oli täysin unohtanut, että Instagramin kautta voi kuviin myös lisätä paikan, jossa se on otettu. Ja näin hänen

postaamalleen kuvalle olikin käynyt. Poliisien tarkastellessa kuvaa oli epäilemättä selvää, että kyseessä oli samainen jalokivi, joka oli kadonnut kauan sitten. Konstaapelit kertoivat Kenille, että heidän vastuullaan oli edelleen tutkia tilat. Ken ymmärsi hyvin ja antoi luvan.

Oliko mitään uutta?

Poliisit kävivät läpi samaisen reitin, jonka he muutamaa tuntia aikaisemmin olivat Erican kanssa siivonneet ryöstäjien jäljiltä. Koska jalokiveä ei selvästikään näkynyt lähimaillakaan, poliisit kehottivat Keniä ottamaan yhteyttä heihin, jos hän kuulisi jotain uutta varkaista.

Muutama päivä kului ja Ken oletti, että viranomaisten radiohiljaisuus tarkoitti ainoastaan sitä, että rikolliset olivat yhä vapaalla jalalla. Hän oli pettynyt, sillä olihan hän toivonut, että heidät saataisiin oikeuden eteen. Mutta toisaalta he eivät olleet tehneet rikosilmoitusta.

Karman laki

Kuten kävi ilmi, Kenin ja Erican ei tarvinnut tehdä muuta kuin olla ainoastaan kärsivällisiä asian suhteen. Heidän taloonsa murtautuneet rikolliset eivät olleet kovinkaan ammattimaisia ja poliisi saikin heidät pian kiinni. Kenin ylöskaivama jalokivi saatiinkin

turvallisesti ja ehjänä takaisin paikalliseen museoon. Pariskunta oli helpottunut. Paitsi että jalokivi pääsi takaisin paikoilleen, Ken ja Erica saattoivat tuntea olonsa turvalliseksi omassa kodissaan. Eikä sekään ollut haitaksi, että he saivat muhkean palkkion osallistumisestaan.

1...22232425Sivu 23 / 25
© TrendsCatchers
Advertisement